Ilman suurempia suunnitelmia illan treenin kimppuun

16.11.2016 - 12:06

Muistin kuin muistin treenata tänään selän jalkojen sijaan. Tiistai on normaalisti jalkapäivä, mutta loppuviikosta olen Vammalassa treenaamassa ja siellä on mahdollisuus tehdä hack-kyykkyä joten siirsin jalkojen teon loppuviikolle. Viimeksi unohdin vaihtaa jalkapäivän paikkaa joten missasin hack-kyykky mahdollisuuden. Tänään muistin siis tehdä selkätreenin ja lähdin treeniin liikkeelle good morningilla jättäen maastavedon väliin. Muita suunnitelmia minulla ei oikein ollut ja menin ihan fiiliksen mukaan lopun. Saan treenistä rennomman kun päätän vasta liikkeen teon jälkeen seuraavan liikkeen. Tällöin saan myös vaihtelevuuttakin treeniin kun yleensä haen jotain mitä en ole tehnyt vähään aikaan tai edellisellä viikolla. Liikkeiden tekoon myös vaikuttaa se mitä on juuri tehnyt ja mikä paikka on vapaana. Kun suoritan tällä tyylillä treeniä niin treenistä tulee jotenkin vain rennompaa ja ehkä tähän vaikuttaa se, että treeniä ei ala vertaamaan viimeviikkoiseen. Kun tekee samaa treeniä kuin edellisellä viikolla niin siinä alkaa helposti vertailemaan tekeekö huonommin vai paremmin treeniä.

Jättämällä maastavedon väliin ja tekemällä vain good morningin lisäsin liikkeen tekemiseen hieman painoja siitä mitä olen tehnyt silloin kun olen tehnyt maastavetoa ennen tai samaan aikaan. 80kg painoja ja neljä kympin sarjaa menivät suhteellisen kevyesti ja seuraavalla kerralla voisi kokeilla 90kg tai jopa 100kg tekemistä. Jatkoin seuraavan liikkeen samassa paikassa ja samoilla painoilla tekemällä kulmasoudun. Paino valinta hieman arvellutti ja tässäkin olisi voinut olla hieman enemmän painoja. Neljä kympin sarjaa meni ensimmäisen liikkeen tapaan suhteellisen kevyenoloisesti. Tässäkin liikkeessä kympin lisäys olisi ollut varmaan parempi.

[[{"fid":"230","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"375","width":"500","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Näiden parin tangolla tehdyn liikkeen jälkeen tein muutamien viikkojen tauon jälkeen shotgun-row liikettä. Mietin vähän aikaa painojen kanssa ja laitoinkin aluksi painot 13.75kg ja tein tällä yhden sarjan. Huomasin painojen olevan kevyet joten lisäsin painot seuraavaan väliin eli 16.25kg. Tekemässäni telineessä olevat taljan painot ovat jotain ihan outoa enkä tiedä mitä ne oikeasti on. Painot kun eivät ole vertailukelpoisia normaaleihin painoihin normaalissa ristitaljassa. Painot eivät taida olla ihan puolta vähempää kuin normaalisti, mutta varmaan lähelle? Tai voivathan ne olla myös puolet enemmän? Ken tietää ja mitä väliä sillä oikeasti on?

Siten vielä alakertaan kertaan tekemään taljat. Ajattelin myös jättää toisen taljan tekemättä ja tekemällä sen sijaan vaakasoudun. Päädyin kuitenkin tekemään kummatkin taljat, mutta ei normaaleina. Alataljan tein supersarjana kapea + leveä ote 5kg korotussarjana tasapainot kapealla ja parittomat leveällä otteella. Lähdin tekemään tätä settiä 20kg:sta päättyen 85kg. Kahdeksan toistoa jonka jälkeen "kahva" vaihto leveään tankoon ja painot 5kg:lla ylöspäin. Tämän jälkeen sama, mutta vaihdoin tangon "kahvaan". Kun tein alataljan superina niin jatkoin myös tätä ei normaalin sarjojen tekemistä myös ylätaljassa. Laitoin 40kg painoja ja tämän jälkeen aloin tekemään kymmenen toistoa eteen jonka jälkeen vaihdoin leveämpään otteeseen ja tein kymmenen toistoa taakse. Tälläisiä tein yhteensä kolme kumpaakin putkeen eli eteen, taakse, eteen, taakse, eteen ja taakse. Tarkoitus oli vain tehdä niin monta sarjaa eteen ja taakse kuin vain enään jaksan. Tämän tuloksena oli siis kolme kumpaankin.

