Kokeiltu on kyykky pyramiidisarjana

16.11.2016 - 12:06

Vuorossa oli vaihteeksi jalkapäivä ja tuli hieman kokeiltua taas uutta. Haluasin hakea hieman erilaisuutta ja sitä sain tekemällä syväkyykkyä pyramiidisarjana. En ollut aikaisemmin tehnyt kyykkyä pyramiidisarjana enkä ole nyt ihan varma olenko tehnyt kyykkyä ikinä tiputus- tai korotussarjana. Pieni mielikuva olisi, että olisin tehnyt joskus aikoinani jonkinlaisen tiputus- tai korotussarjan, mutta en voi olla yhtään varma. Jos olen aikoinani jommankumman sarjan tehnyt niin olen pitänyt sen yhden yhden painon noston tai laskun mittaisena. Sanoisin sen olevan harmi kun en muista tälläistä asiaa sanoa nyt varmaksi. Todennäköisesti en ole tehnyt kumpaakaan tiptus- tai korotussarjaa kyykyssä, mutta kyykky - askelkyykky sekä kyykky - askelkyykky - kyykky supersarjoja olen tehnyt. Tällöin olen käyttänyt samoja painoja kummassakin liikkeessä jolloin olen vaihtanut vain asentoa / liikettä. Kyykky - askelkyykky - kyykky supersarja on ollut mielenkiitoinen ja olen vain lennosta vaihtanut hieman asentoa ja vaihtanut sitä kautta liikettä. Tämä on onnistunut hyvin kun liikkeitä on tehnyt samoilla painoilla verrattuna painon vaihtoihin liikkeiden välissä jolloin asennon hakemiseen ja painojen vaihtamiseen kuluu aikaa. Sanoisin tyylejä olevan kaksi ja molemmissa on omat etunsa miksi kumpaakin tyyliä voi hyvin käyttää. Painojen vaihdossa kumpaankin liikkeeseen saa säädettyä painoja jolloin kummastakin liikkeestä saa otettua kaiken irti. Samoilla painoilla tehtynä toinen liike tulee tehtyä helposti joko liian pienillä painoilla tai liian suurilla painoilla. Kyykky menee kategoriaan pienillä ja askelkyykky suurilla. Tosin tätä supersajaa tehdessä painot ovat muutenkin normaaliin tapaan verrattuna paljon pienemmät.

Kyykyn pyramiidisarjan aloittamisen vaikeudeksi muodostui painojen valinta sekä toistomäärät. Painojen valinnassa mietin kuinka hyvin kahdenkymmenen toiston sarjat ovat menneet ja lähdin tätä kautta miettimään painoja pyramiidisarjaan. Pyramiidisarjassa kun tulee yhteensä paljon toistoja niin asiaa piti miettiä pidempien sarjojen kautta. Toistomäärät olivat toinen vaikeus, mutta ne olivat helpompi miettiä sen jälkeen kun olin valinnut painot. Pienemmillä painoilla ja painojen korotuksilla voi hakea suurempia toistomääriä tasoille kun suuremmilla painoilla kannattaa toistomäärät pitää pieninä kuten olen tehnyt maastavedossa. Aloituspainoksi valitsin 50kg jonka jälkeen ensimmäinen noston jälkeen painoja oli 80kg ja viimeisen 100kg:lla. Toistomäärät mietin aloittavani kymmenestä ja päädyin tiputtamaan niitä yhdellä per paino. Tällöin pyramiidisarjaksi muodostui 50kg x10, 80kg, x9, 100kg x8, 80kg x9 ja 50kg x10. Tämä jäi tänään kyykyn ainoaksi sarjaksi vaikka sarjan jälkeen mietin riittääkö "vain" tämä.

Syväkyykky pyramiidin jälkeen tein pohkeet istuen välissä jonka aikana keräsin voimia tehdä vielä toisen raskaamman liikkeen. Tässä vaiheessa en ollut vielä päättänyt liikettä vaan tein päätöksen vasta pohkeiden teon jälkeen. Tein tänään pohkeet viime viikon tapaan parin sekuntin pidoilla ylhäällä sekä alhaalla. Pohkeissa istuen minulla on ollut jo pidempään samat painot, mutta tällä olen hakenut sitä että saan jokaiseen toistoon enemmän puhtautta eikä toistoista tule vain "nytkytyksiä". "Nytkytyksiä" kun näkee muutenkin ihan liikaa yleisesti ottaen. Nytkytyksellä tarkoian nopeatempoisia nostoja alasylösalas tai sitten alasvienti jätetään puolitiehen josta nostetaan takaisin ylös. Eihän tällä tyylillä edes saa liikettä tuntumaan pohkeissa, mutta silti se on yleinen tyyli. Kunnon alhaalta ylös ei liian nopeasti tehtynä on paras tapa tehdä pohkeita jolla saa hyvän tuntuman.

