Lenkki jonka jälkeen raskas jalkatreeni ja huono olo

16.11.2016 - 12:06

Suunnitelmat tuntuivat muuttuvan eilisestä monta kertaa tämän päivän lenkkien suhteen. Tänään oli kuitenkin vuorossa kuntosalilla jalkatreeniä joten tämä piti ottaa huomioon. Alkuperäinen suunnitelma taisi olla aamulenkki. Tämä suunnitelma muuttui iltapäivälenkiksi eilen illalla kun nukkumaan meno hieman venyi ja ajattelin pidemmän nukkumisen olevan parempi ratkaisu. En muista missä vaiheessa taas iltapäivälenkki muuttui lenkin väliin jättämiseen tänään. Ajattelin lenkin väliin jättämisen olevan parhain ratkaisu illan jalkatreeniä varten. Tämä olikin pitkään suunnitelmissa kunnes jossain vaiheessa iltapäivää päätin lähteä lenkille heti töistä päästyäni. Eli kaiken pähkäilyn ja empimisen jälkeen lähdin lenkillä iltapäivällä melkein heti kotiin päästyäni.

Tämä lenkille meno ennen jalkatreeniä ei oikein ole ikinä parhain ratkaisu, koska vaikka lenkkillä menisi kuinka hiljaa niin se väkisinkin vaikuttaa jalkatreeniin. Meninhän kesälläkin about 30 asteen helteellä 10km lenkille ja käytännössä suihkussa käynnin jälkeen lähdin kuntosalille treenaamaan jalkoja. Tämä oli toisaalta eri asia vaikka sama asia olikin. Kesällä kun on treenannut kuntosalitreenejä ohjelmilla vaan ne oli käytännössä "pelkkiä" kuntosalilla käyntejä. Tänään sain kuitenkin 2.5 tuntia väliä / palautumista lenkin ja kuntosalitreenin väliin, mutta aamulenkki olisi ollut tässä tapauksessa parhain ratkaisu jolloin palautumisaika olisi ollut moninkertainen. Ajattelin tänään tekeväni hieman kevyemmän jalkatreenin kun tarkoitus oli mennä aamulenkille huomenna. Kevyestä jalkatreenistä ei ollut tietoakaan enään kuntosalilla ollessani ja juuri tällä hetkellä mietin onko järkevää lähteä edes aamulla lenkille. Minulla meinaan tuli hieman huono olo treenin jälkeen mikä ei onneksi kestänyt pitkään. Esimerkiksi palautusjuoman juominen tuotti treenin jälkeen vaikeuksia kun juoma ei meinannut mennä alas. Kävelessäni kotiin olo oli vielä huono matkalla, mutta oltuani hetken aikaa kotona olo alkoi parantua huomattavasti. Vielä matkalla kotio mietin iltapalan väliin jättämistä huonon olon takia, mutta sain syötyä iltapalan ihan normaalisti.

[[{"fid":"307","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"310","width":"494","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Tämän päivän treenissä huomasin iltapäivän lenkkiä, mutta treenin raskauteen vaikutti myös painot. Aloitin liikkeen tekemisen syväkyykyllä missä minulla oli painoja 20kg enemmän millä olen tehnyt yleensä kahdenkymmenen toiston sarjoja. Ennen kuin aloitin kyykyn niin jouduin hieman miettimään millä liikkeellä aloitin treenin sillä vaikka kuntosalilla oli tänään poikkeuksellisen vähän ihmisiä tiistaiksi niin vapaat tangot sekä jalkaprässi oli varattuina. Päätin lähteä kysymään vapailla tangoilla olevilta treenaajilta paljonko hiellä oli jäljellä kun ajattelin aloittaa kyykyn tekemisellä. Kysyessini ensimmäiseltä ihmiseltä paljonko sulla on jäljellä niin hän mielestäni idioottimaisesti vastasti mulla on monta jäljellä. Jouduin tämän jälkeen kysymään uudestaan meneekö sinulla vielä pitkään ja silloin sain vastauksen mitä kysyin ensimmäisellä kerralla. Pari sarjaa jäljellä. Toiselta sain suoran vastauksen, että lopetin tässä ja pääset tähän. Tuon ensimmäisen ihmisen vastaus oli taas noita asioita mitä näköjään täällä päin näkee paljon. Kun menee kysymään joltain voiko tehdä välissä tai paljonko jäljellä niin sitten alkaa vastaan änkkääminen / mut mut mut. Siis eikö ihmiset pidä siitä, että käy kysymässä ja välissä tekeminen on niin vasten mielistä? Kaikki ei tietenkään käyttäydy näin, mutta noita on tullut paljon vastaan nyt. Itse olen tottunut sellaiseen salikulttuuriin, että ihmiset tulevat ihan rohkeasti kysymään / tekemään välissä / päästämään tekemään välissä, mutta henkilöitä on kaikenlaisia myös kuntosalilla. Muutenkaan monet eivät tunnu uskaltavan tulemaan kysymään meneekö vielä pitkään / voiko tehdä välissä vaan käyvät koukkaamassa ja lähtevät johonkin.

