Nykyinen treenaamiseni on powerliftingin ja bobauksen yhdistelmä

24.04.2018 - 13:33

Nykyistä kuntosaliharjoitteluani viime syksystä lähtien voisi kuvailla helpoiten powerlifting ja bodybuildauksen yhdistelmäksi. Kolmessa perusliikeessä penkissä, maastavedossa sekä kyykyssä tulee välillä haettua ennätyksiä ja muutenkin liikkeissä tulee käytettyä lyhyempiä 2 - 5 toiston sarjoja kun taas treenien muut liikkeet tulee tehtyä vähintään kymmenen toiston sarjoilla sekä erikoistekniikoita käyttäen. Vaikka treenit sisältävät powerliftiin liittyviä kovia nostoja niin siitä huolimatta treenin muut liikkeet eivät suoraan ole apuliikkeitä "pääliikkeeseen" vaan ovat enemmänkin bodaukseen suunnattuja liikkeitä. Näin ollen treenin pääliikkeen kehitys tapahtuu vain itse liikkeessä.

Olen tällä kyseisellä tyylillä treenannut oikeastaan jo pidempään mutta en tällä nykyisellä tasolla enkä samalla "intensiivisyydellä" mistä johtuen tämä on sinällään "uusi tyyli". Olen myöskin treenannut lähes vastaavalla tavalla tehden useampia liikkeitä lyhyemmillä sarjoilla treenin läpi. Käytännössä tämä tarkoittaa tyyliin 6x6 tai 4x4 tapaisia ohjelmia missä tehdään useampia liikkeitä lyhyemmillä sarjoilla ja isommilla painoilla. Itse en kuitenkaan hirveästi tykkää kyseisestä tavasta sillä ensinnäkin kaikki liikkeet eivät sovellu isoihin painoihin ja lyhyempiin sarjoihin sekä kroppa on todella kovalla rasituksella tämänkaltaisessa treenissä. 

Kun keskittyy tekemään vain treenin ensimmäisen liikkeen suurilla painoilla ja lyhyemmillä sarjoilla minkä jälkeen treenin muut liikkeet enemmän fiiliksen mukaan niin tämä säästää kroppaa sekä mieltä sillä treeniä voi tällöin muokata ihan miten haluaa. Tällä hetkellä voin siis katsoa rauhassa mikä on fiilis ja jaksaminen ensimmäisen liikkeen jälkeen jolloin voin tehdä fiiliksen mukaan loppu treenin. Näin voin tehdä eri liikkeitä kuin viimeksi ja käyttää juuri sellaisia painoja ja toistomääriä kun haluaa tai jaksaa.

Mikään ei siis estä jatkamasta suurilla painoilla ja lyhyemmillä sarjoilla jatkamista. Esimerkiksi rintatreenissä penkin jälkeen treeniä voi hyvinkin jatkaa toisella punnerrusliikkeellä esimerkiksi vinopenkillä missä käyttää lyhyempiä sarjoja ja suurempia painoja. Näin olen itse monta kertaa tehnyt. Tässä vain kannattaa ottaa huomioon se asia, että olet jo saattanut tehdä todella suurilla painoilla monta sarjaa tai yleisesti monta sarjaa niin saatat olla jo todella väsynyt ja painot voivat olla normaalia alhaisemmat. Toisaalta raskaan vinopenkin tekeminen normaalin penkin jälkeen on sinällään helpompaa kun kroppaa ja paikkoja ei tarvitse ihan niin paljon lämmitellä vaan voi alkaa tekemään lähes suoraan.

Loppujenlopuksi kannattaa vain muistaa se asia jos treenaa "hybridisti", että pääliikkeet kannattaa ottaa päivän kunnon mukaan eikä sen mukaan mitä on tehnyt viimeksi. Vaikka treenaankin treenien muut liikkeet suhteessa pienemmillä painoilla niin se ei tarkoita sitä ettenkö tekisi treeniä kunnolla loppuun. Vaikka tunnun eräällä tapaa keskittyvän näihin kolmeen liikkeeseen niin se ei tarkoita sitä ettenkö keskittyisi muihin liikkeisiin kunnolla. Muut liikkeet tehdään vain kunnolla eri tavalla kuin maksimipainoja käyttäen. Esimerkiksi rintatreenissä treenin päätteeksi haluan saada rintaan pumpin eikä maksimi penkkaamiset ole avainasia tähän vaan rinnan pumppi haetaan rintatreenin muista liikkeistä käyttäen joko suurempia painoja tai toistomäärä volyymia.

Tällä viikolla olen käynyt kuntosalilla normaalia aikaisemmin kun on "epänormaali" viikko. En ole kotona enkä ole toimistolla töissä vaan teen työt etänä. Treenit ovat kulkeneet hyvin eikä siinä mitään ihmeellistä sillä olen nykyisin kyllä tottunut treenaamaan eri aikoihin. Ainoa asia mitä olen tässä ihmetellyt onkin ollut treenin jälkeinen väsymys. Olen ollut tämän viikon treenien jälkeen todella väsynyt. Tällä viikolla on nyt kolme treeniä takana ja jokaisen

Viime viikon perjantaina sekä lauantaina tuli siis tehtyä molempina päivinä tuplajalkatreenit. Oikeastaan koko hommassa ei ollut niinkään järkeä vaan lähinnä se oli päähän pisto testata miten pystyn tuon tekemään. Itseäni lähinnä kiinnosti se asia, että pystynkö oikeasti treenaamaan kaksi tuplajalkatreeniä putkeen. Iloikseni huomasin pystyväni tekemään tuon ja palautumaan treeneistä hyvin. Olin hieman epävarma lähinnä siitä millä tasolla pystyisin treenaamaan

Perjantaina ja lauantaina tuli tehtyä tuplajalkatreenit minkä jälkeen sunnuntaina oli välipäivä ja maanantaina alkoi jälleen uusi treeniviikko. Tällä kertaa en miettinyt tuplatreeniviikkoa sillä ajattelin ottaa tuon perjantain sekä lauantain jälkeen hieman rauhallisemmin. Muutenkin kyseessä on hieman tälläinen viikko minkä suunnitelmista en oikein tiedä etukäteen. En ole varma minä päivinä menen kuntosalille ja en myöskään tiedä treenien järjestystä. Tällä

Viime viikon alkuviikon päähän pisto oli sellainen, että treenaan perjantaina sekä lauantaina jalkatreenin tuplana. Kun kerran oli tuplatreeniviikko menossa enkä ollut aikaisemmin treenannut ikinä tuplajalkatreeniä peräkkäisinä päivinä niin ajattelin tuota asiaa nyt kokeilla. Kun tässä melkein kaikkea tai ei nyt ihan kaikkea mutta useita erilaisia asioita olen jo muutenkin testannut niin miksi en nyt tekisi tuplajalkatreeniä peräkkäisinä päivinä? Peltzi: ja

Torstai on viime viikkoiseen tapaan välipäivä, mutta periaatteessa eri syystä sillä tällä kertaa valitsin torstain välipäiväksi ihan Star Wars Rogue One elokuvan takia. Ilman kyseistä elokuvassa käynti keikkaa tämä päivä olisi hyvin todennäköisesti ollut treenipäivä ja tuplatreenipäivä kuten muutkin päivät tällä viikolla. Viime viikolla kun vietin välipäivää torstaina kävin myöskin elokuvissa. Tällöin kävin katsomassa Tom Fordin elokuvan Nocturnal Animals (Yön