Maastavedossa 300kg kevennettynä

12.09.2018 - 16:21

Maanantaina oli "normaali" maastaveto päivä ja tällä kertaa en kyllä osannut odottaa treeniltä mitään. Olin kuitenkin viime viikolla tehnyt kaksi maastavetotreeniä ja muutoinkin viime perjantain ja lauantain treeneissä tuli käytettyä isoja painoja. Kun treeneissä käyttää isoja painoja niin tällöin se voi tarkoittaa sitä että seuraavissa treeneissä ei välttämättä jaksa käyttää yhtä suuria painoja. Muutenkin kun tein ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kunnolla kaksi maastavetotreeniä viikon sisään ja maanantaina oli vain pari päivää viime maastavetotreeniin niin oikeasti ei tiennyt mitä odottaa.

Viimeksi käytin maastavetoa tehdessä kumilenkkejä keventääkseni maastavetoa ja antaa mahdollisuuden yrittää 300kg. Perjantaina epäonnistuin tekemään tämän ja sain tehtyä lopulta 260kg kaksi toistoa ja epäonnistumisen jälkeen todella nihkeästi 280kg. Tätä ennen tein 260kg painoilla kaksi yhden toiston nostoa viime viikon maanantaina niin ainakin viikon aikana tuli käytettyä painoja pelkästään maastavedossa. Tuohon päälle vielä kaikki kyykyt ja penkit useampaan kertaan niin painoja tuli ainakin käytettyä. 

Sunnuntaina oli välipäivä mutta minulle se ei tarkoita aina yhtään sen enempää. Välillä tuntuu sille, että välipäivän jälkeen treeni ei suju ja välillä tuntuu kuinka paljon paremmin tuntuu menevän kun on ollut ihan täysi välipäivä. En myöskään tiennyt ennen treeniä tekisinkö maastavedon ihan normaalina vai samalla tavalla kuin viimeksi eli kumilenkkejä käyttäen. Lopulta päädyin siihen ratkaisuun että halusin katsoa päivän kunnon ihan normaalilla tavalla. Aluksi kyllä mietin että olisin tehnyt kevennettyä maastavetoa kumilenkkien kerta mutta päädyin tekemään ihan normaalilla tyylillä.

Kaiken kaikkiaan maastavetoon meni aikaa mutta ainahan siihen menee kun sen tekee kunnolla ja päätyy itselle suuriin painoihin. Kun kuitenkin nostojen ja "sarjojen" välissä pitää pitää pidempiä taukoja jotta saa enemmän toistoja sillä lyhyillä tauoilla maastavedon tekemisessä ei ole mielestäni niinkään järkeä. Ainoa jos tekee pienemmillä painoilla tai muuten vain palautuu todella nopeasti. Niin tai näin niin ei se maastaveto ihan niin hyvin mennyt mutta kuitenkin meni ihan ok. Aluksi epäonnistuin nostamaan 260kg painon mutta pienen uudelleen latauksen jälkeen menin uudestaan ja sain sen ylös. Varmaan oli vain henkinen epäonnistuminen sillä toisella kerralla 260kg nousi mielestäni ihan hyvin. Ei helposti mutta ei ihan vaikeasti.

260kg noston jälkeen alkoikin sitten mietintä mitä tehdä seuraavaksi. Lopettaa maastaveto vai jatkaa 300kg painoihin? Päädyin nostamaan painot 300kg jolla yritin aluksi tehdä kaksi kertaa ihan normaalisti. Sain nostettua tanko siten että tiesin sen nousseen mutta painot eivät nousseet maasta yhtään. Sain siis vain tangon taipumaan hieman ja melkein noston lähtemään mutta jostain se oli taas kiinni ettei se noussut. Tämän jälkeen otin kumelenkit käyttöön ja yritin sitten kolmannen kerran yhteensä 300kg nostamista. Kumilenkkien avulla sain sen nostettua.

