Toinen viikko putkeen kolme penkki treeniä viikkoon kovaa, kovempaa ja täysillä

27.12.2024 - 10:05

Kolme viikko sitten tein ensimmäisen kolme penkki treeniä viikkoon kovaa, kovempaa ja täysillä ja viime viikolla tein toisen ja jälkimmäisen kolme penkkiä treeniä viikkoon kovaa. Tämä oli tälläinen kahden viikon testaaminen miten kolmen kovan penkki treenin tekeminen viikkoon onnistuu. Tuo kovaa, kovempaa ja täysillä puolestaan oli vain oma ilmaisuni sille millaisella mentaliteetilla treeneihin menin. Kuitenkin vasta kuntosalilla sitten päätin miten treenit oikeasti tulin tekemään eikä minulla ollutkaan tarkoituksena aina lisätä painoja sillä kovempaa ja täysillä ei sitä tarkoita.

Ensimmäinen viikko kolme penkkiä treeniä viikkoon kovaa, kovempaa ja täysillä meni suhteessa tasaisesti ja paljon paremmin kuin kuvittelin. Huomasin kyllä jo ensimmäisen viikon toisessa treenissä että tästä voi saada yllättävänkin vaikeaa mutta loppujenlopuksi kaikki meni hyvin ja helposti. Vaikka en treenejä ihan niin etukäteen suunnitellut niin ensimmäisellä kuin toisellakaan viikolla niin suhteessa kaikki treenit menivät tasaisesti ja kyllä aina perjantain treeneissä eli kolmannessa penkki treenissä niin tein kyllä täysillä.

Kaksi viikkoa sisälsi kuusi penkkiä treeniä joissa en epäonnistunut yhdessäkään normaalin penkin osalta vaan ainoastaan epäonnistumiset tulivat normaalin penkin jälkeen lattiapenkissä. Kuudessa penkki treenissä tein yleisesti 3x3 tai 3x5 treenejä jotka kaikki onnistuivat mikä kertoo siitä että osasin valita treeniin oikeat painot. Normaalin penkin jälkeen tein viidessä treenissä kuudesta lattiapenkkiä missä sitten kokeilin painoja ja toistomääriä joista tiesin että tulisin epäonnistumaan mutta tämä oli suunniteltua ja tiedustettua.

Kun penkissä on tullut ensiksi tehtyä kova 3x3 tai 3x5 treeni ja tämän jälkeen tulee tehtyä vielä lattiapenkkiä niin mahdollisuuksia on kaksi: varman päälle tai lähteä vain koittamaan. Valitsin jokaiseen viiteen treeniin joissa tein lattiapenkkiä penkin jälkeen niin jälkimmäisen ratkaisun vaikka usein tiesin etten tule onnistumaan. Olen nyt Pitäjänmäen PTVGYM:llä tehnyt lattia penkkiä vapaalla tangolla ja pinnauksella eli lasken tangon turvarautojen päälle. Ennen tätä olin tehnyt lattiapenkkiä käsipainoilla, vapaalla tangolla ja smith-laitteessa paljon. 

Kuitenkin Pitäjänmäen PTVGYM:llä smith-laitteessa tätä ei voi tehdä sillä tankoa ei saa tarpeeksi alas ja huomasin että räkeissä turvaraudan alimmainen asento on lähes täydellinen itselleni. Ei ihan täydellinen mutta lähes täydellinen kun se on vain muutamasta sentistä tai muutamasta sentistä kiinni ettei kyynerpääni ole lattilalla kun tanko osuu turvarautaan. Tällä tavalla saan tehtyä turvallisesti lattiapenkkiä ettei minun aina tarvitse kysyä ketään varmistamaan vaan voin jättää tangon turvarautoihin rauhassa tietäen että pääsen tangon alta helposti pois. Tällä tavalla voin rauhallisin mielin hakea joko suurempia painoja tai pidempiä sarjoja.

Tällä jälkimmäisellä viikolla olin yllättynyt siitä että olin todella hyvin palautunut ensimmäisen viikon kolmesta penkkitreenistä vaikka niissä tosiaan ei säästelty. Välillä tuli tehtyä suuremmilla painoilla lyhyempiä sarjoja ja välillä pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja. Jos vertaa näitä kuutta treeniä toisiinsa niin ne olivat hyvin samankaltaisia ja suhteessa painot sekä toistomäärät menivät käsikädessä. Mietin kyllä hieman sitäkin että jos olisin tehnyt kolmannen viikon putkeen kolme tätä samaa niin silloin kolmas viikko olisi tullut olemaan erilainen. Kuitenkin tiedostin jo etukäteen että tämä olisi kahden viikon kokeilu ja kolmatta viikkoa ei tulisi.

