Maitotuotteet omassa ruokavaliossani ja dietillä ovat vähäisiä sekä loppuviikon treenit pidemmillä sarjoilla

16.11.2016 - 12:06

Viime kesänä ollessani ensimmäistä kertaa dietillä vähensin maitotuotteita tietoisesti. Lähdin tälle linjalle ihan siitä syystä, että sain kuntosalilla maitotuotteisiin liittyen vinkkejä ja kokemuksia. Toisaalta ruokavalioni ei ole missään vaiheessa sisältänyt hirveästi maitotuotteita rahkan ja jogurtin lisäksi. Yhdessä vaiheessa käytin aika aktiivisesti Fast Puddingia sekoittaen sen maitoon joten tällöin ostin aktiivisesti ihan maitoa kaupasta mitä normaalisti en osta. Jos olen leipomassa tai tekemässä pannukakkua tai vohveleita niin tällöin käyn ostaan ihan sitä varten maitoa ja siksi en ole enään useasti viikonloppuisinkaan tehnyt vohveleita aamupalaksi kun maitoa ei löydy jääkaapista enkä sitä jaksa mennä aina erikseen ostamaan.

Miksi sitten lähdin kirjoittamaan maitotuotteista nyt oli se, että unohdin ottaa tällä kertaa lounaani töihin mukaan ja päädyin ostamaan lähikaupasta ihan riisipuuron ja rahkan. Ihan Saarioisten valmis riisipuuro tuli ostettua yhdessä Valion rahkan kanssa. Tämän compon syötyäni tulin todella täydeksi ja tuntui ihan sille, että olisin syönyt todella paljon vaikka todellisuudessa tuo annos oli aika pieni. Tämä täyteläinen olo johtui siis vain ja ainoastaan maitotuotteista joita söin. Yleisesti kun en syö maito tuotteita niin tämän kaltaista täyteläistä oloa ei ole syntynyt. Syy ja seuraus miksi olen vähentänyt maitotuotteet lähes kokonaan pois nykyisestä ruokavaliosta. En ole oikeastaan koskaan edes juonut maitoa purkista joten tälläistä muutosta minulle ei ole nyt tullut vaan tuo on ollut ihan normaalitapa etten juo maitoa. En käydä maitoa myöskään kahvia juodessa vaan juon kahvin mustana. Tällä tavalla normaali ruokavalioni ei ole edes sisältänyt maitotuotteita oikeastaan missään vaiheessa.

Salilta kuulin maitotuotteiden väliin jättämisen syyksi juurikin tuon turvotuksen. Kun maitotuotteet on jätetty pois ruokavaliosta niin turvotus on hävinnyt. Itselläni maitotuotteina on toinut lähinnä rahka ja kreikklainen jogurtti kun toisaalta olen miettinyt sitäkin asiaa, että ruokavaliosta pitäisi edes hieman saada maitoa. Sitä en sitten tiedä olisiko maidoton ruokavalio ihan hyvä asia  sillä itse olen maitotuotteita syönyt kalsiumin takia. No nykyään olen kylläkin alkanut käyttämään enemmän kananmunaa mistä myöskin saa kalsiumia kuten monista muista ruoka-aineista saa kalsiumia. Tietenkin olen unohtanut koko asian, että raejuusto on myös maitotuote joten yksi kohta lisää mitä maitotuotteita olen käyttänyt ja käytän aktiivisesti.

Loppuviikon treenit yleisesti pienemmillä painoilla ja pidemmillä sarjoilla

Loppuviikon treenit torstaista - lauantaihin tuli treenattua pitkästä aikaa Vammalassa. Treenasin maanantaista keskiviikkoon tuplatreenejä sekä torstaista - lauantaihin yhden treenin päiviä. Sain treenattua alkuviikosta eli torstaihin mennessä koko kropan joten torstaista lähtien tein lihasryhmien toisia treenejä. Maanantaina selkä & rintatreeni, tiistaina etureidet & takareidet sekä keskiviikkona olkapää & käsitreeni ja näin saa helposti kolmessa päivässä treenattua kropan läpi ja tämä toimii myös yleisellä tasolla ilman peräkkäisiä päiviä. Kolme päivää sisältää kuusia treeniä, mutta tietenkin jokaisena päivänä pitää tehdä tuplatreenit jos tällä tyylillä treenaa. Itse mietin myöskin koko viikolle yksittäisiä treenejä, mutta en oikein tiennyt ja osannut suunnitella loppuviikkoa. En tiennyt edes menenkö kahtena vai kolmena päivänä treenaan eli lauantain treeni oli kysymysmerkki. Alkuviikosta kyllä tiesin, että menisin torstaina sekä perjantaina treenaan, mutta lauantaista en ollut ihan varma kun silloin oli tiedossa Tampereella käynti.

