Aamulla kuntosalitreeni ja iltapäivällä juoksua hallissa

16.11.2016 - 12:06

Tänään sekä onnistui että epäonnistui asioita. Jos aloitetaan nopeasti onnistuneista niin tänään aamutreeni onnistui. Miksi se on onnistunut asia tänään niin siksi, että tällä viikolla pidän tupla kuntosalitreeneistä taukoa ja viimeksi väliviikko tuplatreeneista epäonnistui. En oikein suunnitellut kuntosalitreenejä ja treeneissä tuli tehtyä hieman sekaisin kaikkea mikä ei yleisellä tasolla oikein onnistunut. Kun koittaa tehdä kaikkea niin se ei ole vain helppoa saada kaikkea tasapainoon. Tämän aamun onnistuminen johtui pitkälti siitä, että suunnittelin tämän viikon kuntosalitreenit jo viikonloppuna. Pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja eli palautuminen viime vuoden puolelle jolloin tein aktiivisesti näin. Toinen onnistunut asia oli tänään hallikauden avaus juoksussa. Aloitin siis tänään "vihdoin" hallikauden mikä on pitänyt aloittaa jo aikaa sitten. Hallijuoksu meinasi mennä reisille, mutta loppujenlopuksi se meni mielestäni loistavasti.

Tänään epäonnistui pari asiaa. Toinen pahemmin mikä vaikutti treeniin ja toinen pienempi mikä ei sinällään vaikuttanut treeniin. Toinen asia tapahtui aamulla tai toinen sitten iltapäivän juoksutreenissä. Näin ollen molemmat eivät sattuneet samaan treeniin joten epäonnistumiset menivät tasan. Ensimmäinen ja se pahempi epäonnistuminen oli aamupala ennen aamutreeniä ja iltapäivän kämmi oli iPodin tyhjäakku joten iltapäivän juoksutreeni meni ilman musiikkia.

Kokonaisuutena päivän treenit olivat yhteensä raskaita. Yksinkin katsottuna molemmat treenit olivat raskaista. Aamutreenissä jo treenin aikana huomasin väsymystä ja iltapäivän juoksussa huomasin jo juoksun aikana väsymystä, mutta se suurempi väsymys tuli vasta kotiin päästyäni. Päivään mahtui kaksi erilaista treeniä, kaksi hyvää treeniä ja eritoten kaksi saunassa käyntiä. Aamusauna ja iltapäiväsauna mikä sen parempi? Aamulla kunnolla treeni ja siihen päälle aamusauna. Voiko viikon enään paremmin aloittaa?

Aamutreeni pienemmillä painoilla ja pidemmillä sarjoilla

Mietin jo eilen aamupala asialla. Aamupala ennen treeniä vai ei? Lähinnä tämä tuli kysymykseen kun minulla oli tiedossa, että teen treenin pienemmillä painoilla pidempää sarjaa. Aamupala oli toiminut hyvin kun olen tehnyt isommilla painoilla kymmenen toiston sarjoja, mutta en ollut vielä aikaisemmin tehnyt pienemmillä painoilla pidempää sarjaa. Tästä syystä mietin pitäisikö aamupala syödä ennen aamutreeniä vai jättää väliin? Päätin syödä aamupalan ennen treeniä ihan sen takia kun ajattelin jaksavani treenata paremmin kun aamupala oli syötynä. Enhän aamulla syönyt paljoakaan, mutta kaikki mitä söin aamulla oli liikaa. Aamutreeniä olisi pitänyt vain miettiä enemmän aerobisen kannalta eikä kuntosalitreenin kannalta.

Heti treenin alussa en huomannut mitään, mutta mitä pidemmälle treeni meni ja mitä raskaammaksi treenaaminen aamulla tuli niin sitä huonompi olo minulle tuli. Ainakin pari kertaa huomasin suuhun tulleen pienen oksennuksen maun. Ololle ei voinut mitään kesken treenin joten treeniä tuli vain jatkettua ihan normaalisti. Tämä aamu kuitenkin osoitti minulle sen, että aamupala kannattaa jättää treenin jälkeen varsinkin kun tekee pidempiä sarjoja. Pidemmillä sarjoilla kroppa joutuu kovemmalle ja tämän johdosta kaikki syöty alkaa vain nousemaan ylös. Varmaankin jos aamupalasta olisi enemmän aikaa kuin tunti niin tällöin se voisi pysyä paremmin alhaalla eikä tällöin tulisi ongelmia.

