Kolmisen viikkoa "pelkästään" PTVGYM:llä treenejä

01.09.2023 - 18:08

Poikkeuksellinen kolmisen viikkoa "pelkästään" Pitäjänmäen PTVGYM:llä jakso on nyt päättymässä tämän viikon jälkeen. Minulla on nyt ollut tämän kuukauden tai oikeasti nyt viime kuukauden lähisalin jäsenyys jäädytetty "loman" ajaksi. Sitä kun ei saanut sillain mukavasti kuukauden keskivaiheilta alkamaan vaan pelkästään kalenteri kuukauden niin päätin ottaa sen sitten loman päätös kuukaudelle. Näin ollen kun palasin kotiin kesälomalta niin kävin nyt nämä kolmisen viikkoa "pelkästään" Pitäjänmäen PTVGYM:llä. 

Samalla tämä oli nyt ensimmäinen ajanjakso ikinä kun kävin pelkästään PTVGYM:llä treenaamassa mutta varsinaisesti uutta päivää ei silti osunut sillä olen tässä jo puolentoista vuoden kuluessa ehtinyt käymään syystä tai toisesta kaikkina päivinä PTVGYM:llä. Alunperin aloin käymään Pitäjänmäen PTVGYM:llä kahdesti viikossa perjantaisin sekä lauantaisin. Jossain vaiheessa se sitten siirtyi että kävin siellä kolmena päivänä viikossa torstaista - lauantaihin. Sitten tuossa välissä on ollut sellaisia poikkeavia päiviä syystä tai toisesta että olen siellä joko käynyt tai en.

Se miksi pelkästään on hipsuissa johtuu siitä, että kävin nyt myös käyttämässä pari viimeistä kertaa Vantaan Loaded:lle kun minulla oli kymmenen kerran korttia jäljellä tuo pari kertaa. Myöskin Vantaan Loaded käynnit ovat osuneet PTVGYM päiville eli tuossa loppu keväästä - alkukesästä muutamat PTVGYM päivät menivät sitten Vantaan Loaded:lla.

Eräällä tapaa tiesi hieman mitä odottaa sillä olen kuitenkin käynyt aktiivisesti PTVGYM:llä loppu viikosta sekä muutamina kertoina myös muina päivinä. Kuitenkin kun käy koko viikon samalla samalla salilla useasti niin silloin todellisuudessa näkee tiettyjä asioita paremmin. Lähteekö PTVGYM:stä se hohto kun siellä käy aktiivisemmin? Myöskin se yllätti minut että ajattelin hieman sitä jaksanko edes käydä PTVGYM:llä päivittäin?

Käyn kuitenkin aktiivisesti toimistolla Pasilassa eli niinä päivinä kun menen Pitäjänmäen PTVGYM:lle niin ajan käytännössä pari kertaa saman reitin. Ensinnäkään en halua mennä suoraan töistä kuntosalille ihan vain oman henkisen tauon takia sekä en viitsi mennä ruuhka-aikaan salille kun ei ole ihan pakko. Haluan töiden ja treenin väliin edes pienen hengähdys tauon sillä olen huomannut sen auttavan. En halua mennä samoilla aivoilla kuntosalille joilla olen juuri päättänyt työpäivän.

Kolme viikkoa on ehkä liian vähän siihen että huomaisin sen menettäneen hohdon sinne menosta. PTVGYM:it ja Loaded:it ovat itselleni pysyneet varmaankin sen takia erikoisina paikkoina kun niissä ei käy päivittäin. Sen takia varmaan hehkutan Tampereen Loaded:ia niin paljon kun se on minulle sellainen elämyspaikka juurikin sen takia että pääsen sinne niin harvoin. Onhan Tampereen Loaded paras kuntosali mielestäni mutta extra hyvänolon tunne tule pakostakin myös siitä että pääsen sinne niin harvoin.