Se mitä huomasin helpoiten oli se kuinka lattiapenkki kohentui treenien edetessä vaikka tein sen normaalin penkin jälkeen. Ensimmäisellä viikolla välillä 180kg tuntui olevan raskasta kun jälkimmäisellä viikolla sain tehtyä ensimmäistä kertaa 180kg painoilla 2x2 ja viimeisessä treenissä ensimmäistä kertaa kolme toistoa. Tässä pitää myöskin ottaa se huomioon että lattiapenkissä myöskin tein erilaisia treenejä ja juurikin lattiapenkissä tuli haettu paljon enemmän painoja kuin toistoja. Varsinkin ensimmäisellä viikolla kokeilin kahdessa treenissä saada 200kg ylös mitä en saanut kun taas jälkimmäisissä treeneissä hain 180kg painoilla mielummin toistoja.

Nämä pari viikkoa olivat minulle hyvä kokeilu missä nyt näin ja huomasin mitä ja miten kannattaa tehdä jos hakee kolmea penkkitreeniä viikkoon. Luulen että seuraavaksi tulen kokeilemaan tehdä tämän saman kolmen tai neljän viikon testinä ja tästä oli nyt hirveästi apua itselleni.

Tämän vuoden hyvä kyykky vire jatkui lauantaina kun sain viimein tehtyä uuden kyykky ennätyksen Tampereen Loaded:lla. Täytyy kyllä todeta että olisin mahdollisesti saanut viime vuoden puolella ainakin yhdessä ellen kahdessa treenissä tehtyä uuden kyykky ennätyksen jos minulla olisi ollut kaveri mukana varmistamassa. Kun kävin ensimmäistä kertaa Roihupellon PTVGYM:llä niin päädyin kyykkäämään 240kg painoilla kahden toiston sarjan ensimmäistä kertaa ikinä ja vielä ilman varmistusta. Tuosta viikon vai parin viikon päästä toistin saman 240kg kahden toiston sarjan kyykyssä ilman varmistusta Tampereen Loaded:lla.

Eipä siihen mennyt taaskaan kovin kauaa aikaa kun oikeasti aloin kaipaamaan Vammalassa ja varsinkin Tampereella treenaamista. Tulin viime viikon lauantaina takaisin kahden viikon reissulta Vammalasta jolloin kävin tekemässä neljä treeniä myöskin Tampereen Loaded:lla. Ensimmäinen ilta Pitäjänmäen PTVGYM:llä meni hyvin kun näin pari tuttua pitkästä aikaa eikä mitään ihmeellisyyksiä ollut kun en käynyt wc:ssä. Lauantain oli muutenkin suhteellisen tyhjä eikä PTVGYM:llä ollut hirveästi treenaajia ja esimerkiksi vapaapaino alueet olivat aikalailla tyhjänä koko sen ajan mitä siellä olin.

No niin jatketaan hieman tätä ylipaino on ylivoimaa mikä video tuli tuossa koostettua heti seuraavalla viikolla ensimmäisestä ylipaino on ylivoimaa videosta. Nämä ovat siis peräkkäisiltä viikoilta olevat treenit eli kaksi viikkoa ja kuusi plus kuusi treeniä eli kaksitoista treeniä. Tämä uusi Ylipaino on ylivoimaa video on viikko sitten tehdyistä treeneistä ja täytyy kyllä sanoa että en muista yhtään mitään noista treeneistä ellen ala katsomaan itse tuota videota. Jotain hieman normaalimpaa tuli tehtyä, epäonnistumisiakin sekä sarjaennätyksiä jos oikein muistan?

Onko ylipaino ylivoimaa? Siinä vasta kysymys ja oikea vastaus on oikeasti vaikea. Mietin kuitenkin suhteellisen usein sitä että miten jaksan treenata sen miten jaksan treenata? Olenko vain tottunut siihen että treenaan usein vai enkö oikeasti sitten treenaa? Aikoinaan kävin juoksemassa aamuisin yhdestä kerrasta viiteen kertaan aktiivisesti minkä lisäksi kävin kuntosalilla neljästä kerrasta kuuteen kertaan. Vuosien varrella olen käynyt kuntosalilla eri tavalla mitä nykyään käyn ja en muista tarkalleen milloin ja miten treenasin kun kävin aktiivisesti juoksemassa. Yhdessä vaiheessa kävin jopa aamuisin ja iltaisin treenaamassa kuntosalilla eli tupla treenaamassa.

No niin eilen sitten mukavasti takatalvi yllätti mutta itselleni se ei tullut niin yllätyksenä kun olin sentään säätietoja katsonut. Se minulle tuli yllätyksenä että sitä lunta sitten oikeasti tuli ja niinkin paljon. Olin kuitenkin itse jo vaihtanut kesärenkaat alle parisen viikkoa sitten. Kun perjantaina lähdin PTVGYM:lle niin juuri silloin seitsemän tienoilla lunta alkoi höytyilemään niin kuin säätiedoista näki. Lunta kuitenkin vain höntyili hyvin vähän niin itse ajattelin että ei sitä nyt sinä aikana niin paljoa tulisi mitä sitä lopulta tuli.