Kyykyssä uusi kymmenen toiston sarjaennätys

31.07.2023 - 10:00

Pari viikkoa sitten sain kyykssä ensimmäistä kertaa ikinä 180kg painoilla kymmenen toistoa. Sitä ennen edellinen kymmenen toiston sarjaennätys oli 170kg painoilla mutta tuosta treenistä oli jo aikaa todella kauan. En ole vain tehnyt yli viiden toiston sarjoja kyykyssä pitkiin aikoihin kun olen keskittynyt enemmän tekniikkaan ja totuttelemaan isompiin painoihin. Tajusin tuossa puolitoista vuotta tai kaksi vuotta sitten että minun on parempi keskittyä tekniikkaan ja lyhyempiin yhden - viiden toiston sarjoihin kuin pidempiin yli viiden toiston sarjoihin.

Miksi aloin keskittymään lyhyempiin sarjoihin? Ihan vain sen takia että huomasin sen asian kun tein pidempiä yli viiden toiston sarjoja niin mitä pidemmän sarjan tein niin sitä enemmän keskityin käyttämään tempoa. Tämä puolestaan vaikutti siihen että tekniikka alkoi kärsimään siinä viidennen toiston kohdalla. Tein tuolloin kyllä enemmän seitsemän - kymmenen toiston sarjoja mutta tunsin sen jo tehdessä ja näin sen sitten myös videolta että siinä viiden toiston jälkeen tekniikka alkoi vain kärsiä.

Ratkaisuna oli tosiaan siirtyä käyttämään yhden - kolmen toiston sarjoja ja oikeasti keskittyä tekniikkaan. Samalla siirryin myös saamaan suurempia painoja ja useammin kakkosella alkavia painoja. Yksi ongelma oli myös se että tein liian vähän kakkosella alkavilla lukemilla mikä on vieläkin ongelma. Heti kun kyykyssä painot alkavat kakkosella niin ongelmat alkavat kuten nyt viime aikoina olen myös huomannut.

Tosiaan parisen viikkoa sitten tein 180kg painoilla kymmenen toistoa ja otin myös spotterin siihen varmistamaan. Ihan samalla tavalla tein aikoinaan 170kg kohdalla. Kuitenkin nyt viime viikon keskiviikkona lähdin tekemään 185kg painoilla kymmentä toistoa ja tällä kertaa ilman spotteria. Siinä viime aikoina ennen tuota keskiviikon treeniä olin saanut ihan hyviä sarjoja 205kg sekä 200kg painoilla niin ajattelin sitten korottaa kymmenen toiston sarjaennätyksen painoja. Tällä kertaa lähdin maltillisella 5k korotuksella enkä normaaliin tapaan esim 10kg tai 20kg:n.

Kaikki sujui ihan hyvin aina kahdeksanteen - yhdeksänteen toistoon asti kunnes alkoi tulemaan jotain huimauksen tunnetta sekä jalat tuntuivat alkavan tärisemään. Siinä sitten kun sain yhdeksän tehtyä niin kymmenes oli vain pakko runtata nopeasti niin kuin se sitten tuli. Olin todella tyytyväinen tuohon 185kg painoilla tehtyyn kymmeneen toistoon sillä olihan sen tehty ilman spotteria.

Perjantaina tuli tehtyä maastavedossa 250kg painoilla uusi sarjaennätys kun sain ensimmäistä kertaa ikinä kuusi toistoa ja tein sen kahdesti. Tuon treenin jälkeen alaselässä tuntui jotain pientä ettei se olisi oikein palautunut. Lauantaina oli kuitenkin vuorossa jalkatreeni ja kyykky niimpä aloitin perjantain maastavedon palautumisen jo sieltä treenistä. Treenin ja maastavedon päätteeksi tein jonkin verran roikkumista leuanveto tangossa sekä muita venyttelyä alaselälle. Tämän jälkeen kuntosalilta päästyäni hierontapyssyä tuli käytettyä samana iltana sekä seuraavana aamuna todella paljon.

Lauantaina vielä ennen kuntosalille lähtöä niin hierontapyssy oli kovalla käytöllä ja kaikki tuntui olevan ihan ok. Tiesin kuitenkin että paikat eivät ole ihan palautuneet sillä tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun tunsin sen etten ole oikein vielä palautunut maastavetotreenistä. Niimpä lauantai-iltana kun aloin tekemään kyykkyä niin otin sen rauhallisesti ja pidin myös hieman pidempiä taukoja jopa pienemmillä painoilla.

