Aamulla onnistunut kevyt aamulenkki ja selkäpäivä todella pitkästä aikaa tiistaille

16.11.2016 - 12:06

Aamulla oli tarkoitus mennä juoksemaan vaikka nukkuminen jäi vähäiseksi eli alle seitsemän tunnin. Aamulla vähän aikaa väsytti, mutta se meni nopeasti ohi. Ilma oli aamulla vähän viileämpi kuin eilen ja minulla oli melkein sama varustus. Vain eri trikoot jalassa, mutta muuten talvitrikoot, collage-paita, juoksupipo ja käsineet. Tänään varustus oli parempi kuin eilen ja tänään ei tullu lähellekkään niin kuuma. Minun juoksuvauhtini oli tänään rennompi ja matka lyhyempi kuin eilen joka saattoi vähän vaikuttaa kuumuus asiaan, mutta lämpötila oli se ratkaisevin. 3-4 asteen lämpötila viileämpään on merkittävä varsinkin kuin lämpötila on lähellä nollakelia.

Ensimmäinen kilometri meni tänään 7.03min aikaan ja huomasin heti eilisen painavan jaloissa mikä vähän ihmetytti, kun pariviikkoa sitten painelin aamulla 15km ja illalla 10km mikä ei painanut lähellekkään yhtä paljon kuin tämän aamuinen. Aika oli sentään hyvä, koska lähin hakemaan aamulta rentoa, hidasta ja säästelevää juoksua. Toinen kilometri meni 6.39min aikaa niinkuin aikaisemminkin on mennyt ensimmäisen mennessä lähelle seiskaa. Yleensä tämän jälkeen vauhti on yleensä noussut lähelle 6.25-6.30min, mutta tänään onnistuin pitämään kolmannen kilometrin 6.49min. Ehkä tämä kolmas kilometri oli ratkaiseva millä aamun juoksu pysyi "kasassa" eli vauhti ei lähtenyt nousemaan. Neljäs kilometri meni 6.40min, mutta tämän jälkeen vauhti vähän nousi niinkuin se on jostain syystä aina lenkkien lopussa alkanut nousemaan. En vain jostain syystä jaksa juosta lenkkiä loppuun tiettyjä vauhteja ja hitaasti vain alan kiihdyttämään tietämättäni. Onko minulla yhtäkkiä kiire päästä pois juoksemasta? Ehkä tämä on se syy? Jos minulla on esimerkiksi kuuden tai kahdeksan kilometrin aamulenkki niin pari kilometriä ennen loppua alan jostain syystä kiihdyttämään vauhtia. Tämä tarkoittaa kuutoisella neljän kilometrin jälkeen ja kasilla kuuden kilometrin jälkeen alitajuntaista vauhdin lisäystä. Vaikka olen varannut juoksemiseen aikaa eikä minulla muutenkaan ole yleensä kiire niin alan varmaan jostain syystä kiirehtimään ja haluamaan vain lenkin loppumista nopeasti. Tämän efektin näkee myös tämän aamun lenkistä jossa viitoinen meni 6.34min aikaan ja viimeinen täysi kilomteri 6.26min. Tänään hitaampi lenkki onnistui yleisellä tasolla, kun yleensä näillä hitailla lenkeillä viimeiset kilometrit alkavat menemään lähemmäs 6min kilometri aikoja.

[[{"fid":"166","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"223","width":"329","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Aamulla säästeltiin ja illalla ei tosiaankaan säästelty vaan painettiin alusta loppuun melkein se mitä kropasta lähti. Peltsi oli huudellut että en tekisi tänään vielä jalkatreeniä vaan tekisin sen vasta loppuviikosta tai viikonloppuna. Tämä ihan sen takia, koska ainakin minä olen menossa taas viikonloppuna Vammalaan kuntosalille ja Peltsi on kokeilemassa siellä uutta Hack kyykkylaitetta. Jos on? Ja tämän takia hän vähän huuteli, että tekisin kanssa jalat silloin. Tämän takia tein tänään selkätreenin enkä ole tehny selkätreeniä tiistaina pitkästä aikaa. Olikohan se alkuvuosina kun tein tiistaisin selän? En muista tarkkaan, mutta sellainen muistikuva minulla on. Peltsi ainakin muistaa.

Sunnuntaina tehdessäni pidempää sarjaa 12 ja 15 toistoja niin tänään ennen treeniä aloin miettimään pitäisikö minun jatkaa tänään tuota samaa tyyliä? Tuota asiaa tuli pohdittua vähän aikaa ja lähinnä sitä mitä liikkeitä tekisin. Mitä liikkeitä voisi tehdä selkäpäivänä 12 tai 15 toistoilla? Varsinkin alkaselkä oli iso kysymys, kun mitään maastavetoa on turha lähteä tekemään yli 10 toiston sarjoja. Näin jälkeen päin ajateltuna good morning olisi ollut paras ratkaisu 12 tai 15 toiston sarjoilla, mutta päädyin tekemään selänmurskaajaa. Kävellessäni kuntosalille päässäni alkoi raksuttamaan paino ja toistomäärät selän murskaajalle eli maastaveto + good morning supersarjana. Kaiken maailman painot ja määrät raksuttivat päässäni molemmissa liikkeissä ja loppujenlopuksi päädyin maastavetoon 130kg:lla 10 toistoa ja good morningiin 60kg 15 toistoa. En ihan ajatellut loppuun asti miten jaksan tehdä noilla painoilla ja määrillä, mutta tein vain. Jo ensimmäisen sarjan jälkeen alkoi jo puuskuttamaan mikä vai lisäänty sarjoen lisääntyessä. Kolmannen eli viimeisen sarjan jälkeen piti ottaa vähän tangosta kiinni, huikata vettä ja huilata. Kolmas sarja oli niin raskas, että huh huh. Viimeisen sarjan maastavedon jälkeen olin jo ihan kuitti, mutta tämän jälkeen piti aloittaa heti good morningin viimeinen setti. Tänään selänmurskaaja oli oikea selän murskaaja ja kokemus oli sellainen näillä toistomäärillä mitä en tule varmaan ikinä enään tekemään tai jos tulen niin pienemmillä painoilla.