Päätin edellisenä viikkona tekeväni maanantaista keskiviikkoon tuplatreenejä jotta voin tehdä loppuviikosta treenit "ylimääräisinä". Näin ollen sain tehtyä alkuviikosta suunniteltuja treenejä ja loppuviikkoon "extra" treenejä. Tällä kertaa loppuviikon treenit sisälsivät olkapäätreenin, jalkatreenin sekä selkätreenin mitkä tuli tehtyä suurinpiirtein pienillä painoilla ja kahdenkymmenen toiston sarjoilla tai supersarjoilla. Ainoa poikkeus oli selkätreeni missä käytin hieman enemmän painoja ja toistomäärät liikkuivat yleisesti siinä kymmenen - kahdentoista pintaan. Olkapäätreenissä tuli tehtyä kymmenen toiston suoria sarjoja sekä supersarjoja.

Muutenkin treenien liikkeet olivat aika perusliikkeitä, mutta sain tehtyä enemmän sellaisia liikkeitä joita en helposti pysty tekemään normaalisti. Olen tätä samaa kaavaa yleisesti käyttänyt aina Vammalassa ollessa eli enemmän niitä liikkeitä ja laitteita joita normaalisti ei pysty tekemään. Treenit pohjautuvat enemmän näihin liikkeisiin eikä niinkään perusliikkeisiin kuten yleisesti. Tein kyllä selkätreenissäkin ylä- sekä alataljaa, mutta käytin sellaisia kahvoja sekä tankoja joita normaalisti en. Juuri tämänkaltaiset pienemmätkin erot tekevät eroja. Kaikilla saleilla ei ole ihan samoja kahvoja ja tankoja vaan erilaisia välineitä löytyy ja niitä kannattaa kokeilla aina kun mahdollista. Muutenkin taljat ovat erilaisia ja ottavat eri tavalla sillä välitykset ovat eri valmistajilla erilaiset kuten muissakin laitteissa. Siksi jokin laite tai väline ei välttämättä sovi itselle kun treenaa eri valmistajan välineillä.

Minulle on nyt Instagramissa alkanut tulemaan ainakin enemmän videoita ja kuvia miten liikkeitä ei kannata tehdä vaan miten liike pitäisi tehdä. En ole nyt varma onko tämä jokin uusi trendi vai onko niitä alkanut nyt vain tulemaan silmille enemmän? Ennen Youtubessa tuli jo vastaan videoita joissa mainittiin liikkeitä mitä ei kannata tehdä. Nämä menevät nyt hieman samaan kategoriaan minun mielestäni ja tämä kategoria on turhuus. Näin siis yleisellä tasolla sillä

Jalkatreenin voi tehdä monella eri tavalla eikä siihen ole yhtä tiettyä tai oikeaa tapaa. Jalkatreeniin vaikuttaa oikeasti niin monia asia ja vielä suuremmin oikeastaan kuin mihinkään muuhun lihasryhmään. Ensinnäkin se vaikuttavin tekijä eli mitä jalkalaitteita löytyy kuntosalilta? Jos kuntosalilta ei löydy jalkatreeniin soveltua laitteita niin silloin pitääkin tehdä jalkatreenit tankoja ja käsipainoja käyttäen jolloin löytyviä laitteita voi käyttää apuna

Treenin onnistumiseen vaikuttaa moni muuttuva tekijä mitä ei voi aina ottaa huomioon. Nämä asiat vaikuttaa myöskin yksittäisiin nostoihin sekä sarjoihin mutta mielestäni yksittäisiin nostoihin ja sarjoihin on helpompi valmistautua. Se treenaatko aamulla, päivällä, iltapäivällä tai illalla ei ole niinkään merkittävä tekijä sillä ennen treeni ehtii tapahtua monia asioita. Kaikki asiat vaikuttavat kaikkeen ja näin ollen et voi mitenkään valmistautua kaikkeen

Periaatteessa voisin sanoa, että kun olen kuunnellut Kenny Loggins - Danger Zone biisiä Top Gun elokuvan soundtrackiltä treeniä tehdessä niin sarjat ovat menneet hyvin. Käytännössä asia ei ole ihan näin, että yksi biisi voi tehdä ihmeitä vai voiko oikeasti? Tuossa pari viikkoa sitten sain tehtyä penkkiä 210kg painoilla muutamia toistoja, tällä viikolla sain tehtyä penkissä 200kg painoilla 5, 7 ja 5 toiston sarjat sekä vielä nyt kyykyssä 170kg painoilla viiden

Dieetti lähti päälle heti keskiviikkona kun palasin niin sanotusti "arkeen". Keskiviikkona palasin kotiin Vammalan reissulta ja heti lähti dieetti päälle ja illalla olin salilla tekemässä ihan normaalin selkätreenin. Päivä meni käytännössä matkustamisessa sekä muutamien asioiden hoitamisella mutta tuo ei niinkään näkynyt illalla treenissä. Yleensä matkustuspäivät ovat treenien kannalta huonoja treenipäiviä sillä matkustus vie vain voimia vaikka se yleensä onkin