Kun unohtaa aamupalan syömisen ennen treeniä ja tämän johdosta tullutta huonoa oloa niin itse treeni oli loistava. Siis aamutreeni pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja oli aivan loistava valinta saada aamutreenistä enemmän irti. Kuten aamulla isoilla painoilla myöskään pienemmillä painoilla ei jaksa yhtä hyvin kuin iltapäivällä / illalla, mutta aamulla painot eivät ole se tärkein asia vaan yleiseti hyvä treeni. Onko nyt muutoinkaan painoilla väliä? Aina vain helposti painoihin verrataan treenejä eli mitä suuremmilla tekee niin sitä paremmin menee. Tänään yritin tehdä sellaisilla painoilla kun normaalisti, mutta aamulla tehot eivät vain riittäneet. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan aamutreeniä pidemmillä sarjoilla jolloin saa todella hyvän puristuksen treeniin ja varsinkin jos haluaa hakea aerobisempaa treeniä niin aamulla pidempien sarjojen tekeminen on kokeilemisen arvoinen asia.

En ole nyt vertaillut, mutta luulisin yleisesti painojen olleen ainakin lähellä sitä kuin normaalisti. Yritin tehdä mahdollisimman suurilla painoilla ja nyt tarvittaessa laskin painoja sarjojen välillä jotta sain tehtyä kahdenkymmen toiston sarjoja joita hain. Minulla on mielestäni onnistunut treeni kuin treeni aamulla oli kyseessä sitten suuremmilla painoilla tehtyä treeni tai niinkuin nyt pienemmillä painoilla pidemmät sarjat. Tätä olen hieman ihmetellyt, että aamun kuntosalitreenit ovat menneet niin hyvin kuin ovat menneet eikä tehoissa iltaan verrattuna ole ollut nähtävissä niin suurta hävikkiä kuin alunperin luulin. Tästä johtuen olen alkanutkin miettimään sitä, että minun pitäisi pystyä illalla tekemään parempiä treenejä. Myöskään uusien ennätysten saaminen ei pitäisi olla kovin vaikeaa, mutta oman ennätyksen tekeminen on silti aina ennätyksen tekeminen.

Aamu rinta- & olkapäätreeni

  • Penkki 3x20 80kg
  • Pystypunnerrus smith eteen 3x20 40kg
  • Alaristikkäistalja istuen 2x20 25kg, 20kg x10
  • Vipunostot sivuille 3x20 7,5kg
  • Peck-deck 3x20 40kg
  • Yhden käden vipunosto eteen ristikkäistalja 3x20 15kg

[[{"fid":"347","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":477,"width":514,"class":"media-element file-default"}}]]

Hallikauden avaus tuli viimein

Minun on pitänyt mennä monta kertaa halliin juoksemaan, mutta aina on tullut jotain muuta ohjelmaa. Tänään kuitenkin menin halliin juoksemaan vihdoinkin. En miettinyt ennen juoksun aloittamista oikein millain tulen juoksemaan. Lähdin kuitenkin juoksemaan rauhallisesti josta pystyi tarvittaessa muuttamaan juoksua mihin suuntaan vain. Pidemmän matkan veto tai intervallit onnistunut ihan hyvin kun lähtee rauhallisesti liikkeelle. En ole oikein tänä vuonna montaa kertaa juossut joten hieman arvellutti juoksukunto. Alun lämmittely meni ihan hyvin mikä vain valoi uskoa juoksukunnon olevan ihan ok.

Päätin parin kilometrin rennomman jälkeen vetää hieman vetoja. Ajattelin aluksi vetää 800m vetoja, mutta kesken ensimmäisen vedon pidensin vedon pituutta täyteen kilometriin. Alun vauhdin jako oli vaikea. Heti ensimmäisellä kierroksella mietin sitä, että vedot olivat virhe näin "pitkän" juoksu tauon jälkeen. Tulin miettineeksi vain sitä, että nyt olisi ollut parempi vain juosta rauhallinen pidempi lenkki. Tämä oli nyt myöhäistä ja jatkoin vain vedon viemistä loppuun. Ensimmäinen kilometrin veto meni aikaan 4:36,6min ja toinen 4:38,9min. Päätin vedot toisen kilometrin vedon jälkeen kun olin aika puhki toisen vedon jälkeen. Mietin kyllä vielä kolmannen vedon tekemistä, mutta todella vähän aikaa. Näiden kahden kilometrin vedon välillä kävelin 200m joka toimi palautuksena. Myöskin toisen vedon jälkeen kävelin saman 200m ja join vielä tämän jälkeen vettä. Tästä lähdinkin sitten taas koittamaan juosta normaalia vauhtia vain. Aluksi juokseminen oli todella raskasta ja ajattelin lopettaa koko treenin nopeasti. Pikkuhiljaa huomasin kropan tottuvan juoksemiseen joten jatkoin vain matkaa.

