Viides viikko kahdenkymmenen toiston sarjoilla sekä ilman penkkiä

16.11.2016 - 12:06

Viides kuntosaliviikko sitten loman alkoi tänään. Saman verran viikkoja kahdenkymmenen toiston sarjoilla sekä rintatreenissä ilman normaalin penkin tekemistä. Hyviä saavutuksia, mutta varsinkin todella hyviä muutoksia kuntosalitreeniin. Kahdenkymmenen toiston sarjoilla tekeminen on hieman yllättänyt pidemmällä aikavälillä. Lähinnä palautuksien kanssa on tullut hieman yllätyksiä joita en tullut miettineeksi. Ajattelin palautuksien olevan samanlaisia kuin isommilla painoilla kymmenen toiston sarjoilla, mutta olin väärässä. Toistomäärät ovat vain niin paljon suuremmat minkä takia palautumisajat ovat venyneet. Palautumisen lisäksi painojen kanssa on ollut hieman "vaikeuksia". Välillä on joutunut laskemaan painoja sarjojen välissä ja välillä on tullut otettua ehkä hieman liian pienet painot. Kun painot ovat osuneet hyvin niin tällöin on helposti huomannut jos on tehnyt edellisellä kerralla liian pienillä painoilla. Pidemmillä sarjoilla painojen valinta on vain vaikeampaa juuri toistojen määrästä johtuen. Kuntosalilla kahdenkymmenen toiston sarjat ovat todella pitkiä ja joihin liikkeisiin nämä eivät sovellu.

Pidempien sarjojen lisäksi olen alkanut enemmän kierrättämään liikkeitä sekä käyttämään uusia liikkeitä. Vaikka olen alkanut kierrättämään enemmän liikkeitä niin minulta on silti jäänyt liikkeitä tekemättä. Joitakin liikkeitä olen jättänyt tarkoituksella väliin kuten rintatreenissä normaalin penkin johon olen ollut jo pidempään kyllästynyt. Alavinopenkkiä olen tehnyt muutamia kertoina, mutta edes vinopenkkiä en ole tainnut tehdä loman jälkeen kertaakaan. Alavinopenkki ja vinopenkki ovat siinä mielessä parempia liikkeitä kahdenkymmenen toiston liikkeiksi, että niissä ei tarvitse varmistajaa sillain kuten penkissä. Penkki on ollut alusta asti liike jota olen tehnyt joten nyt on ollut aika muutoksille. Olen nyt huomannut, että saan paremman tuntuman rintaan kun olen jättänyt penkin väliin ja tehnyt jotain muuta. Varsinkin nyt kun olen tehnyt kolme liikettä rinnalle kahdenkymmenen toiston takia. Rintatreenille jäisi täten aina kaksi liikettä plus penkki kun nyt voin tehdä kolme eri liikettä. Kehotankin jättämään penkin tekemistä vähemmälle ja tutustuvan muihin rintaliikkeisiin.

Tänään kävin kuntosalilla myöhempään mitä olen käynyt sunnuntaisin ja verrattaessa viime viikkoiseen väkeä oli enemmän sekä treenaajat olivat erilaisempia. Ehkä tuo sunnuntain noin 14.00 -> aika on hieman sellainen aika jolloin sieltä voi bongata ihan ketä vain. Olen vain normaalisti valinnut tuon 13.00 - 14.00 menoajaksi ihan vain sen takia, että treeni olisi sitten ohi ja illalle jäisi aikaa. Tietenkin hiljaisempi kuntosali olisi parempi, mutta välillä oma motivaatio vain laskee kun viereen tulee tyyppi tekemään väärin ja hirveellä kiireellä. Kaikista parastahan olisi kun ei kestyttyisi muiden tekemisiin yhtään, mutta se on toisaalta hieman vaikeaa. Taukojen aikana kun johonkin on silmänsä suunnattava eikä itseäänkään jaksa aina peilistä katsoa. Ja voihan sieltä saada hyviä ideoita kun näkee jonkun tekevän jotain liikettä mitä ei ole itse tehnyt. Tämän päiväinen laittoikin hieman mietityttämään jos alkaisin käymään hieman myöhemmin kuntosalilla sunnuntaisin.

Rinta & ojentajat

  • Lattiapunnerrus 3x20 27,5kg
  • Ranskalainenpunnerrus 3x20 27,5kg
  • Vipunosto 3x20 15kg
  • Ojentajapunnerrus taljassa naru tuettuna vinopenkissä 3x20 40kg
  • Ojentajapunnerrus ristikkäistaljassa köydellä pään takaa 3x20 20kg
  • Beck-deck 3x20 40kg

Erilainen treeniviikko takana. Mitä sitten tämä "erilainen" tarkoittaa niin eihän se mitään ihmeellistä käytännössä tarkoita. Muutama asia teki treeniviikosta vain erilaisen ja näitä tekijöitä oli torstain aikainen kuntosalille meneminen sekä jalkatreeneissä muutama liikevalinta ja tietenkin myös normaalin penkin jättäminen pois rintatreeneistä. Kaksi näistä asioista oli tiedossa jo alkuviikosta sillä tiesin pitäväni normaalin penkin rintatreeneistä vielä pois

Viime viikon maanantaina sain tehtyä maastavedossa uuden ennätyksen minkä jälkeen tiistaina penkki ja keskiviikkoa kyykky tuntui menevän huonosti. Osa syy voi olla, että olin väsynyt maanantain maastavedosta, mutta luulen syyn olleen henkinen kuten aina ennätyksien ja hyvin treenien jälkeen. Henkisesti syy voi olla, että henkinen tankki meni tyhjäksi tai sitten se "oikea" syy eli odotuksien nouseminen. Minulle hyvin yleistä on se, että ennätyksien jälkeen

Maanantaina sain nostettua ensimmäistä kertaa maastavedossa 270kg joka on samalla uusi ennätykseni. Ennätys parani kymmenen kiloa entisen ennätyksen ollessa 260kg. Olen kerran kokeillut nostaa 265kg ja 270kg jotka eivät ole nousseet maasta oikeastaan yhtään. Näiden lisäksi olen kyllä saanut nostettua 270kg kaksi toistoa mutta tuo tuli tehtyä kuminauhojen avulla joten sitä ei voida laskea mihinkään. Myöskään en ole nyt niinkään hakenut tarkoituksella uutta

Kesäloman jälkeen aloittamani "kyykky projekti" on tuottanut tulosta puolessa vuodessa. Halusin parantaa perus tuloksia kyykyssä niin aloitin kyykkäämisen "alusta". Ajattelin parantaa perustekniikkaa ja sitä myöden pikkuhiljaa nostaa kyykyssä painoja. Olen tätä tehnyt aikaisemminkin muutaman kerran, mutta tuolloin olen nostanut painoja liian aikaisin jolloin tekniikka on kärsinyt. Mielestäni hyvin yleinen ongelma kyykkäämisessä nostaa painoja tekniikan

Yleensä "kovempi" treeni on saattanut aiheuttaa sen, että hieman treenin jälkeen alkaa tulemaan huono tai heikompi olotila. Tämä on yleisesti "kovan" treenin seuraus eli kroppa on mennyt eräänlaiseen ylirasitustilaan mistä voi seurata erilaisia vaikutuksia yhtäaikaa kuten ruokahaluttomuus, erilaiset säryt ja tietenkin väsymys. Näiden lievempien tapausten lisäksi voi myös oksettaa ja tehdä välillä todella pahaa. Tämänkaltaiset sivuvaikutukset treenistä on ihan