Jalkapäivän jälkeen aamulenkkiä

16.11.2016 - 12:06

Aina kun on tehnyt hyvän jalkatreenin niin sen vaikutukset huomaa kyllä seuraavana päivänä. Jos jalkatreenin jälkeisenä päivä ei huomaa edellisen päivän treeniä niin treeni on tehty väärin tai liian kevyesti. Huomasin jo sängystä noustessani, että jalat sekä kroppa ei ole 100% kunnossa joten pakkasinkin kassiini aamulla vain aamulenkille tarkoitettut vaatteet ja jätin suosiolla intervalliin tarkoitetut vaatteet pois. "Juoksin" aamulenkin rennosti ja vielä neljän kilometrin jälkeen minun keskipace oli jotain 6.51. Viidennen kilometrin lopulla lisäsin vauhtia ja pace olikin jo lähempänä kuutosta jolloin pro-juoksija jonka kanssa olin juoksemassa sai minut kiinni. Loppumatkan yritin vain roikkua mukana. Olin siis pro-juoksijan kanssa juoksemassa joka juoksi parin kilometrin koukkauksen alkuun ja otti minut kiinni paria kilometriä ennen loppua.

 

Olen juossut tänä talvena jo pakkasessa, mutta nyt juoksin ensi tänä talvena lumella. Lumi on erilainen elementti juoksemisessa kuin pakkanen, koska pakkanen ei vaikuta suuremmin juoksemisessa. Tottakai pakkanen vaikuttaa hengittämiseen, mutta minun sekä suuremmalle osalle kuntoilijoista tämä on pieni murhe sillä kuinka moni juoksee esim alle -15 asteen pakkasessa? Lumi puolestaan on elementti, joka hidastaa ja muuttaa juoksemista. Epätasainenpinta sekä

Viikko alkoi treenien osalta aamulenkiltä, johon olin varautunut hyvin. Ainoa puute oli otsalampun puuttuminen sillä rannassa oli pilkkopimeää ja polkua oli vaikea hahmottaa pimeässä. Eilisen myrskyn / tuulen jäljiltä reitillä oli jonkun verran oksia joten muutaman kerran vähän suurempi oksa napsahti / jäi kiinni kenkään. Pimeimmissä kohdissa vauhtia joutui laskemaan kun en vaan uskaltanut rullata, koska oksia monttuja sekä polkua oli todella vaikea nähdä

Sunnuntaina ajattelin käydä juoksemassa ja illalla lähdinkin juoksemaan. Juoksu kulki muuten hyvin ja helposti, mutta minulla oli ollut koko viikonlopun vatsa sekaisin sekä formula oli alkamassa jonka olin suunnitellut katsovani joten menin suorinta tietä kotiin. Juoksulle tuli mittaan vähän yli seitsemän kilometriä joka toimi hyvin maanantaiaamun juoksun herättelynä. Maanantaiaamuna juoksu kulki hyvin, mutta ei niin rennosti kuin sunnuntaina. Nyt meni varmaan

Viikko oli hyvä aloittaa aamulenkillä. Aamulla oli -4 astetta ja olosuhteet olivat muutenkin hyvät. Ennen juoksua en vielä tiennyt juoksenko kuusi vai kahdeksen kilometeriä, mutta juoksin lopulta kasin. Tänään juoksu rullasi hyvin ja jouduin paikoitellen vähän hidastamaan tahtia, koska juoksen tällä hetkellä kuntosalin ehdoin joten kovia lenkkejä ei voi tällä hetkellä tehdä. Jälkeenpäin on nyt helppo sanoa, mutta aamulenkin vauhti oli täydellinen sillä

Välipäivän jälkeen rentoutuneena aamulenkki kulki tänään rennosti pitkästä aikaan. Juoksu kulki tänään alusta loppuun asti kevyesti eikä mitään hyytymistä tullut loppuun mitä on tapahtunut viimeviikkojen aikana. Tämän päiväinen kuntosalitreeni menee selkäpäivien top5:seen. Selkäpäivän ensimmäisen sekä parhaan liikkeen maastavedon lämmittely sarjoissa jo tietää miten päivän treeni tulee menevään. Tänään kuntosalilla rauta nousi kevyesti heti ensimmäisestä