Aamulla raskas aamulenkki jonka jälkeen palasin normaaliin ryhmiin kuntosalilla

16.11.2016 - 12:06

Tänään oli paluu normaaliin kun palasin kuntosalilla takaisin kahdenkympin sarjoihin. Perjantaina oli viimeinen 4x20 max 45 sekunnin tauoilla treeni joten väliin jäi vain yksi lepopäivä kun treenit jälleen jatkuivat. Varmaan vielä toinen lepopäivä olisi ollut parempi ja tänään olisin jaksanut tehdä paremmin treenin vaikka en huomannut yleisesti ottaen mitään väsymystä. Yksi täysi lepopäivä auttoi ja paluu "arkeen" sujui hyvin. Kävin myös tänä aamuna aamulenkillä, koska halusin saada hieman kilometrejä vuositavoitetta varten. Torstai skeä perjantai jäivät lenkkien osalta väliin ja kun pidin lauantaina täyden välipäivän niin lenkkeilyyn tuli kolmen päivän väli. Täytyy kyllä sanoa, että jos en olisi miettinyt mitään vuositavoitetta tai sellaista ei olisi niin tänään olisi kyllä jäänyt aamulenkki väliin.

Tämän aamuinen lenkki oli raskas sekä oikeassa jalassa tuntui kipua mikä ei ollut hyvä asia kun miettii loppuvuotta. Aamulenkin raskauteen vaikutti varmaankin se, että lähdin lenkille 35min - 40min siitä kun olin tänään herännyt. Lenkin raskaus ei tullut yllätyksenä kun sitä mietinkin, mutta oikean jalan kipu tuli yllätyksenä. En ollut ennen lenkkiä tuntenut mitään kipua jalassa eikä kipu tuntunut heti lenkin alussa vaan se alkoi tuntumaan pikkuhiljaa. Kipu kuitenkin hävisi lenkin puolivälin jälkeen ja toivottavasti sitä ei huomen aamulla tunnu. Muutoin voi tulla loppuvuoden lenkeistä hieman vaikeampia kun pitäisi niitä kilometrejä saada.

Vaikka aamulenkki meni raskaasti ja oikeassa jalassa tuntui pientä kipua niin iltapäivän kuntosalitreeni meni hyvin. En huomannut oikeastaan minkäänlaista väsymystä ennen ensimmäistä liikettä, mutta ensimmäinsen liikkeen jälkeen olin jo väsyneempi. Aloitin tämän päivän treenin alavinopenkillä ja päätin tehdä liikkeen 90kg:lla eli 10kg enemmän kuin viimeaikoina. Jaksoin tehdä alavinopenkissä kaikki toistot juuri ja juuri joten painot osuivat siten hyvin kohdilleen. Tietenkin tämä vaikutti sitten muihin liikkeisiin ja toisen liikkeenä olleeseen dippiin mikä meni heikommin kuin luulin. Kun tekee ensimmäisen juuri ja juuri tyyliin niin tämä oletetusti vaikuttaa loppuihin liikkeisiin negatiivisesti. Tämä on yksi sellainen valinta mikä täytyy tehdä treenin alussa ja varsinkin jos aloittaa treenin massaliikkeellä. Panostamalla ensimmäiseen liikkeeseen se vaikuttaa muihin liikkeisiin negatiivisesti ja tekemällä ensimmäisen hieman kevyemmin niin loput liikkeet jaksaa tehdä yleisesti paremmin. Siksi juurin treenin alkuun kannattaa valita ne liikkeet joihin haluaa panostaa hieman enemmän ja joissa haluaa kokeilla hieman suurempia painoja. Jos treenin aloittaa hieman kevyemmin niin tällöin voi pystyy tekemään koko treenin yleisesti korkeammilla painoilla.

