Tällä viikolla salaatti linjalla eli päivän molemmat suuremmat ateriat ovat olleet salaattia

02.03.2017 - 10:00

Pari kuukautta diettiä takana ja oikein mitään tuntunut tapahtuvan niin tälle viikolle tein sitten muutoksia. Tällä viikolla ainakin maanantaista perjantaihin menen salaatti aterioilla. Pari salaatti ateriaa päivässä muiden "aterioiden" ohessa. Käytännössä aamupala on sisältänyt eniten hiilaria mitä olen muutoinkin karsinut jopa palautusjuomasta tai treenijuomasta. Maanantaina sijoitin malton treenijuomaan yhdessä bcaa:n kanssa minkä tein myöskin keskiviiikkona. Tiistai-illan käsitreenin katsoin olevan tarpeeksi "kevyt" niin jätin malton kokonaan pois. Preworkout ennen treeniä, bcaa treenin aikana sekä whey + kreatiini treenin päätteeksi. Maanantain sekä tiistain aamutreenit menivät samalla linjalla preworkoutia lukuunottamatta.

Nyt voi sanoa, että olen kunnolla dietillä kun minulla tuntuu olevan nälkä useammin mitä sitä on ollut. Varsinkin mitä pidemmäksi päivä on edennyt niin sitä enemmän tuntuu olevan nälkä. Luulen aamupalalta saadun hiilarin auttavan aamupäivän  ja päivällä hieman, mutta mitä pidemmäksi päivä ja ilta kulkee niin nälkä tuntuu vain olevan. Jopa illalla treenien aikana on ollut tyhjä olo sekä nälkä mikä on jatkunut illalla kun en ole kuitenkaan syönyt kunnolla. Iltapalanani olen käyttänyt nyt Elovenan kaura tai neljän viljan pikapuuroa. Onhan tuossa hieman kyllä hiilaria mutta ei hirveästi mikä voisi viedä nälän tunnetta enemmän.

Aamupalana olen pitänyt edelleen kreikkalaista jogurttia sekoitettuna banaanin sekä murojen kanssa. Kyllä murojen. En ole muroja jättänyt pois aterioista vaikka ne sisältävätkin hiilari sillä kyllä minun on jostain hiilaria saatava päivän aikana. En kuitenkaan lähde karsimaan ihan kaikkea hiilaria päivästä sillä muutoin en jaksa tehdä mitään.

Salaatti

Alkuviikon treeneissä olen huomannut aterioiden muutokset ja hiilarin vähentymisen. Maanantain rintatreeni tuntui menevän treenin tekemisen aikaan ihan heikosti, mutta seuraavana päivänä olin kuitenkin saanut ihan hyvin tuntuman. Kun kuitenkin tässä olen hakannut ja takonut suuremmilla painoilla "kevyesti" esimerkiksi penkkiä niin kyllä se putki jää helposti päälle. Se mitä tein maanantai-illan rintatreenin jälkeen oli alentaa odotuksia muihin treeneihin ja tehdä hieman pienemmillä painoilla. Maanantaina yritin tehdä syömisiin eli kuntoon nähden ylisuurilla painoilla minkä takia treenistä tuli enemmän valittamista kuin tekemistä. Tämän jälkeen olikin sitten parempi jo etukäteen tietää, että jaksamisen kanssa voi tulla ongelmia.

Tämän viikon aamutreenit mitä olen tehnyt olen tehnyt maanantaista saakka jo pienemmillä painoilla tai odotuksiin nähden pienemmillä painoilla. Tämä on ollut ihan automaatio ainakin maanantaiaamuna, mutta tiistaiaamuna kun tein olkapäitä niin tiedostin asian jo maanantai-illan treenin perusteella. Tällä tavalla kun tiedostaa asioita niin treenejä voi suunnitella etukäteen paremmin kuten jätin tiistaiaamuna raskaammat punnerrusliikkeet tekemättä ja keskityin enemmän erilaisiin vipunostoihin. Muutoinkin lyhyempiin palautuksiin sekä suurempiin toistomääriin pienemmillä painoilla kun yrittää hakata suuremmilla painoilla lyhyempiä sarjoja.

Niin pitkälle en ole vielä miettinyt mitä teen viikonloppuna ruuan kanssa ja miten ensi viikolla meen. Teenkö viikonloppuna saman ja jatkanko ensi viikolla myöskin tällä samalla linjalla vai teenkö jotain muutoksia. Esimerkiksi nostanko päivän toisen suuremman aterian hiilari määriä eli vaihdanko koko salaatin esimerkiksi riisiin tai jopa pastaan? Vai pitäisikö minun ottaa päivän ensimmäinen suurempi ateria suurempana ja päivän jälkimmäinen pienempänä salaattina. Tällöin saisin jo päivällä enemmän energiaa esimerkiksi pastasta jolloin yleinen jaksaminen voisi olla parempaa. Myöskin ehtisin kuluttamaan tuon aterian hiilarit ja kalorit paitsi, että kuluvatko energia varastot jo liian nopeasti tässä tapauksessa? Pitäisikö minun kuitenkin syödä päivän jälkimmäinen suurempi ateria riisin tai pastan muodossa jolloin saisin illan treeniin paremmin energiaa ja jaksaisin treenata kenties paremmin?

