Pitkästä aikaa Vammalassa kuntosalilla

16.11.2016 - 12:06

Kuntosalitreeni paikassa jossa olen nostanut rautaa monia vuosia ja missä olen perusasiat oppinut. Kävin Vammalan Pinkissä ensimmäistä kertaa viime kesän vetämässä tänään treenin ja paikka ei ollut muuttunut ulkoisesti mitenkään ja kävijöiltää vähän. Samat naamat siellä tuntui näkyvän muutamia poikkeuksia lukuunottamatta ja väen paljous yllätti. Kun kävin aktiivisesti Pinkissä niin perjantai päivinä sai yleensä treenata melkein yksin kun tänään porukkaa oli mielestäni suhteellisen paljon. Siittä on noin 1.5 vuotta kun lopetin siellä käymästä aktiivisesti ja siinä ajassa painot ja laitteet olivat muuttuneet vähän oudoiksi. 1.5 vuoden aikana olen käynyt siellä muutamia kertoja treenaamassa ja viime kolmisen viikkoa viime kesänä, mutta yksittäisellä kerralla kaikki on vain vähän outoa. Kun teet melkein päivittäin yhdessä paikassa tietynlaisilla painoilla / laitteilla ja sitten kun menet treenaamaan "vieraaseen" ympäristöön niin treenaaminen on vain vaikeaa. Välineurheilussa välineen vaihtuminen vaikuttaa niin paljon suoritukseen, että tulokset voivat vaihdella laidasta laitaan kun taas esim juoksussa tälläistä ei ole. Tietenkin joku voi sanoa, että on, mutta minun mielestäni näin ei ole.

Treeni meni vähän miten meni. Huonommin kuin yleensä, mutta se oli aika paljon hakemista sun muuta. Sain tehtyä yleisesti hyvän treenin ja treeni tuli tehtyä joten siihen voi olla tyytyväinen. Myöskin näin pitkästä aikaa jamppoja joita en ole nähnyt pitkään aikaan ja muutenkin tuli käytyä paikassa jossa olen kuluttanut paljon aikaa. Huomenna on tarkoitus mennä tekemään rinta & ojentajatreeni ja toivottavasti sekin menee hyvin. Huominen treeni vaikuttaa siihen, että minun ei tarvitse mennä sunnuntaina pitkän ajon jälkeen väsyneenä treenaamaan: Kun sunnuntain treeni ei tule siirtymään maanantaille niin maanantai-ilta jää vapaaksi joten aamulenkin voi siirtää iltapäivään tai aamulla vain vetää kovemman treenin.

Olkapää & hauistreeni

  • Pystypunnerrus 1x8, 1x7, 1x3 45kg
  • Hauiskääntö käsipainoilla istuen 3x10 16kg
  • Vipunosto sivulle (jalat yhdessä) 3x10 14kg
  • Supersarja vipunosto eteen tangolla vinopenkissä 3x10 12,5kg, anti gravity press 3x10 12,5kg
  • Hauiskääntö maaten alataljassa 3x10 25kg
  • Vipunostot takaolkapäille kaapelilla 3x12 5kg
  • Hauis ristitaljassa 3x10 15kg
  • Yhdenkäden hauis taljassa sivuttain 3x10 10kg
  • Vipunostot takaolkapäille istuen 3x10 8kg

Eilen oli vuorossa jälleen maastaveto treeni PTVGYM:llä ketjuja käyttäen. Tuossa kun aloitin kirjoittamaan tätä tekstiä niin tuli huomattua viime kertainen treeni PTVGYM:llä niin että tulokset olivat lähes identtisiä. Kuitenkin kun tässä mietin mitä tuloksia olen saanut viimeaikoina tehtyä maastavedossa niin aikalailla samojen painojen välissä olen viimeiset pari kuukautta mennyt. Tuossa jokin aika sitten sain tehtyä uuden maastaveto ennätyksen ketjuilla 260kg

Tämän viikon tiistaina sekä torstaina tein "rintatreenissä" eli penkkitreenissä enemmän henkistä treeniä. Käytännössä siis se tarkoitti sitä, että penkkasin itselleni suurilla painoilla slingshottia käyttäen ilman spotteria. Penkissä kun minulla itselleni on se ongelma että olen liian riippuvainen spotterista että saan penkattua hyvin. Oli se sitten mikä paino vain niin spotterin vaikutuksella saan enemmän irti itsestäni oli painot sitten mitä. Tämä myös

Lauantaina tuli puolen päivän aikaan mentyä juoksemaan mäkeä ja illalla oli vuorossa sitten kyykky treeniä PTVGYM:llä ketjuilla. En tiedä oliko tuossa järkeä mennä ensiksi juoksemaan mäkeä ja sitten hieman yli kuuden tunnin jälkeen mennä tekemään kyykky treeniä? No ainakin tuossa välissä oli hieman yli kuusi tuntia aikaa palautua mutta en kyllä taida tehdä kyseisellä tavalla enää varsinkaan jos haluan tehdä kyykyssä suurilla painoilla. Tuo kyllä toimii jos

Eilen oli vuorossa jälleen kerran maastaveto treeniä ketjuilla Pitäjänmäen PTVGYM:llä. Olen nyt tehnyt jokatoinen perjantai rintatreenin eli penkin ja jokatoinen selkätreenin eli maastavedon ketjuilla. Yhdessä vaiheessa tein perjantaisin lähestulkoon aina selkätreenin mutta päätin sitten jossain vaiheessa sekoittaa pakkaa tekemällä selkätreenit ja rintatreenit eri päivinä. Lauantaisin olen käynyt tekemässä normaaliin tapaan jalkatreenin sillä en ole ihan niin

Viime viikolla tuli treenattua kaksi kertaa maanantaina ihan normaalisti milloin kyllä en oikein tehnyt mitään ihmeellistä sekä keskiviikkona tuli käytyä tekemässä Loaded Gym:llä selkätreenin. Loppuviikosta en sitten tehnytkään yhtään treeniä vaikka olin niin suunnitellut. En jaksanut sitten lähteä tekemään jalkatreeniä Loaded:lle enkä myöskään lopulta jaksanut ostaa 10-kerran korttia Vammalassa. Olen taas menossa juhannuksena Vammalaan niin siinä mielessä