Nykyinen treenaamiseni on powerliftingin ja bobauksen yhdistelmä

24.04.2018 - 13:33

Nykyistä kuntosaliharjoitteluani viime syksystä lähtien voisi kuvailla helpoiten powerlifting ja bodybuildauksen yhdistelmäksi. Kolmessa perusliikeessä penkissä, maastavedossa sekä kyykyssä tulee välillä haettua ennätyksiä ja muutenkin liikkeissä tulee käytettyä lyhyempiä 2 - 5 toiston sarjoja kun taas treenien muut liikkeet tulee tehtyä vähintään kymmenen toiston sarjoilla sekä erikoistekniikoita käyttäen. Vaikka treenit sisältävät powerliftiin liittyviä kovia nostoja niin siitä huolimatta treenin muut liikkeet eivät suoraan ole apuliikkeitä "pääliikkeeseen" vaan ovat enemmänkin bodaukseen suunnattuja liikkeitä. Näin ollen treenin pääliikkeen kehitys tapahtuu vain itse liikkeessä.

Olen tällä kyseisellä tyylillä treenannut oikeastaan jo pidempään mutta en tällä nykyisellä tasolla enkä samalla "intensiivisyydellä" mistä johtuen tämä on sinällään "uusi tyyli". Olen myöskin treenannut lähes vastaavalla tavalla tehden useampia liikkeitä lyhyemmillä sarjoilla treenin läpi. Käytännössä tämä tarkoittaa tyyliin 6x6 tai 4x4 tapaisia ohjelmia missä tehdään useampia liikkeitä lyhyemmillä sarjoilla ja isommilla painoilla. Itse en kuitenkaan hirveästi tykkää kyseisestä tavasta sillä ensinnäkin kaikki liikkeet eivät sovellu isoihin painoihin ja lyhyempiin sarjoihin sekä kroppa on todella kovalla rasituksella tämänkaltaisessa treenissä. 

Kun keskittyy tekemään vain treenin ensimmäisen liikkeen suurilla painoilla ja lyhyemmillä sarjoilla minkä jälkeen treenin muut liikkeet enemmän fiiliksen mukaan niin tämä säästää kroppaa sekä mieltä sillä treeniä voi tällöin muokata ihan miten haluaa. Tällä hetkellä voin siis katsoa rauhassa mikä on fiilis ja jaksaminen ensimmäisen liikkeen jälkeen jolloin voin tehdä fiiliksen mukaan loppu treenin. Näin voin tehdä eri liikkeitä kuin viimeksi ja käyttää juuri sellaisia painoja ja toistomääriä kun haluaa tai jaksaa.

Mikään ei siis estä jatkamasta suurilla painoilla ja lyhyemmillä sarjoilla jatkamista. Esimerkiksi rintatreenissä penkin jälkeen treeniä voi hyvinkin jatkaa toisella punnerrusliikkeellä esimerkiksi vinopenkillä missä käyttää lyhyempiä sarjoja ja suurempia painoja. Näin olen itse monta kertaa tehnyt. Tässä vain kannattaa ottaa huomioon se asia, että olet jo saattanut tehdä todella suurilla painoilla monta sarjaa tai yleisesti monta sarjaa niin saatat olla jo todella väsynyt ja painot voivat olla normaalia alhaisemmat. Toisaalta raskaan vinopenkin tekeminen normaalin penkin jälkeen on sinällään helpompaa kun kroppaa ja paikkoja ei tarvitse ihan niin paljon lämmitellä vaan voi alkaa tekemään lähes suoraan.

Loppujenlopuksi kannattaa vain muistaa se asia jos treenaa "hybridisti", että pääliikkeet kannattaa ottaa päivän kunnon mukaan eikä sen mukaan mitä on tehnyt viimeksi. Vaikka treenaankin treenien muut liikkeet suhteessa pienemmillä painoilla niin se ei tarkoita sitä ettenkö tekisi treeniä kunnolla loppuun. Vaikka tunnun eräällä tapaa keskittyvän näihin kolmeen liikkeeseen niin se ei tarkoita sitä ettenkö keskittyisi muihin liikkeisiin kunnolla. Muut liikkeet tehdään vain kunnolla eri tavalla kuin maksimipainoja käyttäen. Esimerkiksi rintatreenissä treenin päätteeksi haluan saada rintaan pumpin eikä maksimi penkkaamiset ole avainasia tähän vaan rinnan pumppi haetaan rintatreenin muista liikkeistä käyttäen joko suurempia painoja tai toistomäärä volyymia.

Pari kuukautta diettiä takana ja oikein mitään tuntunut tapahtuvan niin tälle viikolle tein sitten muutoksia. Tällä viikolla ainakin maanantaista perjantaihin menen salaatti aterioilla. Pari salaatti ateriaa päivässä muiden "aterioiden" ohessa. Käytännössä aamupala on sisältänyt eniten hiilaria mitä olen muutoinkin karsinut jopa palautusjuomasta tai treenijuomasta. Maanantaina sijoitin malton treenijuomaan yhdessä bcaa:n kanssa minkä tein myöskin keskiviiikkona

Olen jo aikaisemmin kirjoittanut jotain postauksia käyttämistäni salikengistä CrossFit Lifter Plus 2.0 & INOV-8 F-LITE 235. CrossFit Lifter Plus 2.0 kengistä on tullut kirjoitettua pari kertaa ja kerran INOV-8 F-LITE. Tietenkin olen saattanut mainita molempia kenkiä jossain muissa postauksissa, mutta ajattelin jälleen kirjoittaa jutun koskien salikenkiä. Minulla on ollut vuosien saatossa muutamat kengät mitä olen käyttänyt kuntosalilla. Aluksi käytin todella

Kun pitkästä aikaa pääsi tekemään hack-kyykkyä niin samalla sitä tuli sitten tehtyä hieman yli tunti. Käytännössä tein torstain jalkatreenissä pelkkää hack-kyykkyä. Hack-kyykyn jälkeen tein kylläkin vielä yhden jalan takareisilaitetta, mutta suurimman osan treeniajasta olin kuitenkin hack-kyykyssä. Tällä kertaa hack-kyykkyä oli mukava tehdä siinäkin mielessä, että mihinkään paikkaan ei sattunut yhtään vaan pääsin tekemään hack-kyykkyä normaalisti. Ei mitään

Jos viime viikon trendi oli viime maanantaista lähtien suuret painot ja lyhyemmät sarjat niin tämä viikko on alkanut treenien osalta pidemmillä sarjoilla. Viime viikon maanantaina nostin penkissä 205kg minkä lisäksi tein tämän jälkeen jollain 160kg - 180kg painoilla "sarjoja". Tämä sitten jäi "päälle" ja viikon seuraavissa treeneissä kuten jalkatreenissä ja selkätreenissä jatkoin tiettyjen liikkeiden kyykyn ja maastavedon kanssa samaa linjaa suurilla painoilla

Treeniviikko meni taas sitten siten, että maanantaina hyvin lähtenyt tai hyvillä suorituksilla lähtenyt treeniviikko "tarttui" hieman liikaa viikon muihin treeneihin. Maanantaina sain tehtyä penkkiä 205kg painoilla minkä jälkeen yritin sitten saada suhteessa samanlaisia tuloksia kyykyssä sekä maastavedossa. Näin on käynyt vuosien saatossa aikaisemminkin useaan kertaan. Kun olen tehnyt uuden ennätyksen alkuviikosta jossain "isossa" liikkeessä niin olen sitten