Olen kuitenkin huomannut sen, että jos syön pidemmän ajan jakson todella vähäisesti niin muutokset painon suhteen eivät ole pitkäaikaisia. Ne ovat enemmänkin lyhytaikaisia joten ehkä ensi viikolla minun kannattaisi syödä ristiin vähemmän hiilaripitoisia ruokia ja enemmän hiilaria sisältäviä aterioita.

Päivän ateriat:

  • Aamupala: Kreikkalainen jogurtti + banaani + Corn Flakes
  • Lounas: Salaatti
  • Välipala: Rahka + raejuusto
  • Päivällinen: Salaatti
  • Iltapala: Neljän viljan- / kaurapuuro

Salaatin koostumus

Seuraavassa listattu salaatin koostumus, mutta määristä en osaa sanoa sen enempää kun laitan kutakin x määrän.

  • Kanaa
  • Puolikas avokado
  • Keitetty kananmuna
  • Fetajuustoa
  • Kurkkua
  • Jääsalaattia
  • Makea friseesalaatti

Jääsalaatti & Makea friseesalaatti

Tällä viikolla tein kevyempiä ja normaalista poikkeavia treenejä ihan vain sen takia että halusin säästellä kroppaa. Sen johdosta päädyin myöskin tällä viikolla jättämään normaalit PTVGYM käynnit pois ja kävin poikkeuksellisesti maanantaista - perjantaihin lähisalilla. Torstaina päätin mennä lähisalille vaikka tarkoitus oli mennä PTVGYM:lle kun ajattelin että voin tehdä kyllä saman treenin sielläkin. Perjantaina olin valmistelemassa menoa PTVGYM:lle kunnes ajattelin että yhtä hyvin voin mennä lähisalille kun kerran olen tekemässä kevyemmän treeenin? Katsoin myös kelloa ja huomasin että kello ei ole ihan niin paljoa että sen puolesta kerkiän treenaamaan lähisalille.

Tällä viikolla tuli vaihteeksi ostettua ihan normaalia lohta kun viime aikoina olen taas innostunut ostamaan loimutettua tai savustettua lohta. Tänään sitten kun tein lohta airfyerilla niin ajattelin samalla kuvata sen. Tein tuossa jo muutamia viikkoja sitten airfyer pekoni valmistus ohjevideon ja tällä kertaa on sitten vuorossa lohen valmistus airfyerilla. Lohen valmistus airfyerilla on paljon yksinkertaisempaa kuin pekonin sillä pekonin valmistuksessa käytän foliota airfyerin pohjalla mikä tekee siitä "haastavempaa".

Mitä nyt olen ymmärtänyt niin flunssakausi on alkanut? Näin olin lukevinani jostain mutta tätä en oikein ole huomannut ainakaan omalla työpaikallani enkä nyt muutenkaan mutta enhän normaalisti tälläisistä asioista tiedä mitään. Kuitenkin jos näin on niin ihmettelen sitä asiaa että tällä viikolla olen huomannut kuntosalilla kröh kröh äänet. Ensin kuulin alkuviikosta kun joku tuli salilta parkkipaikoille niin hirveä kröh kröh kuului vaan koko ajan. Tuon jälkeen olen sitten varsinkin pukuhuoneessa kuullut samaa kröh kröh.

Joo o. Tuli yllätettyä itseni eilen salilla sitten kertaheitolla. Aluksi oli taas niin miettimistä ja pohtimista jo se mihin edes menen treenaamaan? Päädyin sitten muutaman muun extempore tapauksen johdosta menemään ihan lähisalille. Tiistaina olin myös siellä kun taas maanantaina kävin PTVGYM:llä ja onnekseni olin päätynyt siihen ratkaisuun. Maanantaina ilmeisesti toinen lähisaleista oli niin tiukassa että huh huh ja kuulin tämän kahden suusta tiistaina niin se kyllä sitten pitää paikkaansa. Tiistaina oli lähisalilla poikkeuksellisesti väkeä suhteellisen paljon mitä siellä on ollut mutta tämä ei tullut yllätyksenä kun pihalla satoi vettä.

Viime vuonna ostin Vantaan Loaded:lle 10-kerran kortin samaan aikaan kun ostin 10-kerran kortin oikealle Tampereen Loaded:lle viime vuoden puolella kun ne olivat tarjouksessa. Kävin viime vuoden puolella Vantaan Loaded:lla varmaan 3 kertaa ja loput kerrat kymmenen kerran kortista aktivoiduin lopulta käyttämään keväällä ja alkukesästä. Kesäloman jälkeen kävin vielä kaksi kun minulle oli jäänyt kaksi kertaa kymmenen kerran kortista. Tuon jälkeen ajattelin että käynnit Vantaan Loaded:lla taisi olla siinä.