Vatsarulla treenin vaikutus tuntuu vasta parin päivän viiveellä

22.08.2023 - 00:48

Miten ihmeessä vatsarullan tekeminen lauantai-illan treenin päätteeksi tuntui kropassa vasta tänään maanantaina? Kävin lauantaina pitkästä aikaa Vantaan Loaded:lla tekemässä jalkatreenin missä tein kolme liikettä plus pohkeet. Treenin päätteeksi kun olin tehnyt venyttelyn sekä liikkuvuus harjoittelun niin päätin tehdä vatsoille vatsarullaa. Olen nyt kesän aikana ja varsinkin loman aikana tehnyt jonkin vartsaliikkeen kuntosalitreenin päätteeksi kun olen tehnyt venyttelyn sekä liikkuvuusharjoittelun. 

Yleisesti olen tehnyt perus vatsapenkissä vatsoja mutta jos salilla on ollut esim joku muu vatsalaite niin olen välillä tehnyt sitä. Ennen kesää tein venyttely ja liikkuvuusharjoittelua aamuin illoin minkä yhteydessä tein puolentoistaminuutin lankutuksen. Jossain vaiheessa nuo rutiinit jäivät ja siirtyivät vallan kuntosalille tehtäväksi. Jotenkin sitten Vantaan Loaded:lle on sitten osunut vatsarullan tekeminen ja se on ollut myös virhe.

En tiedä sitten onko Fitnessgymin puolella jotain vatsalaitteita kun en hirveästi sinne puolelle katso kun Vantaan Loaded:lle suuntaan. Vantaan Loaded on siis Fitnessgymin sisällä oma alueensa eli samalla hinnalla pääsee kummallekin salille. Vantaan Loaded:in puolella ei mitään vatsalaitteita ole vaan pitäisi sitten katsoa sieltä Fitnessgymin puolelta mitä en vain ole tehnyt. Kuitenkin siinä lämmittelyalueella ennen Loaded:in ovea niin yleensä vatsarulla on ollut joko jo suoraan tai sitten se pitää hakea Fitnessgymin puolelta hyllystä minkä olen siis kyllä löytänyt.

Tein lauantaina kaksikymmentä toistoa vatsarullalla vatsoja ja siinä tekiessä en edes oikein tuntenut mitään ihmeellistä. Ajattelinkin että mitä ihmettä? Yleensä vatsarulla vaikuttaa heti kroppaani ja tunnin mitä olen juuri tehnyt mutta nyt näin ei tapahtunut. Kuitenkin tiesin mitä tulevan pitää jos lähden tekemään heti liian paljon. Se sama on normaalissa vatsapenkissä kun teen liikaa niin heti alkaa vatsa kramppaamaan. Siksi vaikka kaksikymmentä toistoa ei tuntunut "millekkään" niin tiesin että siihen on hyvä lopettaa.

Vielä eilen sunnuntainakaan en tuntenyt mitään ihmeellistä kropassa ja vatsoissa mutta sitten lopulta tänään maanantaina tuntui ja paljon. Mitään kramppaamista ei tuntunut mutta tuo kramppikin tulee heti jos on tullakseen eikä se tule viiveellä. En nyt muista tunsinko maanantaiaamuna vielä mitään ihmeellistä mutta kun kävin päivällä uimassa niin varsinkin sen jälkeen vatsassa tuntui ja paljon. Tunsin saman vielä kuntosalilla kun tein maastaveto treeniä. Ajattelin vaikuttaako se maastaveto treeniin negatiivisesti mutta ainakin tuloksia katsomalla niin ei mutta kyllä se tuntui kropassa.