[[{"fid":"167","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"263","width":"350","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Hyvin sitä vain jaksaa treenata vaikka ruokavalio on ollut suhteellisen pieni ja muutamat on sitä vähän ihmetellyt. Tulokset vain puhuvat puolestaan ja tiedän mitä teen. Tänään tuli syötyä ennen treeniä 4 ruisleipää aamupalaksi aamulenkin jälkeen, pieni pihvi + raejuusto luonaaksi, proteiini rahka ja vielä pari tuntia ennen treeniä joqurtti. En tiedä kun en ole laskenut paljonko noista tulee ja mitä, mutta enemmänkin voisi syödä.

Selkätreeni

  • Supersarja maastaveto 3x10 130kg + good morning 3x15 60kg
  • Kulmasoutu käsipainoilla 3x12 35kg
  • Alatalja 3x10 80kg
  • Ylätalja 3x10 60kg

Viime viikon sunnuntaina ajattelin aluksi pitäväni ihan täyden lepopäivän ja niin se näyttikin menevän aina iltaan saakka. En meinaan jaksanut edes lähteä päivällä tekemään normaalia päiväkävelyä minkä vähintään olen sunnuntaisin tehnyt. Tämä saattoi myöskin johtua siitä että aloin tekemään sununtaina aamupäivällä extemporeen paikkojen järjestelyä sekä siivousta. Sinällään tämä ei ollut ihan niin extempore sillä kävin hakemassa perjantaina Laajalahden JYSK:stä uuden kirjahyllyn kun olin matkalla PTVGYM:lle tekemään maastaveto treeniä. 

Viime viikolla kun julkaistiin Hullut Päivät tarjoukset ja kun huomasin että siellä olisi Apple Watch Ultra tarjouksessa niin aloin miettimään pitäisikö minun ostaa Apple Watch Ultra? En muista mikä versio silloin oli Apple Watchista menossa kun mietin sen ostamista oikeasti kunnolla ja kävin niitä liikkeessäkin katsomassa. Tuon silloisen innostuksen jälkeen en Apple Watchia ole miettinyt hankkivani ja elokuussa 2021 hankin tämän nykyisen Garmin Venu 2:sen. Kuitenkin kun näin Apple Watch Ultra Hullut Päivät tarjouksen niin sen jälkeen asiaa aloin miettimään ja mitä lähemmäksi Hullut Päivät tuli niin sitä enemmän asiaa mietin.

Keskiviikkona oli viikon ensimminen jalkatreeni ja täytyy sanoa että en odottanut kyykyltä sen pahemmin yhtään mitään. Olinhan juuri lauantaina kyykännyt 230kg kaksi toistoa ja 240kg yhden toiston. Kuitenkin kun katsoo viime viikkoa muutenkin niin keskiviikon ensimmäinen kyykky treeni meni heikosti kun sain kaksi kertaa yhden toiston 200kg. Viikon toinen kyykky treeni lauantailta menikin sitten todella hyvin. Tämän pohjalta en sitten tiennyt oikein mitä odottaa mutta olenkin päättänyt että nyt keskityn viemään kyykyn mielummin hyvin alas kuin lähteä hakemaan yli 200kg painoja.

Mennään ajassa taakse päinä vuoteen 2013 jolloin menin juoksemaan ensimmäisen puolimaratonin. Tuohon aikaan juoksin todella paljon ja varsinkin aamuisin sillä kävin yleensä aamulla juoksemassa ja illalla kuntosalilla. Olin jo muutaman vuoden käynyt tosiaan aamulla ennen töihin menoa tai ennen toimistolle menemistä käynyt juoksemassa noin kymmen kilometrin lenkin kolmesta viiteen kertaan viikkoon. Tämän lisäksi menin sitten illalla kuntosalille tekemään ihan normaalisti voimaharjoittelua mikä ei silloin eronnut kyllä yhtään siihen nähden mitä nykyään teen.

Minun oli tarkoitus kirjoittaa eilen tämän viikon penkki treeneistä ja siitä kuinka suosittelen tekemään erilaisia treenejä. Kuitenkin nyt päätin kirjoittaa eilisestä kyykky treenistä ja siitä kuinka tämän viikon ensimmäinen kyykky treeni keskiviikkona ja jälkimmäinen nyt eilen lauantaina erosivat toisistaan. Niin kyllä erosivat myöskin tämän viikon penkki treenit mutta eri tavalla sillä tein viikon molemmat penkki treenit eri tavalla. Voisikin siis olla ehkä parempi että kirjoitan tässä nyt tämän viikon penkki ja kyykky treeneistä mitkä erosivat toisistaan eri syistä.