Voimatreenejä kuumuudella

03.07.2023 - 10:53

Kuumia ajan jaksoa on vuoden aikana niin vähän niin eihän sitä aina muista millaista on treenata kuumuudessa ja varsinkin isoilla painoilla. Tämän viikon aikana olenkin alkanut miettimään teinkö oikean ratkaisun siinä mielessä että en alkanut dieettaamaan tai muuttamaan treenejä kesän ajaksi? Päätin nimittäin että nyt ei aloiteta mitään dieettiä vaan paino on mitä on ja treenien osalta jatkan samaa kaavaa kuin mitä olen tähänkin saakka tehnyt. Kuitenkin jo kesäkuun alusta alkaen treenit ja motivaatio treenejä suhteen on ollut eri kuin toukokuun puolella.

Se mitä tapahtui jo kesäkuun alussa oli se että treeni motivaationi laski yleisesti. Lähinnä alkuviikon treeneissä kun kävin ja käyn lähisaleilla. Käytännössä keskityin tekemään yhden liikkeen hyvin ja kovaa minkä jälkeen tein lopun treenin niin kuin olen nyt tehnyt tai sitten vain lähdin salilta pois. Salilla on alkanut olemaan vähemmän väkeä ja varsinkin iltaisin niihin aikoihin kun itse olen siellä niin treenini loppu puolella on jo niin tylsää että huh huh. Myöskin sitten toisten tekeminen ei itseeni niin iske ja se saakelin kännykän rämpääminen ei myöskään edes auta mitään. Sitten oli se sitten Tampereen Loaded, Vantaan Loaded tai PTVGYM niin vaikka treeni ei ole kulkenut niin yleinen meno on ollut parempaa niin itseäni on sitten myös kiinnostanut treenata.

Tämän viikon maanantaina Tampereen Loaded:lla tein maastavetotreenin mikä ei mennyt ihan niin hyvin kuin olin kuvitellut. Tein maastavetoa vastustusnauhoilla minkä lisäksi vielä lohko maastavetoa. En saanut niin vastustusnauhoilla kuin lohko maastavedossa sellaisia painoja tai ja toistomääriä kuin olisin halunnut. Tiistaina puolestaan kun tein penkkiä minkä jälkeen käsitreenin niin en tuohon penkkiin edes panostanut painojen suhteen vaikka olisin ollut parempi päivä. Keskiviikkona kun kyykkäsin niin se meni kai ihan hyvin mutta kuitenkin kyykkääminen tuntui raskaalle ja aina olisi hyvä saada vieläkin enemmän.

Tästä pääsenkin sitten tämän viikon torstaihin ja PTVGYM:llä tehtyyn maastaveto treeniin. Tämä treeni meni kyllä niin huonosti että ei mitään rajaa ja laittoi myös minut itseni miettimään asioita. Enkö ollut palautunut edellisen päivän jalkatreenistä eli tämä maastaveto treeni tuli liian aikaisin? Painoiko maanantaina Tampereen Loaded:lla tehty maastaveto treeni vielä kropassa? Onko minun kroppa veltostunut ja laiskistunut tästä kuumuudesta mitä on ollut jo pidempään?

Kun ajattelin ja muistelen vuosien saatossa kesien treenejä niin kyllä niitä muutamista joita nyt muistuu mieleen niin kuumuus on verottanut tehoja. Varsinkin tälläiselle isolle ihmiselle niin kuumuus vaan syö tehoja pois ja muutenkin tuntuu sille että kroppa ei ole niin hereillä kuin keväällä, syksyllä ja talvella. Siksi olenkin nyt alkanut pohtimaan pitäisikö minun tehdä muutoksia treeneihin jotta en nyt aina olisi yhtä masentunut kuntosalilla kun treenit eivät kulje?

Mitään dieettiä nyt ei tarvitse alkaa pitämään ettei tulos taso loppu kesää / syksyn alkaessa ole romahtanut liikaa. Kuitenkin viimeisen viikon tai parin viikon treenit vain ovat menneet heikosti ainakin painojen osalta niin itse voisin saada kuitenkin paremman treeni motivaation tekemällä asioita eri tavalla ja keskittymällä vaikka pienemmillä painoilla pidempiin sarjoihin tai kokonaan uusiin liikkeisiin. Tai voihan vain olla että nyt on vain muuten menossa heikompi ajan jakso ja nyt vain pitää hakata päätä seinään hetken aikaa kunnes asiat alkavat menemään parempaan suuntaan?

Treenin onnistumiseen vaikuttaa moni muuttuva tekijä mitä ei voi aina ottaa huomioon. Nämä asiat vaikuttaa myöskin yksittäisiin nostoihin sekä sarjoihin mutta mielestäni yksittäisiin nostoihin ja sarjoihin on helpompi valmistautua. Se treenaatko aamulla, päivällä, iltapäivällä tai illalla ei ole niinkään merkittävä tekijä sillä ennen treeni ehtii tapahtua monia asioita. Kaikki asiat vaikuttavat kaikkeen ja näin ollen et voi mitenkään valmistautua kaikkeen

Periaatteessa voisin sanoa, että kun olen kuunnellut Kenny Loggins - Danger Zone biisiä Top Gun elokuvan soundtrackiltä treeniä tehdessä niin sarjat ovat menneet hyvin. Käytännössä asia ei ole ihan näin, että yksi biisi voi tehdä ihmeitä vai voiko oikeasti? Tuossa pari viikkoa sitten sain tehtyä penkkiä 210kg painoilla muutamia toistoja, tällä viikolla sain tehtyä penkissä 200kg painoilla 5, 7 ja 5 toiston sarjat sekä vielä nyt kyykyssä 170kg painoilla viiden

Dieetti lähti päälle heti keskiviikkona kun palasin niin sanotusti "arkeen". Keskiviikkona palasin kotiin Vammalan reissulta ja heti lähti dieetti päälle ja illalla olin salilla tekemässä ihan normaalin selkätreenin. Päivä meni käytännössä matkustamisessa sekä muutamien asioiden hoitamisella mutta tuo ei niinkään näkynyt illalla treenissä. Yleensä matkustuspäivät ovat treenien kannalta huonoja treenipäiviä sillä matkustus vie vain voimia vaikka se yleensä onkin

Pääsin pitkästä aikaa tekemään hack-kyykkyä enkä oikein tiennyt mitä odottaa. Olen viimeksi tehnyt hack-kyykkyä heinä-elokuun vaihteessa minkä vuoksi en tiennyt miten se tulee menemään. Viime vuosien aikana olen käytännössä joutunut aloittamaan hack-kyykyn aina "alusta" kun ole sitä päässyt aina tekemään. Vähän niinkuin mikä tahansa liike jota ei tee useasti tai muuten pitkään aikaan. Tekniikka ja tuntuma liikkeeseen on tällöin aina hieman hakemista tai uutta

Tuli tehtyä torstaina todella loistava käsitreeni siinä mielessä kuinka hyvin perille se meni. Itse treeni ei ollut mitenkään erikoinen sillä treeni sisälsi pelkkiä suoria sarjoja. Treeni ei sisältänyt erikoistekniikoita kuten ei myöskään pitkiä sarjoja joita käyttämällä olen yleensä hyvät käsitreenit treenannut. Itse olen vain todennut sen, että erikoistekniikot kuten supersarjat, triplasarjat tai giant-sarjat yhdessä tai muutoin vain pitkien sarjojen kanssa