Egopenkkausta 200kg painoilla kolme toistoa pakoilla sekä jotain ihmettelyä, että rauta oli kevyttä

03.08.2017 - 09:49

Tulin yllättyneeksi kun sain tällä viikolla nostettua penkistä kevyesti 180kg ja tehtyä 200kg painoilla kolme toistoa pakkoina. Olisi saattanut saada 200kg painoilla kyllä helposti sen viisi toistoakin, mutta minun oli tarkoitus alunperin kokeilla vain sitä yhtä nostoa. Tulin vaihtaneeksi kesken kaiken sen mitä lopulta tein eikä tuo ollut yhtään suunniteltua niin ehkä parempi jättää toistot kolmeen. Kaikki muuttui kesken noston vain sen takia kun varmistaja alkoi toimia siten kun olin neuvonut niin en ainakaan itseäni saanut syyttää ja eikä sillä ollut mitään merkitystä kun olen saanut nostettua 200kg useamman kerran. Jos kyseessä olisi ollut joku ennätysyritys tai jotain niin sitten asia olisi ollut toinen.

Ennen nostamista sanoin varmistajalle miten haluan, että nosto varmistetaan ja katsotaan. Tällöin sanoin, että tulee heti vain mukaan kun näyttää vähänkin sille, että nosto alkaa jäämään paikoilleen. Ehkä varmistus tuli hieman liian aikaisin mutta oikeasti parempi näin, että sain otettua kolme toistoa 200kg painoilla sillä en ole ikinä aikaisemmin saanut nostettua 200kg kolmea kertaa. Joskus olen saanut kaksi toistoa 200kg painoilla mutta yleisesti olen ottanut vain sen yhden toiston kun olen noussut 200kg painoihin tai yli.

En oikeastaan tiedä miksi aloin suunnittelemaan 200kg painoihin nousemista tällä kertaa. Olin jo suunnitellut hieman etten edes tekisi koko penkkiä koko treenissä, mutta siitä huolimatta ajatukset 200kg nostamisesta vain tulivat päähän. Varmaan niin sanottu egopenkkaus mikä sinällään feilas kun kuntosalilla ei oikeastaan ollut ketään. No omaksi iloksi sain nostettua isoja painoja ja varsinkin 180kg nosto tuntui todella kevyelle. Tein 60kg painoilla joku viisi toistoa, 100kg painoilla samoin viisi toistoa, 130kg painoilla muutama, 180kg painoilla yksi nosto ja 200kg painoilla tuon kolme toistoa ja penkkaus oli siinä sitten.

 

#benchpress 200kg one rep test change on the fly x3 #forcereps set #bench #chestworkout #gym #gymlife #chestday

Henkilön Tuomas Välimaa (@tvalimaa) jakama julkaisu

Olen tässä viime aikoina miettinyt sitä asiaa, että pitäisikö minun alkaa nostamaan penkkiä taas niihin 200kg painoihin? Kuitenkin tämä treeni osoitti sen, että tähän ei ole tarvetta ja en edes tiedä miksi aloin miettimään taas 200kg nostamisia penkistä yleisellä tasolla. Tiedä sitten onko alitajunnassa ajatusta yrittää lähteä metsästämään 215kg ja 220kg penkkitulosta?

Aikoinaan ennen kuin sain penkistä 200kg nostettua niin tuohon jouduin tekemään ihan "tietoista" penkkitreeniä. Keskityin tekemään penkkiä ihan tuloshakuisesti minkä lisäksi keskityin tekemään myöskin yläkroppaa muutoinkin voimahakuisesti. Kun halusin nostaa penkkitulosta niin en vain hakannut penkkiä vaan keskityin koko yläkropan treeneissä voiman tuottamiseen sillä ajattelin sen olevan paras ja nopein keino saada penkistä 200kg.

Olen jo muutamia kertoja kirjoitellut tyylistä jolla treenasin penkkiä niin lyhykäisyydessään tein yhden - kuuden toiston "sarjoja" itselleni suurilla painoilla pakkotoistoja käyttäen. En miettinyt ja katsonut painoja sen mukaan millä tein viimeksi vaan menin ihan päivän kunnon mukaan. Jos viime kerralla kunto oli se, että sain 180kg painoilla viisi toistoa pakkotoistojen kanssa niin seuraavalla kerralla saatoin tehdä 160kg tai 170kg painoilla vastaavasti. Itse en niinkään perusta tekemistä progressiiviseen tekemiseen vaan enemmänkin päivän kunnon mukaan. Feilaus tuntuu tällöin vähemmän pääkopassa kun ei tarvitse tehdä tietyillä painoilla tiettyjä toistomääriä vaan voin tehdä välillä pienemmillä painoilla enemmän tain vähemmän toistoja. Myöskin jos on helppo ja hyvä päivä niin mikä estää tekemästä suuremmilla painoilla kuin "pitäisi" progressiivisellä tyylillä.