Kyykky meni tänään lenkin ja hieman isompien painojen takia hieman raskaasti ja jouduin ottamaan hieman happea / voimia toistojen välissä mini tauoilla. Muutoin jaksoin tehdä kolme kahdenkymmenen toiston sarjaa. Kyykyn jälkeen vuorossa oli pohkeiden tekeminen istuen. Pohkeissa käytin 2 sekunnin pitoja kun halusin käyttää jossain liikkeessä pitoja. Ajattelin alunperin aloittavani jalkatreenin tänään jalkaprässillä missä olisin tehnyt toistot pidoilla, mutta jätin tämän väliin kun katsoin sen olevan liian raskas. Tietenkin pidoilla tehdessä painot olisivat olleet normaaleita pienemmät. Tänään oli myös tarkoitus kokeilla askelkyykkyä uudella tyylillä joten en halusin säästää tähän myöh hiukan voimia vaikka olin todella väsynyt jo kyykyn jäjiltä.

Kolmas liike tänään oli askelkyykky käsipainoilla "pumpaten". Olen tehnyt askelkyykkyä käsipainoilla monia kertoja, mutta en ole tehnyt sitä ikinä tuollain "pumpaten". Reitiksi otin niin pitkän suoran vain kun oli mahdollista. Jos laskin oikein niin toistoja tuli yhteensä tehtyä kolmekymmentä mikä tarkoitti käytännössä viisitoista per jalka ja pumpilla kolmekymmentä per jalka. Painoiksi otin 10kg käsipainot vaikka aluksi mietin 12.5kg käsipainoja. Painojen vaihto pienempiin oli hyvä ratkaisu vaikka liike olisi mennyt varmaan ihan hyvin myös 2.5kg suuremmilla. Painojen valinnassa oli hieman se ongelma kun en ollut tehnyt kyseistä liikettä aikoihin käsipainoilla.

Takareidet tein tänään pitkästä aikaa takareisipotkuina. Heti ensimmäisellä sarjalla huomasin, etten ollut tehnyt takareisiä potkuna moneen viikkoon. Takareisipotku on ainakin minulle sellainen liike, että huomaan heti jos liikkeestä on hieman pidempi tauko. Potkut olivat raskaita ylös sekä sain todella hyvän tuntuman takareiteen. Tällä kertaa reidet eivät alkaneet kramppaamaan mikä oli toisaalta ihme, mutta mikä oli vain loistava asia. Varsinkin krampit ovat yleensä tulos pidemmän tauon jälkeen, mutta tänään reidet eivät tosiaan krampanneet. Takareisipotkujen jälkeen jatkoin olemista etureisikoneessa tekemällä etureidet korotus- & tiputussarjana mikä on nyt ollut jo pidempään lopetusliike jaloille.

