Diieettini on jatkunut mutta ei ihan niin tiukasti

16.03.2019 - 11:13

Olen ollut tässä kokoajan dieetillä tämän vuoden puolella mutta viimeaikoina en ihan niin tiukalla linjalla kuin vuoden alusta. Samalla myöskin tuntuu sille, että dieetin tulokset syntyivät tammikuussa minkä jälkeen olen mennyt tasaisella samalla linjalla. Näin siis kun katson tuloksia pelkästään vaa'an mukaan muita mittareita ei ollut nyt käytössä. Omasta mielestäni olen tuntenut, että tuloksia olisi tullut jatkuvasti vaikka vaaka ei ole niin näyttänyt.

Koko tämän ajan olen ollut käytännössä samalla ruokavaliolla sekä helmikuussa aloitin tekemään treenien päätteeksi 15 - 20 minuutin cardiota. Ainoa suurempi ero alkuvuoteen on ollut se, että olen syönyt perjantaisin pizzan / hamburilaisen mikä on ollut perjantaisin työpaikan lounas. Alkuvuodesta jätin kyseisen mahdollisuuden väliin, mutta viime aikoina olen alkanut ottamaan aika-ajoin sillä mietin myös asiaa siltäkin kannalta, että ei tässä nyt niin tarkalla linjalla olla. Myöskin viikonloppuisin on tullut aika-ajoin ostettua patonki ilta- / aamupalaksi.

Olen nyt kuitenkin käynyt jokapäivä treenaamassa kuntosalitreenin minkä lisäksi olen tehnyt vähintään 15 minuuttia cardiota. Tämän pitäisi olla kuitenkin ihan riittävästi, että voin syödä kerran - pari kertaa viikossa jotain mikä ei kuulu dieetti ruokaan. Tässä kuitenkin eletään normaalia elämää eikä olla menossa mihinkään kisoihin mihin tarvitaan tietty painoraja. Muutenkin tämä tekeminen on ihan itseni vuoksi ja täysin vapaaehtoista. Tietenkin tämä kaikki näkyy tuloksissa mitkä olisivat paremmat ilman tämänkaltaisia aterioita vai olisiko?

Esimerkiksi tällä viikolla minun tiistain aamupaino oli 116kg mikä oli aika ihmeellinen tulos kun viimeksi vaakapainoni oli 114kg. Kuitenkin sitten torstaiaamun aamupaino oli 113.8kg eli 2.2kg eroa parin päivän aikana. Ei siis kannata kauhistella sitä vaakaa sillä päiväkohtaisia eroja tulee ja menee. Toisena päivänä paino on korkeampi kuin toisena. Tässä on kuitenkin menty kohti pienempiä lukuja vaikkakin tuloksien saanti onkin ollut pienempi ja vaikeampi.

Muutoinkaan minun painon lasku ei ole ihan niin helppo kuin normaalisti sillä tässä kuitenkin käydään jokapäivä treenaamassa eikä treenit ole ihan niin sanottuja rasvanpolttoja. Vaikka olen ollut tämän vuoden dieetillä niin olen jatkanut treenien kanssa samalla kaavalla mitä nyt viimeajat muutenkin. Kaksi kertaa viikossa penkkiä, kyykkyä sekä maastavetoa joissa olen käyttänyt suuria tai maksimipainoja. Penkissä olen saanut jopa nostettua ennätyksen 230kg enkä kyykyssä ja maastavedossa ole menettänyt tuloksiani.

Näiden pohjalta voisin kuvitella, että en ole lähtenyt polttamaan lihaksiani dieetillä mitä myöskin yritin välttää eli voisinko olla saada vähän lihasta tässä vaikka sitä ollaankin dieetillä? En ole karsinut hiilareita nolliin ja muutkin ravintoarvot ovat olleet kohdillaan eikä cardiokaan ole ollut mitään niin kovaa. Omasta mielestäni olen kaventunut mikä viittaisi siihen, että kroppa olisi kiristynyt vaikka paino ei olisikaan niinkään muuttunut. Kuitenkin sitä itse vain miettii vaakaa ja tulosta sillä toisaalta vaakatulos kertoisi jotain vaikka oikeasti näin ei olekkaan.

 

Aikoinaan kun sai penkattua 250kg slingshotin avulla niin ajattelin etten tule käyttämään kyseisiä painoja enään ikinä, mutta toisin kävi. Olen jo pidempään käyttänyt penkkiä tehdessä slingshottia sillä sen avulla tekeminen on turvallisempaa sekä helpompaa. Minulle riittää tällä hetkellä se, että olen saanut penkattua raakana 220kg ja en näe mitään syytä lähteä korottamaan. Penkissä kun vain loukkaantumisriski kasvaa mitä suurempiin painoihin mennään ja

Vietin viime viikolla väliviikon kokonaan treenaamisesta ollessani työmatkalla Espanjassa. Olin jo kauan sitten päättänyt pitäväni treeneistä tauon tuona aikana mutta kukaan ei tuntunut uskovan minua. Moni kysyi salilla sekä töissä enkö tule treenaamaan Espanjassa ja kun vastasin etten niin tämän jälkeen kysyttiin miksi? Sinne olisi helppo ottaa mukaan lenkkarit ja käydä juoksemassa tai ei ne treenivaatteet niin paljon tilaa vie. Kuitenkin tämä oli itselleni

Viime viikolla kävi sitten taas aikalailla perus asia että kolmen hyvin menneen treenin jälkeen torstaina oli se viikon kevyin treeni minkä jälkeen olin kaikista väsynein. En ole ihan varma oliko vain neljäs päivä putkeen yleisellä tasolla liikaa vai tuliko torstaina oikeasti tehtyä raskaampi treeni. Kun priorisointi on alhaisin ja käytän suhteessa pienempiä painoja enkä tee raskaita punnerruksia niin treeni tuntuu olevan kevyempi. Muutoinkin kun treenaa käsiä

Viikon sisällä kyykyssä sarjaennätys 210kg painoilla, uusi maksimi ennätys sekä sarjaennätys 200kg painoilla. Tuossa välissä tuli tehtyä vielä lyhyempiä sarjoja penkissä 220kg & 230kg painoilla sekä maastavedossa 240kg & 250kg painoilla. Näin ollen viikon sisällä tuli tehtyä jokaista suurta liikettä penkkiä, maastavetoa ja kyykkyä kakkosella alkavilla lukemilla mitkä eivät kuitenkaan ole itselleni ihan jokapäiväisiä saavutuksia maastavetoa lukuunottamatta. Tämä

Puolentoista viikon tauon jälkeen sain tehtyä kyykyssä uuden sarjaennätyksen 210kg painoilla saadessani viisi toistoa. Viime viikolla tein maastavetoa hieman säästellen minkä lisäksi jätin viime viikolla kokonaan jalkatreeneissä kyykyn väliin sillä minulla oli hieman alaselän kanssa ongelmia. Ei mitään pahoja mutta halusin välttää alaselkää rasittavien liikkeiden tekemistä sillä halusin saada selän kuntoon. Tämän johdosta minulle tuli kyykkyyn puolen toista