Mielipide: hack-kyykky paras etureisiliike

28.12.2018 - 14:19

On ollut taas kiva päästä tekemään kunnon hack-kyykkyä pitkästä aikaa ja samalla myöskin kivuliasta. Viimeksi olen tehnyt hack-kyykkyä viisi kuukautta sitten joten taukoa on tullut mutta sinällään tämä ei ole niinkään näkynyt tekemisessä. Myöskin tästä johtuen kun olen tehnyt hack-kyykkyä ja keskittynyt siihen niin olen muuttanut jalkatreenejä normaalista. Olen jo pitkään tehnyt normaalin kyykyn jalkatreenin pääliikkeenä johon olen siten myös kuluttanut eniten aikaa. Nyt tällä hetkellä kun olen päässyt tekemään hack-kyykkyä olen tehnyt saman hack-kyykyn kanssa.

Jalkatreenit ovat olleet nyt joulun aikana sellaisia, että olen tehnyt hack-kyykyn pääliikkeenä ja kuluttanut siihen samalla suurimman osan ajasta. Hack-kyykkyyn on mennyt jokatreenissä sellainen 45min - tunti. Kun lähtee tekemään ihan tyhjällä kelkalla ja nousee painoissa pikkuhiljaa niin se vie vain aikaa. Muutenkin kun en tee mitään suunniteltuja kolme kertaa kymmenen tai vastaavia sarjoja vaan teen ihan fiiliksen mukaan niin se vie vain aikaa. Kun kerran pääsen nyt tekemään hyvällä hack-kyykyllä treenejä niin keskityn mielummin tekemään jalkatreeneissä aina niin paljon hack-kyykkyä kuin mahdollista.

Tämä on hyvin tarkoittanut sitä, että teen loppujenlopuksi vähintään joku viisi kertaa kymmenen ja päästessäni edes niihin painoihin joilla teen niin menee jo aikaa. Kaikkien lämmittelysarjojen ja työsarjojen yhteismäärä on helposti vähintään kymmenen sarjaa. En kuitenkaan laske sarjojen määrää vaan keskityn tekemään aina niin pitkään kun näen sen olevan hyväksi. Katson vain että paikat pysyy suhteellisen hyvässä kunnossa sekä tekeminen ei ala olemaan liian väsynyttä ja väkinäistä.

Itselleni vain jotenkin hack-kyykky sopii. Pystyviisto kulma sekä vapaat painot ovat avain siihen miksi liike toimii. Olen huomannut monessa laitteessa sen, että vapaapaino laite on parempi kuin pinkkalaite. Vapaapainolaite vain kuljee paremmin eli kitka on parempi sekä yleensä myöskin liikeradassa on se jokin pieni ero vapaiden painojen puolelle. Normaalilla salilla pääsen tekemään vaakahack laitetta mutta se ei ole läheskään yhtä hyvä kuin normaali hack-kyykky. Ongelma on juurikin laitteen kulma mikä on vaaka eikä vino sekä laite on pinkkalaite minkä johdosta laitteen kitka ei ole ihan tasainen. Varmaan juurikin laitteen kulmasta mikä on vaaka niin raskas sarja alkaa tuntumaa todella helposti päässä.

Niin tai näin niin nyt kun pääsen tekemään hack-kyykkyä niin sitä olen myöskin tehnyt. Olenkin tehnyt jalkatreenejä todella tiheään enkä ole oikein ehtinyt niistä aina palautua. Tämän takia olenkin joutunut joustamaan painojen kanssa mutta tällä hetkellä tuo ei haittaa yhtään. Olen vain keskittynyt tekemään hyvän jalkatreenin enkä sitä millaisilla painoilla teen jalkatreenin. Tällä hetkellä en hae mitään progressiota enkä edes mieti millaisilla painoilla olen tehnyt hack-kyykkyä ja millaisilla painoilla minun "pitäisi" pystyä tekemään hack-kyykkyä. Kun kerran normaali kyykky on parantunut niin käytännössä minun pitäisi pysty tekemään hack-kyykkyäkin isommilla painoilla kuin aiemmin. Tällä hetkellä olen käyttänyt ihan samoja painoja kuin aina ennenkin tai ehkä jopa pienempiä. 

En suunnitellut keskiviikon jalkatreeniä tai torstain selkätreeniä etukäteen oikeastaan yhtään. Ainoa asia mitä suunnittelin tai oikeastaan mietin oli kyykyn tekeminen jalkatreenissä ja maastavedon tekeminen selkätreenissä. En suunnittelut ennen yhtään toistoa millaisilla painoilla tulen tekemään tai millaisia sarjoja tulen tekemään. Suunnitelmissa oli kuitenkin tehdä molemmat liikkeet kyykky sekä maastaveto "suurilla" painoilla. Tämän jälkeen muiden liikkeiden

Maanantain ja tiistain treenit tuli vedettyä todella perusliikkeillä sekä tuntumalla. Maanantaina tuli tehtyä rintatreeni ja tiistaina käsitreeni. Pienempiä painoja sekä suoria kymmenen - viidentoista toiston sarjoja. Hitaammalla temmolla toistoja joilla oikeasti hain tuntumaa. Tällä tavalla treeneistä saa niin paljon erilaisen ja raskaamman. Kun liikkeiden tekemisessä ei hosu niin tällöin saa kevyemmätkin painot tuntumaan todella raskaille. Esimerkiksi juuri

Perjantaina tuli vedettyä olkapäätreeni käytännössä pelkästään vipunostoilla joko sivulle, eteen tai taakse. Vastaavasti lauantaina tuli tehtyä taas hieman erilainen jalkatreeni mitä nyt on tullut tehtyä. Aluksi tein takareisille enemmän "hifistely" liikkeitä minkä jälkeen tein etureisiä. Periaatteessa nämä kaksi treeniä menivät samalla kaavalla mutta käytännössä nämä pari treeniä erosivat toisistaan paljonkin. Perjantaina olkapäätreenissä tuli käytettyä

Näköjään tiistaina tehdyllä dipillä olikin sitten "suurempia" vaikutuksia loppuviikon treeneihin. Tiistaina tulin tehneeksi käsitreenissä dippiä 80kg lisäpainoilla kolmen toiston sarjan. Tämän jälkeen tuli tehtyä vielä 60kg, 40kg, 20kg sekä ilman lisäpainoja ollut tiputussarja. Tuolloin jo kropassa tuo tuntui mutta ajattelin olevan palautunut keskiviikko iltaan menessä kun vuorossa oli jalkatreeni. Keskiviikko aamuksi minulle ei ollut mitään treenejä vaan

Lauantaina tuli tehtyä pitkästä aikaa hieman erilainen jalkatreeni mitä nyt on tullut tehtyä ellei parin viikon takaista Vammalan reissua lasketa mukaan. Keskiviikkona tulin tehneeksi "normaalin" jalkatreenin käytännössä samalla kaavalla mitä nyt olen jalkatreenit tehnyt. Kyykyssä tuli kokeiltua tehdä 150kg painoilla sarjoja minkä jälkeen tuli tehtyä jalkaprässiä, suorin jaloin maastaveto, lantio nostoja ym ym. Se mitä tein lauantaina toisin oli lähes kaikki