Kumilenkit auttoivat nostossa sen alun missä minun normaali nostaminen epäonnistui. Sitä kuinka paljon kumilenkit auttoivat niin en osaa sanoa eikä se niinkään itseäni kiinnosta sillä en vain laske tuota kumilenkki 300kg mihinkään tuloksiin. Tämä oli vain yksi tapa saada tuntumaa 300kg painoihin missä suurin ongelma taitaa kuitenkin olla henkisellä puolella. Tietenkin 300kg on paljon rautaa ja myöskin fyysinen osa ei ole ihan 300kg kunnossa mutta suurempi asia taitaa silti olla henkinen puoli. Siksi olen nyt yrittänyt kumilenkkien avulla saada nostettua suurempia painoja jotta niihin vain alkaisi tottumaan ja saisi avattua päätä myöskin näihin painoihin. Myöskin jos jatkan tätä kahden maastavetotreenin tekemistä viikon sisään niin minun on jotenkin kevennettävä treenejä. Tämä kumilenkeillä kevennetty maastaveto on mielestäni yksi hyvä tapa keventää maastavetoa.

Loppuviikolle osui enemmänkin sitten "höpöhöpö jumppaa" kuin treenaamista tai ainakin siltä se oikeasti tuntui. Perjantain olkapäätreenissä "säästelin" ottamalla pystypunnerruksessa 40kg käsipainoilla enkä tyyliin 50kg sekä lauantain jalkatreeni meni kokonaan samalla tyylillä. Varsinkin lauantain jalkatreeni meni erilailla mitä ajattelin sillä etukäteen suunnittelin tekeväni raskaan jalkatreenin enkä tuollaista "höpöhöpöä". Toisaalta olen nyt tällä viikolla

Maanantaina tuli treenattua aamulla selkätreeni tuntuman mukaan ja torstai-iltana selkätreeni tuli tehtyä enemmän painoilla mutta ei kuitenkaan nyt ihan voimatreeninä. Maanantai-iltana tuli tehtyä rintatreenissä penkissä 180kg kaksi toistoa sekä otettua 200kg maksimi ykkönen kun puolestaan torstaiaamuna rintatreeni tuli tehtyä enemmän tuntumalla. Tässä välissä sitten käsitreeni sekä olkapäätreeni on tullut tehtyä enemmänkin tuntumalla vaikka olkapäätreenissä

En tiedä miten keksin tämän viikon kevyemmän ruokavalion. Olen mennyt vuoden alusta muutoinkin jo kevyellä sekä pari viikkoa sitten salaattilinjalla. Tällä viikolla on sitten menty sillä kaavalla, että rakensin päivän annokset kanan ympärille ilman riisiä. Tämä lähti siitä liikkeelle, että viime viikolla kävin ostamassa muutaman rasian minuutti kanoja Citymarketin Mammutti-tarjouksista. Viikonloppuna kun mietin mitä sitä sitten tulisi syötyä töissä ja muutenkin

En tiedä mistä sain idean tehdä lauantainaamuna tai oikeastaan aamupäivällä omatekoisia burgereita. Ehkä ajatus lähti liikkeelle viime viikonlopusta jolloin minun oli tarkoitus tehdä lihapullia joita en kuitenkaan tehnyt. Sitten juuri torstaina tai oliko perjantaina huomasin instagramissa seuraamani henkilön laittaneen burger kuvan niin itselleni tuli halu saada burgeria. En ollut ostanut oikeastaan mitään ruokaa itselleni viikonlopuksi niin edessä oli

En suunnitellut keskiviikon jalkatreeniä tai torstain selkätreeniä etukäteen oikeastaan yhtään. Ainoa asia mitä suunnittelin tai oikeastaan mietin oli kyykyn tekeminen jalkatreenissä ja maastavedon tekeminen selkätreenissä. En suunnittelut ennen yhtään toistoa millaisilla painoilla tulen tekemään tai millaisia sarjoja tulen tekemään. Suunnitelmissa oli kuitenkin tehdä molemmat liikkeet kyykky sekä maastaveto "suurilla" painoilla. Tämän jälkeen muiden liikkeiden