Omasta tekemisestä ja huomasin että nyt ei ollut tarvetta tehdä niin pitkiä treenejä kuin yleensä olen tehnyt. PTVGYM on ollut minulle loppu viikon se paikka missä olen sitten oikeasti treenannut ja päässyt tekemään asioita mitä en lähisaleilla pääse tekemään. Nyt kun kaikki laitteet ja paikat olivat minulla päivittäin käytössä niin minun ei tarvinnut tehdä samalla kaavalla kuin mitä silloin kun käyn pari kertaa viikossa. Pystyin lähtemään helpommin PTVGYM:ltä pois kun taas niinä päivinä kun käyn siellä harvemmin. Silloin kun käyn harvemmin niin minulle tulee vain se ajatus että käytetään tämä käynti nyt vain niin hyvin hyväksi kuin mahdollista.

Huomasin myös että tein erilaisia treenejä viikottain sekä eräällä tapaa tein samanlaisia treenejä kuin kesällä Vammalassa mutta toisaalta erilaisia. En esimerkiksi nyt tehnyt ollenkaan perusliikkeistä oikein mitä taljaliikettä niin selkätreenissä kuin käsitreenissä. Vammalassa treenatessa taljoja tuli käytettyä aika paljonkin mutta toisaalta taas PTVGYM:n muu laitevalikoima on Vammalan salia parempi niin nyt PTVGYM:llä tuli käytettyä juurikin sellaisia laitteita joita normaalisti en pääse tekemään. Kuitenkin taas toisaalta treenit olivat aika perustreenejä ja eräällä tapaa yksinkertaisia.

Huomasin myös nyt kun kävin enemmän PTVGYM:llä niin ihmisten kanssa tuli juteltua enemmän. Jopa sellaisten kanssa kenen kanssa on tullut jo alettua morjestamaan. Kuitenkin kun on käynyt vain pari kertaa viikossa niin kaikkia ei aina sillai niin useasti näe kun taas viikon aikana useasti. Muutamien kanssa tuli alettua morjestamaan kenen kanssa ei ole oikein morjestettu vaikka on tullut nähtyä. Sosiaalinen puoli meni siis eteenpäin tai ainakin näin voisi sanoa.

Sitten yhdestä asiasta voisi ottaa kaksi eri kantaa. En huomannut mitään logiikkaa minä päivinä on ruuhkaisempaa ja minä päivinä on hiljaisempaa. Jos vertaa lähisaleihin niin niinä arkipäivinä kun lähisalaille oli ruuhkaa niin PTVGYM:llä ei ja sit puolestaan ne päivät jotka ovat lähisaleilla hiljaisempia niin tuntu olevan ruuhkaisempia PTVGYM:llä. Kuitenkin yleinen näkemys niistä ajoista jolloin kävin niin sitä oli mahdoton ennustaa onko väkeä vai ei sillä kun vertasi viikkoja keskenään niin näki selvän eron. Jos tämän viikon tiistaina oli esim paljon väkeä niin edellisenä tiistaina saattoi olla hiljaista.

Samaan asiaa liittyy myöskin ketä salilla oli. Tietenkin siellä oli vakinaamoja joita olen jo nähnyt loppuviikon käynneilläni mutta se yllätti että treenaajilla joita näin enemmän niin ei ollut samanlaista rutiinia kuin itselläni. Jos joku oli sinä ja sinä päivänä viime viikolla niin tällä viikolla ei välttämättä näkynyt. Myöskin näin useasti sellaisia treenaajia joita en nähnyt siellä kun sen yhden kerran. Sen takia aloinkin miettimään onko PTVGYM usealle ihmiselle hieman sellainen "pakopaikka" kuin minulle? 

Käykö siis ihmiset treenaamassa usealla salilla ja PTVGYM on heille sellainen erikoispaikka missä käydään tekemässä aina silloin tällöin treenejä? Vai käykö ihmiset PTVGYM:llä vai niin eriaikoihin treenaamassa ja sieltä puuttuu noin rutiinit kävit kuin mitä lähisalilla käy? Siellä meinaan tietää jo etukäteen kuka on salilla milloin tai voi hyvin todennäköisesti olla.