Jokaisen sarjan kohdalla katsoin ja tunnustelin miten se alaselkä jakselee ja tein sen mukaan päätökset painoista ja toistomääristä mihin menen. Päädyin lopulta hakemaan 200kg painoilla kymmentä toistoa vaikka tiesin sen olevan utopiaa. Lopulta sain hikisen viiden toiston sarjan mikä tuntui todella raskaalle ja mihin lopulta olin pettynyt. Kuitenkaan tuo ei tuntunut alaselässä yhtään sen pahemmalta kuin mikään muukaan sarja ennen tuota niimpä päätin nyt sitten tehdä toisen viiden toiston sarjan 200kg painoilla.

200kg painoilla kaksi viiden toiston sarjaa tuli siis tehtyä ja olin vielä kuntosalilla ollessa tuohon pettynyt. Jos vertaa yleisesti nyt vaikka viimeisen parin vuoden kyykky treenejä niin sillä tasolla tuo oli todella hyvä suoritus sillä viisi toistoa 200kg painoilla ei ole kuitenkaan minulla jokapäiväistä. Kuitenkin viime aikojen treenit sekä mitä muuten olen saanut tuloksia tehtyä niin on vain laittanut odotus tason niin korkealle että olin tuohon 200kg painoilla viiden toiston sarjoihin pettynyt.

Tämän viikon trendi salitreeneissä on ollut sama kuin viime viikolla eli "höpöhöpö" jumppa. Pienemmillä painolla ja vielä sillä tavalla, että välillä jopa itse mietin pitäisikö tässä oikeasti alkaa "treenaan". Varsinkin käsitreeni missä tuli tehtyä hauis sekä ojentajat ja olkapäätreeni ovat olleet tällä viikolla sivusta katsottua ja tietoisesti myöskin "kevyitä". Kevyitä siinä mielessä, että olen miettinyt sarjojen välissä pitäiskö tässä oikeasti lisätä painoja

Loppuviikolle osui enemmänkin sitten "höpöhöpö jumppaa" kuin treenaamista tai ainakin siltä se oikeasti tuntui. Perjantain olkapäätreenissä "säästelin" ottamalla pystypunnerruksessa 40kg käsipainoilla enkä tyyliin 50kg sekä lauantain jalkatreeni meni kokonaan samalla tyylillä. Varsinkin lauantain jalkatreeni meni erilailla mitä ajattelin sillä etukäteen suunnittelin tekeväni raskaan jalkatreenin enkä tuollaista "höpöhöpöä". Toisaalta olen nyt tällä viikolla

Maanantaina tuli treenattua aamulla selkätreeni tuntuman mukaan ja torstai-iltana selkätreeni tuli tehtyä enemmän painoilla mutta ei kuitenkaan nyt ihan voimatreeninä. Maanantai-iltana tuli tehtyä rintatreenissä penkissä 180kg kaksi toistoa sekä otettua 200kg maksimi ykkönen kun puolestaan torstaiaamuna rintatreeni tuli tehtyä enemmän tuntumalla. Tässä välissä sitten käsitreeni sekä olkapäätreeni on tullut tehtyä enemmänkin tuntumalla vaikka olkapäätreenissä

En tiedä miten keksin tämän viikon kevyemmän ruokavalion. Olen mennyt vuoden alusta muutoinkin jo kevyellä sekä pari viikkoa sitten salaattilinjalla. Tällä viikolla on sitten menty sillä kaavalla, että rakensin päivän annokset kanan ympärille ilman riisiä. Tämä lähti siitä liikkeelle, että viime viikolla kävin ostamassa muutaman rasian minuutti kanoja Citymarketin Mammutti-tarjouksista. Viikonloppuna kun mietin mitä sitä sitten tulisi syötyä töissä ja muutenkin

En tiedä mistä sain idean tehdä lauantainaamuna tai oikeastaan aamupäivällä omatekoisia burgereita. Ehkä ajatus lähti liikkeelle viime viikonlopusta jolloin minun oli tarkoitus tehdä lihapullia joita en kuitenkaan tehnyt. Sitten juuri torstaina tai oliko perjantaina huomasin instagramissa seuraamani henkilön laittaneen burger kuvan niin itselleni tuli halu saada burgeria. En ollut ostanut oikeastaan mitään ruokaa itselleni viikonlopuksi niin edessä oli