Normaalimpaa selkätreeniä ja yritin maastavedossa uutta ennätyspainoa

16.11.2016 - 12:06

Tänään treeni meni normaalimpaan tapaan ilman mitään suurempia ihmeellisyyksiä. OIkeastaan tein kaikki muut liikkeet normaalina paitsi ylätaljan kapealla kahvalla jossa tein korotus- & tiputussarjan. Maastavedossa kokeilin tänään uutta ennätyspainoa 250kg, mutta sain sen vain nostettua hieman polven alapuoelle. 220kg nousi tänään suhteellisen kevyenoloisesti joten päätin kokeilla 250kg vaikka periaatteessa tiesin ettei se onnistu. Kun on hieman kipeä / flunssassa niin tällöin ei pitäisi nousta mitkään ennätykset tai sitten ennätyksen pitäisi olla oikeasti korkeampi. Sain kuitenkin ensikosketuksia 250kg painoihin ja sain sen sentään maastanostettua. Tuon yrityksen jälkeen vaihdoin maastaveto tyylin sumo maastavetoon ja jatkoin tekemistä 180kg painoilla joilla tein kolme viiden toiston sarjaa.

Tämän jälkeen ajattelin jatkaa treeniä t-soudulla, mutta tulin toisiin ajatuksiin kun aloin miettimään, että olen tehnyt viime aikoina useasti t-soutua. Ajattelin tehdä pitkästä aikaa normaalia kulmasoutua tangolla, mutta aloitinkin tekemään uudempaa variaatiota eli kulmasoutua maasta suoralla selällä. Olen vain kerran aikaisemmin tehnyt kyseistä liikettä niin halusin yrittää liikettä uudestaan. Tällä kertaa laitoin tangoon enemmän painoja kuin viimeksi ja tämä tarkoitti vain sitä, että selkä alkoi nousemaan enemmän. Painoja oli tässä tapauksessa hieman liikaa, mutta halusin nyt yrittää isommilla painoilla liikkeen tekemistä.

Tämän jälkeen liike pysyi samana, mutta variaatio vaihtui käsipainoilla tehtyyn kulmasoutu käsipainoilla kääntäen vinopenkissä. Tänään myöskin huomasin sen, että olen muutamana viime kertana tehnyt liikettä liian pystyasennossa. Minulla on ollut siis vinopenkki yhden asennon liikaa ylhäällä jolloin teko kulma on ollut hieman liian ylhäällä. Huomasin samalla, että saan liikkeestä enemmän irti kun pidän pienen pidon ylhäällä jolloin saan eväkkäille venytyksen. Tällöin sain vain liikkeeseen paremman tuntuman mikä myöskin samalla tarkoitti, että painot kyseisessä liikkeessä pitää olla hyvä eikä liian isot jotta pieni pito ylhäällä onnistuu.

Tämän jälkeen seurasikin päivän ensimmäinen ja viimeinen erikoissetti kun tein ylätaljan kapealla kahvalla viiden kilon nousuilla aina niin pitkälle kun sain tehtyä kahdeksan toistoa. Tämän jälkeen palasin lähtö painoihin kymmenen kilon tiputuksilla ja toistomäärä pystyi samana. Tässä minua auttoi se, että minulla oli varmistaja kuka auttoi minulle toistot täyteen asti joten sain loppuun saakka vietyjä toistoja eikä toistot jääneet vajaiksi mikä on yleistä kun yksin tekee tälläisiä.

Tämän jälkeen vuorossa oli vielä alatalja leveällä otteella sekä vaakasoutu mitä tein pitkästä aikaa normaalilla kahden käden tyylillä ja kapeammalla otteella. Tämä oli ihan suunniteltu asia sillä sain nyt kolme viimeistä liikettä kapealla otteella, leveällä otteella sekä kapealla otteella. Joskus alkuvuosina en edes miettinyt tälläisiä asioita vaan taljat tyli tehtyä ihan summamutikassa, mutta olen jo pidempään alkanut miettimään taljoja tehdessä mitä olen tehnyt ja mitä tulen tekemään jotta saan kohdistettua liikkeet eri kohtaan selkää.

Selkätreeni

  • Maastaveto 100kg x5, 140kg x3, 180kg x1, 220kg x1
  • Sumo maastaveto 180kg 3x5
  • Kulmasoutu maasta suoralla selällä 100kg 3x10
  • Kulmasoutu käsipainoilla kääntäen vinopenkissä 20kg 3x10
  • Ylätalja kapea 5kg korotus & 10kg tiptussarja 8 toistoa 30kg -> 70kg -> 30kg
  • Alatalja leveä 80kg 3x10
  • Vaakasoutu 100kg 3x10

Kun päivä poikkeaa normaalista näin vappuna tai pääsiäisenä niin minulla menee treenit aikalailla sekaisin jos treenaan normaalissa ympäristössä. Näin käy siis vain normaalissa ympäristössä ja jos näissä tapauksissa olisin treenannut aivan jossain muualla niin tätä asiaa ei olisi ollut. En tiedä mikä on se kaikkein vaikuttavin syy tai onko sellaista, mutta pieniä muuttuvia tekijöitä on todella paljon mitkä vaikuttavat treenin kulkuun. Näin alkuun voisi sanoa

Nykyistä kuntosaliharjoitteluani viime syksystä lähtien voisi kuvailla helpoiten powerlifting ja bodybuildauksen yhdistelmäksi. Kolmessa perusliikeessä penkissä, maastavedossa sekä kyykyssä tulee välillä haettua ennätyksiä ja muutenkin liikkeissä tulee käytettyä lyhyempiä 2 - 5 toiston sarjoja kun taas treenien muut liikkeet tulee tehtyä vähintään kymmenen toiston sarjoilla sekä erikoistekniikoita käyttäen. Vaikka treenit sisältävät powerliftiin liittyviä kovia

Tällä hetkellä tuntuu sille, että olen tyytymätön maastavedon tuloksiin. Tein niin tai näin niin en ole oikein koskaan tyytyväinen. Vaikka nyt viimeaikoina olen tehnyt 250kg painoilla yhdestä muutamaan toistoon niin en vain ole ollut tyytyväinen. Haluaisin saada 250kg painoilla viisi toistoa minkä lisäksi vielä toisen hyvän sarjan kolmella tai neljällä toistolla. Tähän olisin tyytyväinen, mutta kun tuntuu vain sille, että toistot jäävät yhden ja neljän väliin

Viime viikolla tuli sitten penkattua ensimmäistä kertaa 250kg slingshotilla joten aikaisempaan slingshot tulokseen 240kg parannusta tuli kymmenen kiloa. Oliko tässä mitään järkeä tai hyötyä niin ei, mutta kunhan tuli kokeiltua eikä tuo nyt ihan niin puhtaasti itse nostettuna tullut mutta lähestulkoon ja siihen olen itse tyytyväinen. Sinällään kun penkissä kuluu aikaa lähes tunti tai ainakin 45 minuuttia ja tekee yhteensä seitsemän "sarjaa" 100kg, 140kg, 180kg

Jalat on yksi suurin lihasryhmä ja siksi jalkaliikkeissä pitää mielestäni käyttää suuria painoja. Ihmettelen tätä Instagram buumia, että nuoret naiset treenaa "jalkoja" eli pakaroita kumilenkkiliikkeillä. Itse olen sitä mieltä, että suurilla painoilla ja enemmän "runttaamalla" saadaan nopeampia ja yksinkertaisesti parempi tuloksia kuin kuminauhalla tehtyihin tuntuma treeneihin. Tietenkin nämä tuntuma kumilenkki treenit "osuvat" paremmin perille treenatessa