Kuntosali viikko päätökseen toistamiseen keskiviikkona

16.11.2016 - 12:06

Tänään jatkui kuntosalitreenit ja samalla myös kuntosalitreenit päättyivät tältä viikolta. Aivan kuten viime viikolla niin myös tällä viikolla kuntosalitreenit päättyivät keskiviikkona. Ihmeellinen sattuma, mutta ei mitään kummallista. Tällä kertaa neljän päivän lepo kuntosalilta tulee hyvään väliin, koska tämän viikon treenit ovat olleet raskaita. Tämän viikon väliviikko on siis muuttunut raskaaksi treeniviikoksi. Ihan tietoisesti en lähtenyt viikosta raskasta tekemään vain se hieman tuli niin sanotusti puskista. Tietenkin kun lähti tekemään liikkeitä hieman suuremmilla painoilla kun normaalisti kahdenkymmenen toiston sarjoilla niin lopputulos pitäisi olla tiedossa.

Kolmessa päivässä kolme erilaista treeniä joilla kaikilla oli pari yhteistä asiaa. Treenit olivat yleisesti samankaltaisia eli joka päivä kävin kropan läpi ja kaikki treenit olivat raskaita. Nämä kolme päivää opettivat taas pieniä asioita sekä miten yksi jakoinen treeni toimii. Yksi jakoisessa ohjelmassa on puolensa, mutta en ole itse nyt siirtymässä käyttämään yksi jakoista ohjelmaa. Jos ja kun tulee viikkoja vastaan jolloin kuntosalille ehtii / pääsee kerran tai pari niin tällöin on parempi ottaa yhden jaon ohjelma käyttöön. Tälläisen kolmen päivän viikon treeneihin en osaa vielä sanoa mikä olisi paras tapa lähestyä, mutta yhdellä jaolla tekeminen ei ole ollenkaan huono vaihtoehto.

Tänään aamulla minun oli tarkoitus vielä jossain vaiheessa käydä aamulenkillä, mutta katsoessani eilen Arsenal vs Anderlecht mestarien liiga pelin yöunet jäivät vähäisiksi. Tästä syystä päätin nukkua pidempään ja jättää aamulenkin väliin. Tänään jäi myös aikaa töistä päästyäni ennen kuin lähdin kuntosalille joten päätin käydä tässä välissä lenkillä ennen kuntosalille menemistä. Tässä oli vain pieni vaara palautumisien kanssa, koska lenkillä ollessani kropassa tuntui maanantain sekä tiistain treenit. Jokainen juostu lenkki kilometri vaikuttaa palautumiseen ja se kuinka kovaa ja pitkän vetää vaikuttaa enemmän. Tästä syystä lähdin rauhalliselle lenkille jossa ei ollut mitään vauhdin hurmaa. Oikeastaan lenkki oli hiljaisin sitten ties koska. Edes kesän hiljaisilla lenkeillä en tainnut mennä ihan noin hiljaa. Tänään kuitenkin hiljaa oli vain hyvä asia, että kropassa riitti vielä voimia illan kuntosalitreeniin.

[[{"fid":"300","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"333","width":"495","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Yleinen treeni

  • Good morning 3x20 80kg
  • Vipunostot sivulle 3x20 10kg
  • Ojentajapunnerrus taljassa pään yli 3x20 50kg
  • Takaolkapääsoutu köydellä taljassa 3x20 40kg
  • Pohkeet istuen 3x20 75kg
  • Hauis ristitajassa 3x20 35kg
  • Ristikkäistalja 3x20 25kg

Maanantaina tuli aloitettua "jälleen" eräänlainen dieetti kokeilu mitä on nyt takana neljä päivää ja viides menossa. Käytännössä karistin hiilarit pois päivään kahdesta suurimmasta ateriasta ja korvasin hiilarin joko rasvoilla tai proteiinilla, mutta suurin muutos itselleni oli ottaa salaatit mukaan. En ole taas pitkään aikaan syönyt hirveästi mitään salaattia tai vihanneksia joten päätin ottaa ne mukaan päivän yhteen ateriaan mikä on ollut päivän viimeinen eli

Keskiviikon ajomatka Vammalaan oli liikaa alaselälle sillä kun nousin matkan päätteeksi autosta niin alaselkä oli ihan jumissa. Muutoin matkan aikana en huomannut mitään ihmeellistä, mutta heti kun nousin autosta niin huomasin selän olevan huonossa kunnossa. Näin ollen tiistain maastavedot tuntuivat lopulta alaselässä kunnolla vaikka luulin säästyneeni niistä. Huomasin kyllä jo 220kg viiden toiston sarjan jälkeen, että sarja otti alaselkään hieman sellaista

Sen pitäisi olla hyvä merkki kuntosalilla kun sarjan jälkeen joutuu menemään polvilleen maahan ja haukkaamaan happea. Näin kävi minulle itseasiassa maanantaina sekä tiistaina eli kahtena päivänä peräkkäin. Maanantaina jalkaprässissä yhden pidemmän sarjan jälkeen ja tiistaina maastavedossa 220kg painoilla tehdyn sarjan jälkeen. Periaatteessa tuon pitäisi olla hyvä merkki siitä, että treeni on mennyt perille. Toisaalta jos noin käy useasti niin se ei ole hyvä

Kuntosalilla kaikki on suhteellista mutta tämän viikon treenien osalta oma viikkoni oli ainakin suurimmaksi osaksi "chillailua" ja chättäilyä" kuin treenaamista. Oikeastaan tiistain olkapäätreeni ja keskiviikon jalkatreeni olivat viikon ainoat "kunnon" treenit ja maanantain rintatreeni, torstain selkätreeni ja perjantain käsitreeni olivat sitten sitä toista osastoa eli "chillailua" kuntosalilla. Ei siinä ettenkö olisi saanut treenejä osumaan oikeisiin

Tämä viikko on ollut treenien saralla hieman väsyneempää johtuen viime viikon treeneistä. Huomasin tämän jo oikeastaan sunnuntaina jolloin kävin tekemässä maastavetoa ja oikeastaan sitten maanantain rintatreeni todisti itselleni tämä asian. Oikeastaan tunsin tuon väsymyksen kropassa jo viime viikonloppuna mutta tuosta huolimatta en ole pitänyt vieläkään välipäivää vaikka ehkä olisi pitänyt. Toisaalta olen tottunut tähän ja osaan säädellä treenejä sen mukaan