"Väliviikko" tupla kuntosalitreeneistä päätökseen

16.11.2016 - 12:06

Eilen oli vielä suunnitelmissa mennä tänä aamuna juoksemaan. Kävin torstaiaamuna kuntosalilla polkemassa kuntopyörää joten tänä aamuna olisi ollut hyvä väli mennä puolestaan juoksemaan. Ennen nukkumaan menoa kuitenkin aloin miettimään sellasita suunnitelmaa, että nukun vain pidempään enkä mene juoksemaan. Ajattelin, että tälle viikolle on jo kuitenkin kolme aamutreeniä joissa olen joko polkenut tai juossut niin ihan sama sitten menenkö vai en. Kuitenkin juuri ennen nukkumaan menoa päätin ihan yhtäkkiä, että menen aamulla kuntosalille polkemaan kuntopyörää. En jaksanut lähteä juoksemaan joten kuntopyörä oli ihan hyvä vaihtoehto. Nyt on muutenkin parempi aika mennä polkemaan kuntopyörää jos on mennäkseen. Kevät, kesä ja syksy ovat talvea huonompi ajanjaksoja mennä polkemaan aamulla kuntopyörää kun tällöin on mieluisampaa mennä pihalle juoksemaan. Saahan pihalla raitista ilmaa vaikka eihän kuntosalilla vielä ihan aamusta huono ilma olekkaan. Silti kesäaamuna kuntopyörän polkeminen kuntosalilla ei vain nappaa.

Tiistaina sekä eilen tortaina poljin intervalli-ohjelmalla kun tänään puolestaan poljin mäki ohjelman. Tällä kertaa vedin ihan vain normaalin pyörän antaman ohjelman enkä nostanut yhtään vastusta. Olen joskus aikoinani nostanut vastuksen suhteellisen paljon jolloin mäkien huiput ovat olleet todella raskaita. Tänään kuitenkin hain ohjelmalta sitä, että saisin vedettyä koko ohjelman läpi suhteellisen kovalla rekvenssillä. Nostamalla vastusta edes hiukan mäkien huiput alkavat olevaan jo aika raskaita jolloin polkeminen hidastuisi ja tänään halusin mennä huiputkin kovaa. Kuntopyörän mäki ohjelma muistuttaa aika paljon spinning tuntia muutoin paitsi seisoen poljennoilla joita ei voi tehdä kuntopyörällä. Muuten ohjelmassa on mäkiä ja kevyempiä osuuksia jolloin saa painaa kovaa. Tosin mäkien huiput eivät ole ihan samanlaisia kuin spinningissä jossa pitää mennä huiput seisoen poljennalla.

[[{"fid":"340","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":375,"width":500,"class":"media-element file-default"}}]]

Kun vertaa aamutreeneihin valmistautumisia tältä viikolta jolloin olen tehnyt aerobista verrattuna kuntosali aamutreeneihin niin eroja on kaksi. Ensimmäiseksi olen herännyt nyt myöhemmin aerobiseen treeniin mitä kuntosalitreeneihin ja toiseksi en ole syönyt aamupalaa ennen treeniä. Aamupalan syömättä jättäminen edes auttaa myöhemmin heräämistä jolloin aamupalan syömiseen ei tarvitse varata aikaa. Eihän itse aamupalan syömiseen mene paljoa aikaa, mutta aamupala pitää olla syötynä hyvissä ajoin ennen treeniä. Tosin kuinka paljon aamupalaan menee aikaa riippuu myöskin siitä mitä syö ja mitä joutuu valmistamaan. Itse olen yrittänyt välttää hirveitä kokkausaikoja syömällä aamupalaksi jotain nopeasti tehtävää. Yksi vaihtoehto olisi myös tehdä aamupala juuri ennen nukkumaan menoa jos se vain on mahdollista. Esimeriksi joku smoothie tai vastaava sekoitus jonka voi laittaa jääkaappiin odottamaan. Itse olen toistaiseksi mennyt ruisleipä tai jogurtti linjalla johon päälle mehu ja expressot. Expressot ihan vain sen takia, että herään aamulla ja pysyn heränneenä.