Jalkatreeni

  • Syväkyykky 3x20 80kg
  • Pohkeet istuen 2s pidot 3x20 75kg
  • Askelkyykky käsipainoilla "pumpaten" 1x20 10kg
  • Takareisipotku 3x20 45kg
  • Etureidet: 5kg korotukset 7 toistoja, tiputus 10kg 7 toistoa alkaen 30kg päättyen 100kg

Hankin tuossa puolitoista viikkoa sitten Garmin HRM-Pro Plus sykevyön todella exemporeen Laatukorusta. En edes muista mistä sain idean edes alkaa katsomaan videoita Garmin HRM-Pro Plus sykevyöstä mutta parin videon jälkeen kävin Googlessa katsomassa mistä se kannattaisi ostaa? Idea sykevyöstä on kuitenkin lähtenyt liikkeelle noista minun aloittamista sykealuea 2 treeneistä ja siitä että Garmin Venu 2 rannemittaus ei ole ihan niin tarkka. Kuitenkin kun treeni perustuu sykkeeseen niin on paljon parempi saada tarkempaa tietoa kuin sinnepäin olevaa tietoa?

Olen tämän tekstin jo käytännössä kirjoittanut kun kirjoitin Garmin Venu 2 kokemuksia puolen vuoden käytön jälkeen. Minulla on ollut Garmin Venu 2 taas aktiivisessa käytössä parisen viikkoa aina siitä lähtien kun aloin miettimään uuden gps- / älykellon hankkmista. Kaikki tuo lähti liikkeelle siitä kun huomasin Hulluilla Päivillä olevan Apple Watch Ultra tarjouksessa. Tuostakin olen kirjoittanut pari kirjoitusta jo mutta tuolloin myös aktivoiduin käyttämään taas kerran Garmin Venu 2:sta aktiivisesti päivittäin.

Onko ylipaino ylivoimaa? Siinä vasta kysymys ja oikea vastaus on oikeasti vaikea. Mietin kuitenkin suhteellisen usein sitä että miten jaksan treenata sen miten jaksan treenata? Olenko vain tottunut siihen että treenaan usein vai enkö oikeasti sitten treenaa? Aikoinaan kävin juoksemassa aamuisin yhdestä kerrasta viiteen kertaan aktiivisesti minkä lisäksi kävin kuntosalilla neljästä kerrasta kuuteen kertaan. Vuosien varrella olen käynyt kuntosalilla eri tavalla mitä nykyään käyn ja en muista tarkalleen milloin ja miten treenasin kun kävin aktiivisesti juoksemassa. Yhdessä vaiheessa kävin jopa aamuisin ja iltaisin treenaamassa kuntosalilla eli tupla treenaamassa.

No niin eilen sitten mukavasti takatalvi yllätti mutta itselleni se ei tullut niin yllätyksenä kun olin sentään säätietoja katsonut. Se minulle tuli yllätyksenä että sitä lunta sitten oikeasti tuli ja niinkin paljon. Olin kuitenkin itse jo vaihtanut kesärenkaat alle parisen viikkoa sitten. Kun perjantaina lähdin PTVGYM:lle niin juuri silloin seitsemän tienoilla lunta alkoi höytyilemään niin kuin säätiedoista näki. Lunta kuitenkin vain höntyili hyvin vähän niin itse ajattelin että ei sitä nyt sinä aikana niin paljoa tulisi mitä sitä lopulta tuli. 

Kirjoittelin tuossa juuri kuinka kävin juoksemassa ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen. Tuon juoksun jälkeen katsoin kyseisen juoksun tietoja ja huomasin sen asian mikä ei minua tosiaankaan yllättänyt. Lähes koko juoksulenkki meni sykealueelle 5 mutta se tosiaan ei yllätä sillä en ole juossut enää aikoihin. Myöskin vaikka olen käynyt aktiivisesti kävelemässä sekä uimassa niin nuo kaksi asiaa ovat ihan eri asia kuin juokseminen niin se ei paljoakaan auta. Uinnissa olen mennyt käytännössä sykealueella 2 ja 3 sekä kävelyssä sykealueelle 1. Kävely ja uinti on auttanut siinä mielessä että tuo juokseminen oli edes noinkin hyvä kuin ilman että olisin käynyt kävelemässä tai uimassa.