Kolmantena liikkeenä tein tänään askelkyykky - työntötyylillä joka oli loppujenlopuksi todella raskasliike. Hikivirtasi tuskan kanssa samaa tahtia kun yritin tehdä toistoja. Edes viimeaikoina kokeilemani askelkyykky käsipainoilla "pumpaten" ei tunnu yhtä pahalta kuin työntötyylillä tehty askelkyykky. Työntötyyli on mielestäni selvästi raskain askelkyykky variaatio ja muut tulevan melko tasassa keskenään. En ole ihan varma miksi työntö on se raskain tyyli, mutta jotenkin se liittyy käden asentoon sekä siitä johtuvaan painon liikerataan. Ehkä ero askelkyykky käsipainoilla pumpaten tyyliin on myös se, että tätä olen tehnyt periaatteessa yhden sarjan kun työntöä kolme sarjaa. Pumpaten tyylillä paikat eivät kyllä kestäisi kolmea vetoa jolloin käsipainoilla pumpaten tyyli on periaatteessa raskain.

Näiden jälkeen oli vuorossa vielä takareidet istuen laitteessa jonka tekemisessä huomasin pienen tauon sarjojen mennessä hieman raskaasti. Muuten sain liikkeeseen hyvän tuntuman mikä on välillä hieman vaikeaa riippuen takareisikoneesta. Laitteen ollessa huono liikettä ei välttämättä saa tuntumaan kunnolla vaikka tekisi miten ja tämän jälkeen liike jää helposti tekemättä myös muualla kun aikaisemmin ei ole saanut liikettä tuntumaan. Tämä asia on kyllä yleisesti kuntosalien pieni ongelma eli toisinaan kuntosaleilla on hyviä laitteita joilla saa liikkeet tuntumaan missä pitää, mutta välillä tulee vastaan huonoja laitteita joilla ei saa millään liikettä tuntumaan oikeassa paikassa. Takareisikoneen jälkeen tein vielä normaalin etureisikone setin lopetusliikkeeksi.

Jalkatreeni

  • Syväkyykky pyramiidisarja 50kg x10, 80kg, x9, 100kg x8, 80kg x9 ja 50kg x10
  • Pohkeet istuen 2s pidot 3x20 75kg
  • Askelkyykky työntö 3x20 20kg
  • Takareidet 3x20 50kg
  • Etureidet: 5kg korotukset 7 toistoja, tiputus 10kg 7 toistoa alkaen 30kg päättyen 100kg

Minulta kysytään usein kuinka paljon slingshot auttaa penkin tuloksissa sekä miksi penkkaan slingshotilla? Ensimmäiseen kysymykseen kuinka paljon slingshot auttaa niin on oikeasti vaikea vastata. Nettisivujen mukaan apu on siinä 20% tienoilla mutta eipä tuohon oikeaa vastausta varmaan saa. Luulisin yhden vaikuttavan tekijän olevan myös sinä itse. Slingshot itsenäisesti ei auta oikeastaan yhtään ellet jaksa tai osaa penkata. Slingshot on vain apuväline millä

Viime viikolla nukuin lähes joka yö kuusi tuntia minkä lisäksi söin todella epäsäännöllisesti sekä poikkeavasti joka päivä. Tällä viikolla olen nukkunut normaalisti minkä lisäksi aloitin syömään normaalisti. Tietenkin minulle oli jäänyt viime viikolta univelkoja mitä sain kiinni pikkuhiljaa. Tällä viikolla muutto asiat jäivät loppuviikolle viikonloppuun kun viime viikolla tein muuttoon liittyviä asioita lähes kokoajan kun en ollut töissä tai salilla. Nämä pari

Rintatreenin voi tehdä monella tavalla kuten punnerrusliikkeillä penkki, vinopenkki & rintaprässi tai vipuliikkeillä peck-deck, vipunostot tai ristikkäistalja. Kyseisiä liikkeitä voi muokata helposti erilaisilla liikeradoilla tai vaihtamalla tangon käsipainoihin tai toisinpäin. Mielestäni paras tapa treenata rintaa on sekoittaa punnerrusliikkeitä ja vipuliikkeitä keskenään sillä oikeasti rintakasvaa vipuliikkeillä. Miksi rinta kasvaa juurikin vipuliikkeillä

Mitä tapahtuukaan kun ei itse "päätä" millä painoilla tekee tai oikeastaan millä painoilla jatkaa? Sitä ei voi tietää ennenkuin sen on tehnyt. Tuossa voi käydä huonosti tai sitten siinä voi käydä hyvin kuten minulla kävi keskiviikkona kyykyssä. Kun tein lämmittelyitä jalkaprässissä niin huomasin jaloissa olevan pieniä kipuja / jalkojen olevan hieman jumissa. Tästä johtuen yritin lämmitellä jalat paremmin kuin normaalisti mikä tarkoitti sitä, että sekoitin

Aikoinaan kun sai penkattua 250kg slingshotin avulla niin ajattelin etten tule käyttämään kyseisiä painoja enään ikinä, mutta toisin kävi. Olen jo pidempään käyttänyt penkkiä tehdessä slingshottia sillä sen avulla tekeminen on turvallisempaa sekä helpompaa. Minulle riittää tällä hetkellä se, että olen saanut penkattua raakana 220kg ja en näe mitään syytä lähteä korottamaan. Penkissä kun vain loukkaantumisriski kasvaa mitä suurempiin painoihin mennään ja