Jalkapäivän jälkeen aamulenkkiä

16.11.2016 - 12:06

Aina kun on tehnyt hyvän jalkatreenin niin sen vaikutukset huomaa kyllä seuraavana päivänä. Jos jalkatreenin jälkeisenä päivä ei huomaa edellisen päivän treeniä niin treeni on tehty väärin tai liian kevyesti. Huomasin jo sängystä noustessani, että jalat sekä kroppa ei ole 100% kunnossa joten pakkasinkin kassiini aamulla vain aamulenkille tarkoitettut vaatteet ja jätin suosiolla intervalliin tarkoitetut vaatteet pois. "Juoksin" aamulenkin rennosti ja vielä neljän kilometrin jälkeen minun keskipace oli jotain 6.51. Viidennen kilometrin lopulla lisäsin vauhtia ja pace olikin jo lähempänä kuutosta jolloin pro-juoksija jonka kanssa olin juoksemassa sai minut kiinni. Loppumatkan yritin vain roikkua mukana. Olin siis pro-juoksijan kanssa juoksemassa joka juoksi parin kilometrin koukkauksen alkuun ja otti minut kiinni paria kilometriä ennen loppua.

 

Eilen oli välipäivä, koska en ikinä treenaa aattona, mutta muuten olen nyt käynyt juoksemassa vitosia. Olen käynyt nyt neljänä päivänä viidestä juoksemassa enkä ole ollut näin aktiivinen juoksumisessa sitten puolimaratoonin. Yksi asia mikä tähän vaikuttaa on kuntosalitreenin puuttuminen tältä viikkolta. 3/4 juoksuista olen juossut pimeässä, sateessa sekä tuulisessa säässä ja vain kerran olen juossut ilman sadetta ja tuulta. Maanantaina minulta loppui iPhonesta

Juoksin viikonlopun aikana kaksi vitosta vähän erilaisilla reiteillä. Lauantaina juoksin pururataa pitkin vajaan kilometrin verran ja siellä oli paikoitellen jäätä joten sunnuntaina päätin juosta hieman eri reittiä. Lauantain juoksu oli raskaampi vaikka sunnuntaina kävi suhteellisen kova tuuli. Minulle on hyvin yleistä juoksemisen olevan raskasta pitkän ja välillä vähän lyhyemmän tauon jälkeen. Minulle tiuhempi tahti sopii paljon paremmin kuin väljempi ja siksi

Motivaation ja itseluottamuksen nousemiseen vaaditaan yleensä yksi hyvä onnistuminen ja minulle se oli Vantaan Vantaan puolimaratoonin jälkeen minun treenimotivaationi on ollut huipussaan eikä edes ”huonosti” menneet treenit ova sitä laskeneet. Puolimaratoonin jälkeen otin pari viikkoa rauhallisemmin, jonka jälkeen kuntosalitreenit ovat menneet todella hyvin, mutta juoksutreenejä olen säästellyt / vähentänyt. Luulisi, että hyvin menneen juoksutuloksen jälkeen

Trikoot ovat hyvät ja kätevät treenivaatteet juoksussa sekä pyöräilyssä, mutta vastustan niiden käyttöä miehiltä kuntosalilla. Itse alotin käyttämään juoksutrikoita viime kesäloman jälkeen ja en osaa enään oikein juosta ilman. Trikoiden ansiosta minulta on loppunut juoksusta aiheutuneet hiertymät, jotka pussihousut ja muutenkin väljemmät treenivaatteet aiheuttivat. Trikoot ovat myös yllättävän lämpimät ja kesätrikoilla pärjää myös vähän kylmemmilläkin ilmoilla

Maanantaina jäi kuntosalin osalta viimeviikkoiseen tapaan väliin, mutta aamulla kävin juoksemassa vähän vajaa 9 kilometriä. Minun piti mennä viime lauantaina kuntosalille, mutta meninkin sunnuntaina joten minun piti miettiä tämän viikon treeniohjelma uusiksi, koska en ehdi perjantaina kuntosalille. Päätin jättää tällä viikolla jalkatreenin väliin, koska muuten minulle olisi tullut viiden päivän putki kuntosalilla jota en olisi jaksanut. Toinen vaihtoehto olisi