Tänään paukkuja meni paljon alavinopenkkiin ja tämän jälkeiseen dippiin jonka jälkeen tein muut liikkeet vain niin hyvin kuin pystyin. Dipin mennessä tänään hiukan alakanttiin päätin myös jättää tänään ranskalaisen punnerruksen väliin. Dippi ei ollut tähän päätökseen ainoa syy, mutta vaikuttavampi. Toinen syy oli tehdä ojentajatreenistä hieman erilaisempi kun olen kuitenkin käyttänyt ranskalaista punnerrusta viimeaikoina useasti. Tässä juuri huomaa vaihtelevaisuuden ja viikko-ohjelman eron jolloin liikkeitä voi myös vaihdella väsymyksen mukaan. 

Rinta- & ojentajatreeni

  • Alavinopenkki 3x20 90kg
  • Dippi tiputussarja 20kg x10, 15kg x7, 10kg x4, 5kg x4 ja ilman lisäpainoa x3
  • Alaristikkäistalja 3x20 8,75kg
  • Ojentajapunnerrus taljassa pään yli istuen 3x20 18.75kg
  • Vipunostot ristikkäistalja 3x20 15kg
  • Ojentajapunnerrus tanko 3x20 50kg

Pari kuukautta diettiä takana ja oikein mitään tuntunut tapahtuvan niin tälle viikolle tein sitten muutoksia. Tällä viikolla ainakin maanantaista perjantaihin menen salaatti aterioilla. Pari salaatti ateriaa päivässä muiden "aterioiden" ohessa. Käytännössä aamupala on sisältänyt eniten hiilaria mitä olen muutoinkin karsinut jopa palautusjuomasta tai treenijuomasta. Maanantaina sijoitin malton treenijuomaan yhdessä bcaa:n kanssa minkä tein myöskin keskiviiikkona

Olen jo aikaisemmin kirjoittanut jotain postauksia käyttämistäni salikengistä CrossFit Lifter Plus 2.0 & INOV-8 F-LITE 235. CrossFit Lifter Plus 2.0 kengistä on tullut kirjoitettua pari kertaa ja kerran INOV-8 F-LITE. Tietenkin olen saattanut mainita molempia kenkiä jossain muissa postauksissa, mutta ajattelin jälleen kirjoittaa jutun koskien salikenkiä. Minulla on ollut vuosien saatossa muutamat kengät mitä olen käyttänyt kuntosalilla. Aluksi käytin todella

Kun pitkästä aikaa pääsi tekemään hack-kyykkyä niin samalla sitä tuli sitten tehtyä hieman yli tunti. Käytännössä tein torstain jalkatreenissä pelkkää hack-kyykkyä. Hack-kyykyn jälkeen tein kylläkin vielä yhden jalan takareisilaitetta, mutta suurimman osan treeniajasta olin kuitenkin hack-kyykyssä. Tällä kertaa hack-kyykkyä oli mukava tehdä siinäkin mielessä, että mihinkään paikkaan ei sattunut yhtään vaan pääsin tekemään hack-kyykkyä normaalisti. Ei mitään

Jos viime viikon trendi oli viime maanantaista lähtien suuret painot ja lyhyemmät sarjat niin tämä viikko on alkanut treenien osalta pidemmillä sarjoilla. Viime viikon maanantaina nostin penkissä 205kg minkä lisäksi tein tämän jälkeen jollain 160kg - 180kg painoilla "sarjoja". Tämä sitten jäi "päälle" ja viikon seuraavissa treeneissä kuten jalkatreenissä ja selkätreenissä jatkoin tiettyjen liikkeiden kyykyn ja maastavedon kanssa samaa linjaa suurilla painoilla

Treeniviikko meni taas sitten siten, että maanantaina hyvin lähtenyt tai hyvillä suorituksilla lähtenyt treeniviikko "tarttui" hieman liikaa viikon muihin treeneihin. Maanantaina sain tehtyä penkkiä 205kg painoilla minkä jälkeen yritin sitten saada suhteessa samanlaisia tuloksia kyykyssä sekä maastavedossa. Näin on käynyt vuosien saatossa aikaisemminkin useaan kertaan. Kun olen tehnyt uuden ennätyksen alkuviikosta jossain "isossa" liikkeessä niin olen sitten