Selkäpäivä ilman maastavetoa ei tuntunut oikein selkäpäivälle

16.11.2016 - 12:06

Kun olin tehnyt tänään treenin viimeisen sarjan tuntui, että olin vasta tullut kuntosalille. Epänormaali kuntosalipäivä sekä hieman aikaisempi kellonaikana saattoivat sekottaa keskittymistä sekä treeniä. Näin ei pitäisi olla, mutta luulen näiden asioiden vaikuttaneen päivän treeniin. En katsonut tarkkaa kellonaikaa monelta aloitin treenaamisen, mutta yhteensä treeniin ei tainnut kulua aikaa edes 40 minuuttia. AIka on minun treeneilläni vähän enkä ole näin nopeita treenejä tehnyt aikoihin. Vielä kun tekee kahdenkymmenen toiston sarjoilla niin ei ole tullut pidettyä ainakaan liian pitkiä taukoja.

Selkäpäivä, jätin maastavedon väliin ja tein neljäliikettä. Juuri maastavedon väliin jättäminen lyhensi merkittävästi treenin pituutta jossa vain kuluu yllättävän paljon aikaa. Varmaankin juuri painojen laittamiseen ja takaisin viemiseen menee sitä aikaa, mutta myös sarjojen välissä olevat palautukset ovat pidempiä kuin monessa muussa liikkeessä. Kun vedän palautukset tunnon mukaan niin palautuksien ajat ovat mitä ovat. Maastavedon ollessa yksi raskaimmista liikkeistä olen tullut siihen lopputulokseen, että on parempi pitää tauot tunnon mukaan kuin yrittää tehdä pienillä palautuksilla. Varsinkaan hieman suuremmilla painoilla tehtäessä, koska väsyneenä maastavedossa voi tapahtua ikäviä asioita. Vaikka palautukset ovat välillä hieman pidempiä niin en silti pitä mitään "megapalautuksia" mitä olen nähnyt joudenkin harjoittavan. Esimerkiksi maanantaina eräs mies teki yhden sarjan siinä ajassa kun itse tein kolme kahdenkymmenen toiston sarjaa.

[[{"fid":"281","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"375","width":"500","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Sanoisin monen asian vaikuttaneen tänään kokonaiskuvaan. Tänään ei ollut jostain syystä ihan mieluisaa treenata vaikka kaikki meni treenin puolesta hyvin. Painot osuivat hyvin kohdilleen sekä sarjat jaksoin tehdä loppuunsaakka. Maastavedon väliin jättäminen johti siihen, että selkäpäivä ei tuntunut selkäpäivältä. Niin tärkeä liike on kuitenkin kyseessä ja kun maastavedolla melkein aina aloittaa selkätreenin niin kyllä sen puuttuminen näkyy. Maastavedon väliin jättäminen ei kyllä vaikuttanut alaselässä, koska sain mainion tuntuman alaselkään good morningilla. Hyvä liike vaikka ei vedä vertoja maastavedolle ja myöskin harvinaisemmin näkyvä liike kuntosalilla. Itse olen tainnut nähdä yksittäisiä kertoja vuosien saatossa kun joku on tehnyt good morning liikettä.

Selkätreeni

  • Good morning 3x20 60kg
  • Yhden käden kulmasoutu tangolla 3x20 10kg
  • "Vinotalja" narulla (Lat Rope Yankers) 4x10 40kg
  • Ylätalja kapea 3x20 35kg

Kun päivä poikkeaa normaalista näin vappuna tai pääsiäisenä niin minulla menee treenit aikalailla sekaisin jos treenaan normaalissa ympäristössä. Näin käy siis vain normaalissa ympäristössä ja jos näissä tapauksissa olisin treenannut aivan jossain muualla niin tätä asiaa ei olisi ollut. En tiedä mikä on se kaikkein vaikuttavin syy tai onko sellaista, mutta pieniä muuttuvia tekijöitä on todella paljon mitkä vaikuttavat treenin kulkuun. Näin alkuun voisi sanoa

Nykyistä kuntosaliharjoitteluani viime syksystä lähtien voisi kuvailla helpoiten powerlifting ja bodybuildauksen yhdistelmäksi. Kolmessa perusliikeessä penkissä, maastavedossa sekä kyykyssä tulee välillä haettua ennätyksiä ja muutenkin liikkeissä tulee käytettyä lyhyempiä 2 - 5 toiston sarjoja kun taas treenien muut liikkeet tulee tehtyä vähintään kymmenen toiston sarjoilla sekä erikoistekniikoita käyttäen. Vaikka treenit sisältävät powerliftiin liittyviä kovia

Tällä hetkellä tuntuu sille, että olen tyytymätön maastavedon tuloksiin. Tein niin tai näin niin en ole oikein koskaan tyytyväinen. Vaikka nyt viimeaikoina olen tehnyt 250kg painoilla yhdestä muutamaan toistoon niin en vain ole ollut tyytyväinen. Haluaisin saada 250kg painoilla viisi toistoa minkä lisäksi vielä toisen hyvän sarjan kolmella tai neljällä toistolla. Tähän olisin tyytyväinen, mutta kun tuntuu vain sille, että toistot jäävät yhden ja neljän väliin

Viime viikolla tuli sitten penkattua ensimmäistä kertaa 250kg slingshotilla joten aikaisempaan slingshot tulokseen 240kg parannusta tuli kymmenen kiloa. Oliko tässä mitään järkeä tai hyötyä niin ei, mutta kunhan tuli kokeiltua eikä tuo nyt ihan niin puhtaasti itse nostettuna tullut mutta lähestulkoon ja siihen olen itse tyytyväinen. Sinällään kun penkissä kuluu aikaa lähes tunti tai ainakin 45 minuuttia ja tekee yhteensä seitsemän "sarjaa" 100kg, 140kg, 180kg

Jalat on yksi suurin lihasryhmä ja siksi jalkaliikkeissä pitää mielestäni käyttää suuria painoja. Ihmettelen tätä Instagram buumia, että nuoret naiset treenaa "jalkoja" eli pakaroita kumilenkkiliikkeillä. Itse olen sitä mieltä, että suurilla painoilla ja enemmän "runttaamalla" saadaan nopeampia ja yksinkertaisesti parempi tuloksia kuin kuminauhalla tehtyihin tuntuma treeneihin. Tietenkin nämä tuntuma kumilenkki treenit "osuvat" paremmin perille treenatessa