En itse osaa oikein sanoa enkä ole asiaa sen suuremmin miettinyt, mutta olen vain lukenut sen että aamupala kannattaa syödä vasta treenin jälkeen kun tekee aerobisen treenin. Tämän johdosta olen myös näin tehnyt, että syön vasta lenkin ja kuntopyörän jälkeen. Joskus olen jotain syönyt ennen aamulenkkiä ja lenkin aikana aamupala on sitten meinannut tulla ylös. Ehkä tällöin minulla on ollut vain liian pieni aikaväli aamupalan ja juoksun välillä. Olen aamulenkeillä kyllä huomannut, että kroppa ei ole ollut ihan niin terävässä kunnossa kun aamuapalaa ei ole syöty ennen aamutreeniä. Tämä on vain parempi asia rasvanpolton kunnalta kun syö aamupalan vasta aamutreenin jälkeen. Ihan aamulenkki kokemuksen myötä ajattelin lähteä aamusalitreeneihin toisella lähestymistavalla eli aamupala ennen ja jälkeen aamutreenin. Kuntosali aamutreeneihin tarvitsen enemmän tehoja kropasta jolloin jotain on syötävä ennen treeniä. Aamupalan lisäksi olen ottanut iBcaa amimohappoja jotka parantavat tai niiden pitäisi parantavan treenin tehoja. Pelkät amimohapot eivät tietenkään riittäisi sekä näiden ei edes pitäisi korvata ruokaa. Olen saanut syötyä aamupalan noin tuntia ennen kuntosalitreenin alkua minkä olen todennut hyväksi aikaväliksi. Aamulla syön kuitenkin minimaalisesti joten tämän johdosta en tarvitse pidempää aikavälilä aamupalan ja treenin välille. Jos söisin ja kuten kerran kokeilin hieman suurempiaa aamupalaa niin tällöin aamupala ei meinannut ehtiä laskemaan ennen aamutreeniä. Sitä että kokeilisin jättää aamupalan syömättä ennen aamu kuntosalitreeniä en uskalla tällä hetkellä edes kokeilla. Tämä voisi pilata koko aamutreenin joilla teen sen päivän raskaimman treenin eli suuremmilla painoilla kymmenen toiston sarjoja. Jos tekisin aamutreenin pienillä painoilla ja pidempiä sarjoja niin ennen treeniä syömistä pitäisi miettiä uudestaan.

Hauis- & ojentajatreeni

  • Tripla hauis istuen 3x 15kg normaali vastaote x8, normaalilla tyylillä hitaat alasviennit x4 sekä hammer ylös normaali alas x6 
  • Ranskalainen punnerrus istuen 3x10 42,5kg
  • Hauiskääntö z-tanko 3x10 47,5kg
  • Supersarja 3x ojentajapunnerrus naru 70kg x10 + ojentajapunnerrus tanko 40kg x20
  • Hauis ritikkäistaljassa 5kg tiputussarja 10 toistoa 50kg -> 10kg

Maanantaina tuli treenattua aamulla selkätreeni tuntuman mukaan ja torstai-iltana selkätreeni tuli tehtyä enemmän painoilla mutta ei kuitenkaan nyt ihan voimatreeninä. Maanantai-iltana tuli tehtyä rintatreenissä penkissä 180kg kaksi toistoa sekä otettua 200kg maksimi ykkönen kun puolestaan torstaiaamuna rintatreeni tuli tehtyä enemmän tuntumalla. Tässä välissä sitten käsitreeni sekä olkapäätreeni on tullut tehtyä enemmänkin tuntumalla vaikka olkapäätreenissä

En tiedä miten keksin tämän viikon kevyemmän ruokavalion. Olen mennyt vuoden alusta muutoinkin jo kevyellä sekä pari viikkoa sitten salaattilinjalla. Tällä viikolla on sitten menty sillä kaavalla, että rakensin päivän annokset kanan ympärille ilman riisiä. Tämä lähti siitä liikkeelle, että viime viikolla kävin ostamassa muutaman rasian minuutti kanoja Citymarketin Mammutti-tarjouksista. Viikonloppuna kun mietin mitä sitä sitten tulisi syötyä töissä ja muutenkin

En tiedä mistä sain idean tehdä lauantainaamuna tai oikeastaan aamupäivällä omatekoisia burgereita. Ehkä ajatus lähti liikkeelle viime viikonlopusta jolloin minun oli tarkoitus tehdä lihapullia joita en kuitenkaan tehnyt. Sitten juuri torstaina tai oliko perjantaina huomasin instagramissa seuraamani henkilön laittaneen burger kuvan niin itselleni tuli halu saada burgeria. En ollut ostanut oikeastaan mitään ruokaa itselleni viikonlopuksi niin edessä oli

En suunnitellut keskiviikon jalkatreeniä tai torstain selkätreeniä etukäteen oikeastaan yhtään. Ainoa asia mitä suunnittelin tai oikeastaan mietin oli kyykyn tekeminen jalkatreenissä ja maastavedon tekeminen selkätreenissä. En suunnittelut ennen yhtään toistoa millaisilla painoilla tulen tekemään tai millaisia sarjoja tulen tekemään. Suunnitelmissa oli kuitenkin tehdä molemmat liikkeet kyykky sekä maastaveto "suurilla" painoilla. Tämän jälkeen muiden liikkeiden

Maanantain ja tiistain treenit tuli vedettyä todella perusliikkeillä sekä tuntumalla. Maanantaina tuli tehtyä rintatreeni ja tiistaina käsitreeni. Pienempiä painoja sekä suoria kymmenen - viidentoista toiston sarjoja. Hitaammalla temmolla toistoja joilla oikeasti hain tuntumaa. Tällä tavalla treeneistä saa niin paljon erilaisen ja raskaamman. Kun liikkeiden tekemisessä ei hosu niin tällöin saa kevyemmätkin painot tuntumaan todella raskaille. Esimerkiksi juuri