Selkätreeni Turun Elixia Centrumissa

16.11.2016 - 12:06

Viimeaikaisissa treeneissä tai oikeastaan loman aikaisissa treeneissä meno on ollut välillä enemmän crossfitin tapaista. En tiedä crossfitistä muuta kuin sen, että siinä on tarkoitus saada paljon toistoja. En tiedä crossfitistä enempää sen takia kun näin joskus kolme vuotta sitten yhden crossfit videon. Yksi video riitti siihen, että en halunnut nähdä / tietää crossfitistä yhtään sen enempää. Kyseisellä videolla tehtiin ”paljon” leuanvetoja tai siis crossfit leuanvetoja. Crossfit leuanveto kun ei ole normaali leuanveto. Siinä kroppaa ei nosteta kuin johonkin rinnan kohdalle ja muutoinkin tyyli on ihan kamalan näköistä. Itselleni kyseinen video näytti ihan liikaa kituvalle delfiinille kuin muulle vaikka en ole ikinä nähnyt kituvaa delfiiniä.

Ihan koko treenit eivät ole olleet mitään pitkien sarjojen pommitusta vaan pidemmät sarjat ovat keskittyneet yhteen liikkeeseen per treeni. Näin ollen treeniin on tullut joko yksi pidempi sarja tai kokonaan tehty liike. Treenin muut liikkeen on sitten tehty normaalimmalla tyylillä. Miksi olen sitten näin treenannut? Olen halunnut saada hieman pidempiä sarjoja sisällytettyä treeniin. Nämä pidemmät sarjat ovat olleet kylläkin ”ylipitkiä” sarjoja kun toistomäärät ovat olleet 50, 100 tai 300 toiston kestäviä. Ei siis ihan mitään normaaleita kun nämä sarjat on tehty vielä putkeen ilman taukoja tai ainakin rest-pauseja käyttämällä.

Useat näistä pidemmistä sarjoista on ollut ihan hyviä siinä mielessä, että ne toimivat ihan hyvin alkulämmittelyinä. Ainakin käsitreenin puolella 50 - 60 toiston supersarjat ojentajille sekä hauikselle. Samoiten olkapäille saman tyyliset setit ovat toimineet myöskin lämmittelyinä ihan hyvin. Sitten on puolestaan 100 toiston hack-kyykky sarja mikä menee kategoriaan yli menevät sarjat. Tämä oli kyllä ainutlaatuinen sarja ja vastaavaa en tule varmaankaan tekemään hetkeen. Varmaankin hieman erilaisempia tulee tehtyä missä yhteistoistomäärä on korkea, mutta ei putkeen tehtynä.

Maanantaina käsitreenissä tuli käytettyä jälleen alkulämmittelynä 30 toistoa + 30 toistoa supersarjana. 30 toistoa ojentajapunnerrusta ja heti perään 30 toistoa hauiskääntöä. Hieman pienemmillä painoilla jotta tekniikka pysyi kasassa ja tekeminen meni käsille. Mielestäni hyvin toimiva alkulämmittely millä saa hyvän pumpin pääälle kunhan painot eivät ole liian suuret. Tiistain selkätreenit menivätkin sitten ilman pidempiä sarjoja.

Maanantain käsitreeni

  • Supersarja ojentajapunnerrus naru + Hauiskääntö talja tanko
  • Hauiskääntö kääntäen käsipainoilla
  • Ranskalainenpunnerrus talja
  • Supersarja Hauiskääntö suoratanko + Hauiskääntö z-tanko
  • Ranskalainen punnerrus

Tiistaina aamulla selkätreeni Turun Elixia Centrum

Tiistaina oli vuorossa ihan muuten vain käynti Turussa. Kuten viime kesänä niin myös tänä kesänä tulin menneeksi Turkuun ihan muuten vain. Olinhan jo tänä kesänä käytännössä käynyt Turussa, mutta periaatteessa en. Menin ja tulin Tukholmaan kuitenkin Turusta kuitenkin menin bussilla suoraan satamaan niin tuolla reissulla olin ja kävin vain satamassa. Itse en tuota sinällään laskisi Turussa käyntiin.

Aloin sitten miettimään Turussa salilla käyntiä kun aloin miettimään koko Turun reissua. Kun kerta olin menossa Turkuun ja voisin mennä siellä kuntosalille niin miksi en menisi? Toisaalta tarvitseeko joka paikassa käydä aina kuntosalilla? Olisin ihan hyvin voinut jättää menemättä kuntosalille ja käydä vain paikoissa joissa kävin. Halusin kuitenkin käydä katsastamassa Turussa Elixian kun kerran siihen oli mahdollisuus. Muutoinkin minulla oli päivällä aikaa eikä muuta ollutkaan niin tämä reissu toimi todella hyvin.