Selkätreeni

  • Good morning 4x10 80kg
  • Kulmasoutu tanko 4x10 80kg
  • Shotgun-row 1x10 13.75kg, 4x10 16,25kg
  • Alatalja supersarja kapea + leveä 5kg korotussarjana parilliset kapea ja parittomat leveä 20kg - > 85kg
  • Ylätalja 3x10 taakse + eteen ilman taukoja

Minulle tuli mahdollisuus käydä Turun PTVGYM:llä niin ajattelin tarttua siihen. Pari vuotta sitten vein äitini Turkuun konserttiin ja menin siksi aikaa Turun PTVGYM:lle. Tämä oli ensimmäinen kerta kun kävin Turun PTVGYM:llä mistä kirjoittelinkin PTVGYM Turku kokemuksia. Minulle jäi tuosta ensimmäisestä kerrasta hyvät kokemukset ja hieman lannisti palata takaisin Pitäjänmäen PTVGYM:lle tuon kerran jälkeen. Toinen käynti Turun PTVGYM:lle tapahtui tämän vuoden juhannus reissulla Vammalaan kun päätin tulla Turun kautta takaisin kotiin. Tämä toinen kerta olikin itselleni pienoinen pettymys mutta se saattoi myös johtua siitä että kyseessä oli lauantai-iltapäivä kellon ollessa vasta 14 aikaan. Miten sitten nyt kolmas käynti Turun PTVGYM:llä näytti ja kertoi?

Siis tämähän alkaa olemaan kulttuuri shokki kun palaa takaisin kotio ja käy tekemässä treenin Pitäjänmäen PTVGYM:llä. Kun on vajaa neljä viikkoa tottunut treenaamaan Vammalassa sekä Tampereen Loaded:lla sekä Tampereen PTVGYM:llä missä ihmiset osaavat käyttyätyä niin paluu kotiin ja Pitäjänmäen PTVGYM:lle on kyllä. Olen jo kaikenlaista Pitäjänmäen PTVGYM:llä nähnyt: kusiset wc:t, kusiset suihkut, oksennusta wc:n lattialla sekä teineillä kuset housuissa kuntosalilla mutta tämän päiväinen menee kyllä ihan omaan luokkaansa.

Kirjoittelin tuossa viimeksi PTVGYM Pitäjänmäki kokemuksia kun treenaa päivittäin niin siinä jätin yhden asian mainitsematta. Pitäjänmäen PTVGYM:llä tuntuu käyvän vain voimakkaita treenaajia mikä on toisaalta pienoinen ihme sillä nykyään näen harvemmin kovia penkkaajia, mavettajia tai kyykkääjiä. Kyllähän kovia penkkaajia, mavettajia sekä kyykkääjiä PTVGYM:llä näen mutta en enää läheskään niin usein kuin aikoinaan. Nimittäin kun menen tekemään ihan mitä tahansa laitetta niin joudun aina ottamaan puolet painoista pois mitä siinä on käytetty. Tämä vain sinällään ihmetyttää kun en tosiaan näe enään PTVGYM:llä kovempia penkkaajia, mavettajia tai kyykkääjiä.

Normaaliin tapaan minulla on nyt kesäloma taas heinäkuun puolesta välistä elokuun puoleen väliin niin laitoin lähisalin jäsenyyden jäädytykseen osan ajasta. Tällä kertaa valinta osui kesäloman alkupuoliskolle kun viime vuonna laitoin jäädytyksen jälkimmäiselle puoliskolle. Näin ollen jäädytys on nyt päällä kun loma on alkamassa kun taas viime vuonna jäädytys oli päällä kun palasin lomilta. Viime vuonna kävin lähisalilla aina siihen saakka kunnes lähdin lomille minkä jälkeen lomilta palattua kävin treenaamassa PTVGYM:llä. Nyt tein vaihtelun vuoksi päin vastoin ja olen nyt käynyt ennen lomaani treenaamassa PTVGYM:llä ja loman jälkeen pääsen sitten suoraan "arkeen".

Eilen minulle tuli vastaan Instagramissa jonkun suomalaisen pt:n Akin video koskien onko penkkipunnerrus hyvä liike rintalihasten kasvuun? Siinä käytiin läpi asioita penkkipunnerruksesta negatiivisessa muodossa niin hän ei tykkää penkkipunnerruksesta. Kutsutaan Akia nyt "Aki the PT" kun en sukunimeä muista niin hän kertoi alkuun rintalihasten säikeistä ja kuinka ne menevät ylhäältä alas, alhaalta ylös ja vielä poikittain ja penkkipunnerrus ei osu näihin kaikkiin säikeisiin. Tämän jälkeen hän keskittyi siihen kuinka olkapäät menevät rikki penkkipunnerruksessa ja kuinka käsipainopenkki tai peck-deck olisivat parempia liikkeitä.