Viikonlopun treenit ja vuoden ensimmäinen juoksu

16.11.2016 - 12:06

Avasin eilen tämän vuoden juoksemisen hiukan yli kymmenellä kilometerillä. Juokseminen oli rentoa sekä helppoa kuten se oli myös maanantaina. Jouluviikon ahkera juokseminen on alkanut tuottamaan tulosta sillä molemmat juoksut tällä viikolla ovat menneet todella hyvin. Nyt olisikin hyvä aika alkaa juoksemaan vähän ahkerammin niin voisin päästä ihan hyvään juoksu vireeseen, mutta tämä puolestaan näkyisi kuntosalitreeneissä. Enemmän juoksemista ja kuntosalilla aerooppisempaa treeniä? Juoksukelien jatkuessa tämänlaisena niin tämä voisi olla hyvä idea.

Sain perjantaina vihdoin tilaamani Garmin 220 juoksukellon, joka oli eilen ensimäistä kertaa käytössä. Minulla on aikaisemmin ollut käytössä vain sykemittari Polar ft80, johon lisävarusteena olisi saanut gps-paikannuksen. En ikinä raskinut ostaa gps-paikannusta sekä käteen olisi tullut vielä yksi laite. Olen käyttänyt iPhonella runkeeper ohjelmaa saadakseni juoksujen pituudet sekä vauhdit, mutta nyt minun ei välttämättä tarvitse ottaa aina iPhonea mukaan. Tästä on muutamassa asiassa hyötyä eli minun ei tarvitse valita vaatteita sen mukaan, että saan puhelimen mukaan. Etenkin sateella puhelin on hyvä olla muualla kuin käsisuojassa, koska puhelin voi kastua helposti siinä. Tosin musiikkien takia otan vielä puhelimen mukaan lenkeille.

Ensivaikutelma Garmin 220 kellosta on hyvä. Kello on kevyt, gps-signaalia löytyy nopeasti, näppäimet reakoivat hyvin, kelloa on helppo käyttää, bluetooth sekä näyttö on selkeä. Huonona puolena kellon ulkonäkö vaikuttaa halvalta ja lelumaiselta.

Kävin tänään kuntosalilla joten tälle viikkoo tuli viisi kuntosalitreeniä ja se taisi vähän näkyä tänään. Eilinen juoksu ei mielestäni ollut mitenkään erityisen raskas, mutta en tiedä vaikuttiko se tämän päivän treeniin vai vähän normaalia aikaisempi treeniaika, mutta tänään tuntui puuttuvan puhtia. En tiedä mikä vaikututus tämän viikon kuntosalitreeneillä oli tämän päiväiseen. Olen nyt tehnyt tällä viikolla treenejä vähän erilailla joten tälläkin saattoi olla vaikutusta. Yleisesti ottaen en ollut ehtinyt palautua kunnolla sekä nämä viisi treeniä saman viikon sisällä olivat ehkä vähän liikaa. En sano treenin menneen huonosti, mutta mitä pidemmälle treeni meni niin sitä väsyneempi olin.

Rinta & ojentajat

  • Penkki tiputussarja 1x8 120kg + 1x7 100kg,  1x6 120kg + 1x4 100kg, 1x4 120kg + 1x3 100kg
  • Dippi tiputussarja 1x10 20kg lisäpaino + 1x7 15kg lisäpaino, 1x10 20kg + 1x6 15kg, 1x9 20kg + 1x5 15kg
  • Vinopenkki käsipainoilla 2x12 1x11 35kg
  • Ranskalainenpunnerrus istuen 3x12 37,5kg
  • Ristikkäistalja alhaalta 3x12 16.25kg
  • Ristikkäistalja keskellä 3x12 6.25kg
  • Ojentajapunnerrus taljassa narulla 3x12 50kg
  • Yhden käden ojentajapunnerrus taljassa vastaotteella 3x12 30kg

Lauantaina se tapahtui mitä olen nyt varmaan eniten hakenut eli 200kg saamista kyykyssä. Joskus sain nostettua 190kg ja kerran 200kg on jäänyt alas mutta yleisesti en ole tuollaisia painoja edes yrittänyt. Olen pitänyt aina jalkoja vahvimpana lihasryhmänä voimatasoilta varmaan johtuen jääkiekon pelaamisesta mutta oikeasti ne eivät ole olleet niin hyvät. Toisaalta jalat ovat olleet hyvässä kunnossa ja olen saanut isojakin romuja liikkumaan eri liikkeissä mutta

Viimeisen parin vuoden aikana olen huomannut nivelien ottaneen jonkin verran ei toivottua osumaa treeneistä minkä johdosta nivelet ovat olleet jumissa / hieman tulehtuneet. Tätä on ollut huomattavissa silloin kun tätä on ilmennyt niin tietynlaisten käsitreenien sekä kovien penkkaamisten jälkeen. Juuri sellaisien käsitreenien jälkeen jolloin olen tehnyt todella paljon toistoja lyhyillä palautumisajoilla tai kun olen tehnyt penkissä noin 200kg painoilla

Dieettaaminen ei tarkoita sitä, etteikö kuntosalitreeneissä voisi käyttää "normaaleita" painoja tai jopa suuria painoja. Olen tämän asian todennut jo monesti kun olen ollut dieetillä tai syönyt muutoin vain vähän. Minulla ei ole ollut pohjalla mitään tankkauspäivää vaan ihan normaali dieetti on ollut menossa kun olen saanut nostettua liikkeissä ennätyksiä tai lähelle ennätyksiä. Omalta kohdaltani voin sanoa, että voimataso ei heikkene kun olen dieetillä vaan

Tämän viikon treeniviikko on ollut siinä mielessä "vuoristorataa", että yhtenä päivänä kulki hyvin, toisena hieman "säästelin" ja kolmantena meni huonosti. Viikko alkoi hyvin maanantaina kun sain tehtyä maastavedossa 250kg painoilla kahden toiston "sarjan" eli nykyisellä ennätyksellä kaksi toistoa. Saman tein seuraavana päivänä penkissä eli 210kg painoilla kaksi toistoa mutta tuo ei tuntunut yhtä hyvälle sillä reservissä tuntui olevan mahdollisuuksia enempään

Samalla kaavalla mennään treenien osalta eli penkki, kyykky ja maastaveto suurilla painoilla enemmän powerlift-tyyliin ja treeniin muut liikkeet enemmänkin sitten bodaus-tyylin. Vaikka olenkin nyt keskittynyt tekemään penkin, kyykyn sekä maastavedon voimapainotteisesti niin treenin muissa liikkeissä en ole ajatellut treenin pääliikettä käytännössä yhtään. En ole siis käyttänyt hyväkseni pääliikkeen apuliikkeitä ainakaan vartavasten tietoisesti lopputreenissä