Sitä en tiedä tai osaa sanoa miten olen saanut pidettyä penkin tulokset näissä painoissa mitä sain nostettua sillä en ole tehnyt penkkiä isoilla painoilla pitkiin aikoihin. Nykyisin olen enemmänkin keskittynyt tekemään negatiivisiä- tai pysäytyssarjoja 120kg - 140kg painoilla. Vai onko tuo sittenkin se avain pitää voimatasot yllä? Kun tekee negatiivisiä- ja pysäytyssarjoja pakkotoistoja käyttäen niin se auttaa pitämään voimatasot yllä kun kuitenkin tekee raskaampia toistoja oman kapasiteetin yläpuolella juurkin pakkotoistojen avulla? Negatiivisillä- sekä pysäytystoistoilla kun tekeminen on niin paljon raskaampaa kuin normaaleilla toistoilla tekeminen niin tuon luulisi sitten auttavan myöskin isompien painojen liikutteluun normaalilla tyylillä. Kuitenkin tässä on myöskin kyllä se, että kroppa ei ole kuitenkaan tottunut isoihin painoihin jos tekee vain tyyliin 130kg painoilla erikoistekniikoita ja sitten lähtee nostamaan 160kg, 180kg tai 200kg painoja. Kuitenkin itselleni nuo kyseiset painot ovat sillä tavalla tuttuja, että olen niitä nostellut niin ehkä tuo toimii paremmin minulla kuin sellaisella ihmisellä kuka ei ole nostanut noin suuria painoja. Mielestäni kroppa vain tarvitsee tottumusta isompiin rautoihin kun haetaan ennätyksiä niin ei pelkästään negatiiviset ja pysäytykset pienemmillä painoilla auta tässä tapauksessa.

Sain viime viikolla suunnitelman että mitä jos kävisin Mayors Gym:llä penkkaamassa 200kg? Tämä ajatus lähti liikkeelle siitä että olen ollut nyt hyvässä tuloskunnossa penkissä vaikkakin olen nyt penkkaillut lähinnä slingshotilla. Myöskin ensimmäisen Mayors Gym:llä käynnin jälkeen olen hieman ajatellut käyväni siellä toisenkin kerran mutta että saisin penkattua 200kg Mayors Gym:llä. Olenhan nyt vuosien varrella nähnyt niin monia kovia penkki videoita Mayors Gym:ltä niin olisihan se nyt hieno itsekin penkata 200kg Mayorsilla?

Olen nyt viime aikoina taas aktivoitunut tekemään penkki treeneissä "yli pitkiä" sarjoja. Näitä "yli pitkiä" sarjoja olen tehnyt aina silloin tällöin ja yleensä olen yrittänyt tehdä jollain painolla uuden toistomäärä ennätyksen. Kaikki tämä on lähtenyt vuosia sitten liikkeelle siitä että olen yrittänyt saada omalla painolla niin monta toistoa penkissä kuin vain olen saanut. Aikoinaan tuo lähti hieman yli paristakymmenestä toistosta aina tämän hetkiseen 52 toistoon. Tein tuossa kolme - neljä viikkoa sitten omalla painolla 110kg niin 52 toistoa mikä oli ensimmäistä kertaa ikinä yli 50 toistoa.

Eilen kun tulin PTVGYM:ltä ja ajoin Turunväylää niin pääsin ilmeisesti Skoda kuskin päänsisään hyvin paljon. Skoda kuski oli vaihteeksi näitä perus suomalais autoilijoita kenellä meni hermot siihen että hänet ohitettiin. Ajoin pitkään Helsingin päästä yhden Skoda kuskin perässä ja mietin siinä pitkään menenkö ohitse vai en mutta en mennyt. Sitten siinä Leppävaaran kohdalla kun on niitä ylikulkusiltoja niin hän alkoi ajamaan yhtäkkiä hiljempaa. Niimpä sitten lähdin ohi ja kun olin hetken aikaa ajanut niin huomasin peileistä että kyseinen Skoda paahtoi hirveää ylinopeutta vasenta kaistaa ohitse ja jatkoi myös kaikkien muiden ohittamista. Toisilla ihmisillä vain menee siihen hermot ja pää ei kestä että heidän ohitetaan.

Eilen PTVGYM:llä oli pari teiniä ja en tiedä yhtään että saivatko he tehtyä penkissä yhtään toistoa? Huomasin vain että pari teiniä meni yhdelle penkille "tekemään" penkkiä ja sitten yhdessä vaiheessa vain alkoi kuulumaan hirveä kilinä ja kolina mikä sitten loppui vasta kun teinit lähtivät penkistä. Ainoa asia mitä kuulin oli tosiaan hirveä kilinä ja kolina minkä jälkeen VITUN huutamista perä jälkeen. Ensiksi toinen minkä jälkeen vähän painoja viskottiin lattialle ja sen jälkeen toinen toinen.

Viimein, siis viimein sain kyykyssä 250kg nostettua vuosien sen jälkeen kun sain sen ensimmäisen kerran. Se oli se ensimmäinen korona vuosi ja jotain huhti- / toukokuuta kun sain ensimmäisen kerran ikinä kyykyssä 250kg. Sen jälkeen tapahtui jotain mutta en nyt muista ja tiedä mitä mutta kyykyn tulokset lähti laskuun. Näin kävin kunnes sain taas joku puolitoista - kaksi vuotta sitten kyykyn palaamaan raiteilleen ja viime vuosi oli paras kyykky vuosi kokonaisuutena.