Kyykyssä widowmaker eli kahdenkymmenen toiston sarja ja hack-kyykyssä 100 toiston sarja

16.11.2016 - 12:06

En nyt tiedä mistä tuli mieleen tehdä tällä viikolla hack-kyykyssä sadan toiston sarja. Tämä tuli mieleen jo keskiviikkona kun jalkatreeni oli luvassa torstaina. Vielä kun aloin "mainostamaan" tuota sadan toiston sarjan tekemistä niin se myöskin sitten piti tehdä. Kaikki muu tekeminen oli vielä auki ennen jalkatreenin aloittamista ja päätin treenin loput tekemiset vasta kuntosalilla. Näin kyllä tapahtuikin ja tein taas asiat hieman vaikeamman kautta. Olin päättänyt aluksi jättää kyykyn tekemättä kun minun oli tarkoitus tehdä tuo sadan toiston hack-kyykky sarja. Toisin kuitenkin kävi kun aloitin jalkatreenin kyykyllä ja mitä siinä sitten teinkään? Tietenkin ensimmäinen kunnon sarja oli kahdenkymmenen toiston sarja 100kg minkä jälkeen nostin painot 110kg joilla tein kaksi kymmenen toiston sarjaa. Tämän jälkeen olin jo aika puhki ja tulin miettineeksi vain miksi tein tällä tavalla?

Ei ehkä olisi kannattanut tehdä näin tai ainakin olisi kannattanut jättää tuo kahdenkymmenen toiston widowmaker tekemättä. Kun olen viimeiset viikot tottunut aloittamaan jalkatreenin tekeminen kahdenkymmenen toiston widowmakerillä niin sillä oli näköjään nytkin vain pakko aloittaa. Jos olisin jättänyt tuon kyykyn kahdenkymmenen toiston sarjan tekemättä tai kokonaan kyykyn tekemättä niin tuo hack-kyykyn sadan toiston sarjakin olisi ollut helpompi. Tuo sadan toiston tekeminen oli kyllä sellainen sarja mitä en tule pitkään aikaan tekemää. Oli meinaan niin kiduttavaa tekemistä ja tempoa siinä piti vain nostaa, että sai toistoja tehtyä. Meinasin kerran pari jopa luovuttaa, mutta lopulta päädyin tekemään sarjan loppuun saakka. Kun kaksikymmentä toistoa tuli täyteen niin siinä vaiheessa aloin jo miettimään, että mitä tässä tuli nyt suunniteltua ja lähdettyä tekemään? Tekeminen oli vain raskasta eikä se muuttunut missään vaiheessa kuin raskaammaksi. Tein kymmenen toistoa minkä jälkeen pidin "pienen" tauon ja jatkoin kymmenellä toistolla. Juurikin tauon jälkeen jatkaminen oli se kaikkein vaikein asia. Loppua kohden nopeutin tempoa, mutta yritin jotenkin pitää homman kasassa. Alas yritin mennä kunnolla mutta ylhäältä toistot alkoivat jäämään hieman vajaiksi.

Helpottavin homma oli kuulla ja tietää se, että kaksikymmentä toistoa oli "enään" edessä. Tuohon asti menin ihan kamalalla tuskalla kunnes yritin lopun loput kaksikymmentä toistoa vain tehdä väkisin. No periaatteessa tuo tuskainen tekeminenkin oli helpompaa kuin sarjan päättyminen. En meinaan lopulta sadan toiston jälkeen uskaltanut lähteä kunnolla hack-kyykystä pois kun en tiennyt pettääkö jalat vai ei. Kun aikani rämmin hack-kyykystä pois niin suuntasin seuraavana maahan hieman makaamaan kun lähellä ei ollut mitään penkkiä tai muuten istuma paikkaa. Siinä sitten hetken makasin minkä jälkeen yritin hieman kävellä ja juoda mutta käveleminen oli kyllä vaikeaa.

Sadan toiston hach-kyykyn jälkeen jalat olivat ihan kamalassa kunnossa minkä lisäksi yleinen olotila heikentyi. Tuntui sille, että oksentaminen olisi auttanut. Octane maistui ihan kamalalle enkä välillä uskaltanut sitä edes juoda kun tuntui, että kaikki tulisi ylös. Treenin lopussa ennenkuin olo alkoi parantua niin ei tuo palautusjuomakaan sen paremmalta maistunut. Minulle tuli siis tullut kamalan huono olo, jalat eivät oikein pitäneet ja maku oli lähtenyt. Ihan hyvä tulos ja ainakin oli mennyt tekeminen perille.