Turun reissun kuntosaliksi valikoitui lopulta Elixia Centrum aika helpon päätöksen jälkeen. Elixia Centrum kun olin siinä ydinkeskustassa mihin muutoinkin olin menossa niin tätä varten ei tarvinnut mennä pitkälle. Olisin varmaan jättänyt salille menemisen väliin jos olisi tarvinnut lähteä johonkin pidemmälle. Elixia Centrum kun oli vastapäätä Stockmannia missä muutoinkin olin käymässä.

En tiennyt mitään kuntosalista etukäteen. En käynyt katsomassa Facebookista tai Instagramista mahdollisia kuvia vaan päätin vain mennä. Onnekseni huomasin hyvinkin nopeasti Hammer Strengthin laitteet ja olin hyvin mielissäni asiasta kun vuorossa oli selkätreeni. Rintatreenikin olisi sopinut hyvin, mutta nyt pääsin tekemään selälle ylätaljalaitetta. Muutoin Elixia Centrum vaikutti aikalailla Elixia Salmisaarelta ilman Salmisaaren jumalattomia portaita. Keskuksien laitteet, tangot ja käsipainot kun taitavat olla identtiset. Centrum vain vaikutti jotenkin paremmalta / isommalta laitekannalta kuin Salmisaari.

Olin kuntosalilla joskus 11 - 12 välissä ja siellä oli jonkin treenaajia. Parempi näin etten joutunut kuntosalille yksin treenaamaan. Kuitenkin väkeä oli sillain hyvin että pääsin tekemään omat liikkeeni juuri sellaisessa järjestyksessä kuin halusin eli laitteet / paikat olivat hyvin vapaina kun niitä tarvitsin. En yhtään tiedä paljonko Centrumissa käy väkeä eli millainen paikka se on ruuhka-aikana mutta yleisesti siellä on tilaa treenata.

Aamu selkätreeni

  • Ylätaljalaite
  • Ylätalja lapiotanko
  • Yhden käden ylätalja vinottain istuen
  • Kulmasoutu käsipainolla pystympi asento

Ilta selkätreeni

  • Kulmasoutu vastaote
  • T-soutu
  • Kulmasoutu käsipainoilla
  • Alatalja

Kun päivä poikkeaa normaalista näin vappuna tai pääsiäisenä niin minulla menee treenit aikalailla sekaisin jos treenaan normaalissa ympäristössä. Näin käy siis vain normaalissa ympäristössä ja jos näissä tapauksissa olisin treenannut aivan jossain muualla niin tätä asiaa ei olisi ollut. En tiedä mikä on se kaikkein vaikuttavin syy tai onko sellaista, mutta pieniä muuttuvia tekijöitä on todella paljon mitkä vaikuttavat treenin kulkuun. Näin alkuun voisi sanoa

Nykyistä kuntosaliharjoitteluani viime syksystä lähtien voisi kuvailla helpoiten powerlifting ja bodybuildauksen yhdistelmäksi. Kolmessa perusliikeessä penkissä, maastavedossa sekä kyykyssä tulee välillä haettua ennätyksiä ja muutenkin liikkeissä tulee käytettyä lyhyempiä 2 - 5 toiston sarjoja kun taas treenien muut liikkeet tulee tehtyä vähintään kymmenen toiston sarjoilla sekä erikoistekniikoita käyttäen. Vaikka treenit sisältävät powerliftiin liittyviä kovia

Tällä hetkellä tuntuu sille, että olen tyytymätön maastavedon tuloksiin. Tein niin tai näin niin en ole oikein koskaan tyytyväinen. Vaikka nyt viimeaikoina olen tehnyt 250kg painoilla yhdestä muutamaan toistoon niin en vain ole ollut tyytyväinen. Haluaisin saada 250kg painoilla viisi toistoa minkä lisäksi vielä toisen hyvän sarjan kolmella tai neljällä toistolla. Tähän olisin tyytyväinen, mutta kun tuntuu vain sille, että toistot jäävät yhden ja neljän väliin

Viime viikolla tuli sitten penkattua ensimmäistä kertaa 250kg slingshotilla joten aikaisempaan slingshot tulokseen 240kg parannusta tuli kymmenen kiloa. Oliko tässä mitään järkeä tai hyötyä niin ei, mutta kunhan tuli kokeiltua eikä tuo nyt ihan niin puhtaasti itse nostettuna tullut mutta lähestulkoon ja siihen olen itse tyytyväinen. Sinällään kun penkissä kuluu aikaa lähes tunti tai ainakin 45 minuuttia ja tekee yhteensä seitsemän "sarjaa" 100kg, 140kg, 180kg

Jalat on yksi suurin lihasryhmä ja siksi jalkaliikkeissä pitää mielestäni käyttää suuria painoja. Ihmettelen tätä Instagram buumia, että nuoret naiset treenaa "jalkoja" eli pakaroita kumilenkkiliikkeillä. Itse olen sitä mieltä, että suurilla painoilla ja enemmän "runttaamalla" saadaan nopeampia ja yksinkertaisesti parempi tuloksia kuin kuminauhalla tehtyihin tuntuma treeneihin. Tietenkin nämä tuntuma kumilenkki treenit "osuvat" paremmin perille treenatessa