Niin ja loppuun voisi vuodattaa Turunväylän ja Olariin tulon liikenteen. Kyllä sen on jo noina aikoina huomannut kun on käynyt pari kertaa viikossa Pitäjänmäen PTVGYM:llä mutta nyt sen huomasi niin selvästi. Joka ikinen ilta näki kun ihmiset tekivät niin idioottimaisia ohituksia että huh huh ja osa oli kyllä niin vaarallisia että itse en olisi kyllä sellaista lähtenyt tekemään. 

Sitten tuossa ekoilla viikoilla Turunväylällä oli tietyömerkki ja 80km/h rajoitus mikä oli aika pitkän matkaa niin siitä huolimatta kun itse ajoi rajoitusten mukaan niin autoa tuli ohi vasemmalta ja oikealta kun kaikki paahtoi normaaliin tapaan 120km/h. Ja sitten kun kehä 2:lta tultiin Olariin niin joka ilta oli saakelin kaahaaja joka ajoi yli 80km/h 40 alueella. Oikeeasti mihin on niin jumalaton kiire 10 jälkeen illalla että pitää ajaa punaisia päin ja kaahata yli 80km/h 40km/h aluella?

Omat treenini niin kuntopyörällä kuin crosstrainerillä ovat olleet pitkään HIIT treenejä enne termin HIIT tuloa. Itse käytän vain näistä treeneistä nimitystä intervallit. En ole ikinä oikein tutkinut mitä tuo HIIT-treenaaminen tarkoittaa mutta olen ollut hieman tietoinen kyllä asiasta. Tuossa jokin aika sitten tulin etsineeksi jotain tietoa ja tajusin viimein, että minun intervallitreenit ovat HIIT-treenejä vai ainakin vastaavia.Yleisellä tasolla ne vastaavat

Viime viikon maanantaina en ollut ihan varma alkoiko minulla tuntumaan väsymystä vai odotanko treeneiltä aina vain niin paljon? Odotanko penkistä nousevan aina kun sitä yritän niin kevyesti 200kg? Kuitenkaan muutoin viikolla ei tuntunut tällä tavalla vastaavasti ellei sitten maastavetoa lasketa torstailta. No maastavedonkin odotukset saattoivat olla korkealla johtuen viime kerrasta jolloin nostin pitkästä aikaa 240kg. Vastaavasti keskiviikon ja lauantain

Treenasin keskiviikkona jalat joko oikealla tavalla tai sitten liian kevyesti sillä seuraavina päivinä en oikeastaan tuntenut mitään ihmeellistä jaloissa. Tämä oli vain positiivinen asia sillä jalkatreenin jälkeen illalla olevat jalkasäryt eivät ole mukavia ja seuraavina päiväni on muutenkin mukavampi olla kun jalkoihin ei satu tai ne eivät ole jumissa. Myöskin torstaina tehty maastaveto oli paljon helpompi ja parempi tehdä kun maastavedon ala-asentoo meneminen

Viime viikon keskiviikkona tuli käytyä katsomassa King Arthur: Legend of the Sword ja tämän viikon keskiviikkona puolestaan kävin katsomassa Alien: Covenant minkä jälkeen tuli tehtyä myös jalkatreeni kuten viime viikolla. Nykyään on kyllä hyvä kun Isossa Omenassa on kunnon elokuvateatteri ja varsinkin Scape-sali jalkatiloineen on ihan loistava. Myös pienemmät salit ovat hyvät enkä ole kerran kokeilun perusteella huomannut mitään vastaavaa kuin Tennispalatsin

Keskiviikkona tuli treenattua jalat eri tavalla kuin mitä nyt olen jalkoja treenannut. Tämän pohjalta minulla oli torstaina parempi mieli tai uskomus lähteä rakentamaan maastavetoa. Yleensä tässä on nyt tullut tehtyä kovat kyykyt ja mahdollisesti myös jalkaprässit edellisenä päivänä maastavedosta jolloin liikkeen tekeminen on tuntunut varsinkin takareisissä epämukavalta. Kun takareisiin oikeastaan jo sattuu kun menee maastavedossa ala-asentoon niin se ei ole