Aamun kova kuntosalitreeni oli kuitenkin pohjalla sekä tein ne pari vetoa tuohon niin loppujenlopuksi lopetin juoksemisen kropan pettämiseen. Vetojen aikana huomasin vatsalihaksissa sekä selässä jotain että paketti ei oikein kestäisi pidempään. Vetojen jälkeen kun jatkoin normaalia menoa aloin lopussa huomaamaan jaloissa pientä kipua ja lopetinkin matkan kun reidessä alkoi tuntua huonommalle. Kunnon puolesta olisin pystynyt hyvinkin juoksemaan vielä jonkin aikaa, mutta jalat vain jalkoivat pettämään ja vasemmassa reidessä alkoi tuntua jo huonommalle. Ajattelinkin lopettaa ennenkuin reisi olisi mennyt vielä huonompaan kuntoon. Onhan huomenna kuntosalilla jalkapäivä ja treeni olisi tarkoitus tehdä aamulla. Huomenna ilta onkin varmaan vapaa, koska en viitsi vielä rääkätä jalkoja pahemmin. Keskiviikkona onkin vuorossa sitten taas ainakin halli iltapäivällä ja pitää nyt katsoa mitä teen aamulla.

Eilen kävin viidennen kerran Loaded Gymillä Tampereella, mutta Vantaan Loaded Gym Experience:llä en ole vielä käynyt kertaakaan. Ensinnäkin en oikein Vantaalle halua mennä ja sinne tulee muutoinkin matkaa sekä Vantaan Loaded Gym:llä ei ole vielä Arsenalin laitteita. Näin ollen kun minulla on mahdollisuus käydä Tampereen alkuperäisellä Loaded Gym:llä niin käyn siellä mielummin koska siellä on kuitenkin enemmän laitteita. Hankin Pitäjänmäen PTVGYM:lle 10-kerran

Hommasin joku kuusi viikkoa sitten 10-kerran kortin PTVGYM Pitäjänmäelle jossa aloin käymään sitten sitä seuraavalla viikolla. Kävin PTVGYM Pitäjänmäellä treenaamassa pari kertaa viikossa viiden viikon ajan minkä johdosta kirjoitin viimeksi PTVGYM Pitäjänmäki kokemuksia kun minulle tuli taakse kymmenen treeniä viidessä viikossa. Tuossa välissä tuli kirjoitettua ketjuilla treenaamisesta aka "ketju fetissi" PTVGYM:llä kun käytännössä jokaisessa treenissä tulin

Eilen tuli käytyä tekemässä jalkatreeni Pitäjänmäen PTVGYM:llä ja tämä oli samalla viimeinen kerta 10-kerran kortista mikä tuli ostettua hieman yli kuukausi sitten. Olen nyt yhteensä käynyt Pitäjänmäen PTVGYM:llä 12 kertaa joista ensimmäinen kerta oli viime vuoden joulukuussa ja 11 kertaa tämän vuoden puolella. Ajattelin nyt kirjoittaa PTVGYM kokemuksia vaikka hieman sellaista olenkin tainnut jo kirjoittaa ensimmäisen tai toisen käynnin jälkeen. Nyt minulla on

Aktivoiduin ja sain itsestäni irti tänä vuonna kun ensiksi kävin tekemässä selkätreenin PTVGYM:llä minkä jälkeen hommasin 10-kerran kortin. Olen käynyt tänä vuonna seitsemän kertaa treenaamassa PTVGYM:llä joista jo kuusi kertaa tuosta 10-kerran kortista eli paljon aikaisemmin kuin kuvittelin. Luulin alunperin käyväni PTVGYM:llä kerran viikossa joskus kaksi mutta nyt olenkin käynyt pari kertaa viikossa. Tällä tahdilla tuo 10-kertaa tulee kalliimmaksi kuin

Nyt oikeasti ollaan menossa jo kohti kolmannen viikon loppua mutta olen ollut nyt laiska kirjoittamaan dieetin toisesta viikosta. Toisella viikolla sain "pudotettua" painoa puolisen kiloa kun ensimmäisellä viikolla paino tippui parisen kiloa. Viimeksi 30 päivän "hc" dieetti tuotti toisella viikolla painoa alas parisen kiloa eli tuohon verrattuna 1.5 kiloa vähemmän. Toisaalta nyt paino oli siinä 108kg luokassa kun kesällä olin siinä 116kg luokassa. Myöskään en