Näin on tainnut käydä ennenkin nyt kun muistelen että vatsassa on alkanut tuntumaan vasta maanantaina tai alkuviikosta. Muistui vain mieleen se että kun kävin päivällä uimassa niin vatsassa tuntui todella paljon uinnin jälkeen. Se voi olla se uinti mikä aktivoi vatsoja niin paljon että kun ne ovat valmiiksi rasittuneet niin uinti rasittaa vatsoja lisää. Näin ollen tänään illalla salilla en sitten kyllä lähtenyt tekemään yhtään vatsaa kyllä kun tunsin venyttelyjä tehdessä että vatsoja ei kannata tehdä.

Vatsarulla on itselleni se pahe mikä saa vatsat ihan kamalan rasittuneeksi että sen jälkeen ottaa paljon aikaa palautua. Nyt tulee vain taas muutamien päivien tauko vatsojen tekemisestä kun tiedän sen että jos lähden niitä nyt tekemään niin vatsat tulevat kyllä kramppaamaan heti. Sitten onkin kiva lähteä salilta kun vatsa vain kramppaa.

Kun pitkästä aikaa pääsi tekemään hack-kyykkyä niin samalla sitä tuli sitten tehtyä hieman yli tunti. Käytännössä tein torstain jalkatreenissä pelkkää hack-kyykkyä. Hack-kyykyn jälkeen tein kylläkin vielä yhden jalan takareisilaitetta, mutta suurimman osan treeniajasta olin kuitenkin hack-kyykyssä. Tällä kertaa hack-kyykkyä oli mukava tehdä siinäkin mielessä, että mihinkään paikkaan ei sattunut yhtään vaan pääsin tekemään hack-kyykkyä normaalisti. Ei mitään

Jos viime viikon trendi oli viime maanantaista lähtien suuret painot ja lyhyemmät sarjat niin tämä viikko on alkanut treenien osalta pidemmillä sarjoilla. Viime viikon maanantaina nostin penkissä 205kg minkä lisäksi tein tämän jälkeen jollain 160kg - 180kg painoilla "sarjoja". Tämä sitten jäi "päälle" ja viikon seuraavissa treeneissä kuten jalkatreenissä ja selkätreenissä jatkoin tiettyjen liikkeiden kyykyn ja maastavedon kanssa samaa linjaa suurilla painoilla

Foam roller on tehnyt tehtävänsä ja olen saanut paikkoja hyvin auki. Alaselkä on taas auki ja hyvässä kunnossa sekä olen saanut myöskin reidet hyvin auki lauantain jalkatreenistä. Olen nyt käytännössä viime maaanantaista asti jokaisen treenin jälkeen rullannut hetken sekä tehnyt voimapyörällä vatsoja. Nämä kropan palautukset eli kehonhuolto sessiot ovat olleet aikalailla lyhyitä sillä en ole katsonut olevan järkeä tehdä mitään pitkiä rullailuita tai vastaavasti

Täytyy kyllä sanoa, että foam roller on asianmukainen väline. Jos vaan osaisi kunnolla sitä käyttää, mutta pikkuhiljaa sillä oppii rullaamaan. Itse olen nyt lähinnä selkää rullannut kun se on ollut hieman jumissa / kipeähkönä viime viikon sunnuntaista lähtien. Välillä se on ollut ihan hyvin kunnossa, mutta varmaankin keskiviikon kyykkäämiset hieman laittoi sitä heikompaan suuntaan. Kun en sitten millään voinut olla kyykkäämättä mikä olisi ollut parempi ratkaisu

Ai ai väsymystä ja pieniä kipuja ja siihen päälle vielä Super Bowl 51. Taas on vuodesta se aika kun on Super Bowl eli suomeksi sanottuna yö mikä pitää valvoa. En muista kuinka monta Super Bowlia olen katsonut mutta niitä on suhteellisen monta. Viime vuosina enemmän kuin aikaisemmin nuoruudessa. En oikein tiedä miksi olen viime vuosina alkanut katsomaan Super Bowlia tai miksi en katsonut aiemmin enempää Super Bowleja mitä olen katsonut. No nykyään Super Bowl