Kyykyn ja hack-kyykyn jälkeen vuorossa oli vielä takareidet. Minun piti karsia aikalailla liikkeitä pois mitä en alkanut tekemään. Jalat kun eivät yhtään kestäneet mitään. Tämän johdosta jalkaprässit, bulgarialaiset ja vastaavat olivat pois suljetut. Ainoat vaihtoedot olivat yhden jalan takareisilaite sekä takareidet istuen. Ne olivat rennompia liikkeilä jaloilleni eikä ylimääräistä rasitusta syntynyt. Liikkeet puolestaan tein todella pienillä painoilla sekä liikeradoilla. Liikeradat olivat sen puolesta lyhyet, että halusin pitää koko toiston ajan jännityksen päällä. Katsoin tämän olevan helpompi tapa treenata takareisiä väsyneillä jaloilla.

Jälleen kerran takareisien osuus oli siis "pieni". Olen nyt hieman päättäänyt ja miettinyt takareisiin panostamista hieman enemmän. Joko jakamalla jalkatreenit kahteen osaan tai sitten vähentämällä etureisiliikkeitä tai varsinkin karsimalla "kamalia" kyykky sarjoja jolloin takareisiäkin jaksaisi treenata.

Jalkatreeni

  • Kyykky
  • Hack-kyykky
  • Yhden jalan takareisilaite
  • Takareidet istuen
  • Pohkeet istuen smith

Tällä viikolla olen käynyt kuntosalilla normaalia aikaisemmin kun on "epänormaali" viikko. En ole kotona enkä ole toimistolla töissä vaan teen työt etänä. Treenit ovat kulkeneet hyvin eikä siinä mitään ihmeellistä sillä olen nykyisin kyllä tottunut treenaamaan eri aikoihin. Ainoa asia mitä olen tässä ihmetellyt onkin ollut treenin jälkeinen väsymys. Olen ollut tämän viikon treenien jälkeen todella väsynyt. Tällä viikolla on nyt kolme treeniä takana ja jokaisen

Viime viikon perjantaina sekä lauantaina tuli siis tehtyä molempina päivinä tuplajalkatreenit. Oikeastaan koko hommassa ei ollut niinkään järkeä vaan lähinnä se oli päähän pisto testata miten pystyn tuon tekemään. Itseäni lähinnä kiinnosti se asia, että pystynkö oikeasti treenaamaan kaksi tuplajalkatreeniä putkeen. Iloikseni huomasin pystyväni tekemään tuon ja palautumaan treeneistä hyvin. Olin hieman epävarma lähinnä siitä millä tasolla pystyisin treenaamaan

Perjantaina ja lauantaina tuli tehtyä tuplajalkatreenit minkä jälkeen sunnuntaina oli välipäivä ja maanantaina alkoi jälleen uusi treeniviikko. Tällä kertaa en miettinyt tuplatreeniviikkoa sillä ajattelin ottaa tuon perjantain sekä lauantain jälkeen hieman rauhallisemmin. Muutenkin kyseessä on hieman tälläinen viikko minkä suunnitelmista en oikein tiedä etukäteen. En ole varma minä päivinä menen kuntosalille ja en myöskään tiedä treenien järjestystä. Tällä

Viime viikon alkuviikon päähän pisto oli sellainen, että treenaan perjantaina sekä lauantaina jalkatreenin tuplana. Kun kerran oli tuplatreeniviikko menossa enkä ollut aikaisemmin treenannut ikinä tuplajalkatreeniä peräkkäisinä päivinä niin ajattelin tuota asiaa nyt kokeilla. Kun tässä melkein kaikkea tai ei nyt ihan kaikkea mutta useita erilaisia asioita olen jo muutenkin testannut niin miksi en nyt tekisi tuplajalkatreeniä peräkkäisinä päivinä? Peltzi: ja

Torstai on viime viikkoiseen tapaan välipäivä, mutta periaatteessa eri syystä sillä tällä kertaa valitsin torstain välipäiväksi ihan Star Wars Rogue One elokuvan takia. Ilman kyseistä elokuvassa käynti keikkaa tämä päivä olisi hyvin todennäköisesti ollut treenipäivä ja tuplatreenipäivä kuten muutkin päivät tällä viikolla. Viime viikolla kun vietin välipäivää torstaina kävin myöskin elokuvissa. Tällöin kävin katsomassa Tom Fordin elokuvan Nocturnal Animals (Yön