158 merkitys ja pelkkiä supersarjoja

16.11.2016 - 12:06

Motivaation ja itseluottamuksen nousemiseen vaaditaan yleensä yksi hyvä onnistuminen ja minulle se oli Vantaan Vantaan puolimaratoonin jälkeen minun treenimotivaationi on ollut huipussaan eikä edes ”huonosti” menneet treenit ova sitä laskeneet. Puolimaratoonin jälkeen otin pari viikkoa rauhallisemmin, jonka jälkeen kuntosalitreenit ovat menneet todella hyvin, mutta juoksutreenejä olen säästellyt / vähentänyt. Luulisi, että hyvin menneen juoksutuloksen jälkeen olisin treenannut enemmän juoksemista ja vähentänyt kuntosalitreenejä, mutta toisin on käynyt. Kuntosalitreenien mennessä hyvin olen tarkoituksella säästellyt vauhteja juoksutreeneissä, jotta tulokset eivät ole laskeneet kuntosalilla. Olen myös jättänyt aamulenkkejä väliin siksi, että olen saanut tarpeeksi unta ja levätä.

158 ei olisi tapahtunut ilman yhtä henkilöä nimeltä Jari Nylander, joka sai minut ilmoittautumaan koko puolimaratoonille. Ilmoittautumisen jälkeen kävimme monia kertoja juoksemassa aamulenkkejä sekä muutaman kerran intervalleja iltapäivisin joka edes auttoi valmistautumista puolimaratoonille. Yleisesti ottaen minun valmistautuminen ei sujunut siten kuin olin sen suunnitellut, mutta sain Nylanderin kanssa vedetyt juoksut tarjosivat peesiapua ja sitä kautta vauhtia juoksuihin mitä yksin on vaikea saada. Sain myös hyviä vinkkejä juoksuharjoitteluun sekä valmistautumiseen mitkä edes auttoivat tuloksen saavuttamista. Samalla sain sen lisämotivaatio ja halun näyttää, että pystyn alle kahden tunnin alitukseen. Tästä siis kiitos Jarin suuntaan ja katsotaan mitä ensivuonna tuo tullessaan.

Viime viikolla, kun etsin uusia ideoita Youtubesta niin minulle tuli vastaan Greg Plitt’sin ”armeijatreeni” videoita, joista olen saanut paljon uusia ideoita treenaamiseen. Tällä hetkellä kun motivaatio ja itseluottamus on korkealla niin on helppo kokeilla uusia asioita vaikka ne olisivatkin minkälaisia tahansa. Minun torstainain selkätreeni koostui vain supersarjoista joita tein kolme. Aloitin heti ensimmäisen supersarjan maastaveto + good morning kompolla, jota nimitän itse ”selän murskaajaksi”. Molemmat ovat liikkeitä joissa tarvitsee mennä vain vähän pieleen niin alaselkä on pian romuna, joten painot ovat mietittävä tarkkaan. Lopuissa supersarjoissa otin vähän pienemmät painot ihan vain siksi, että osa liikkeistä oli uusia ja osaa en ollut tehnyt vähään aikaan. Oliko tässä treenissä mitään järkeä? Ei ehkä sinun mielestäsi, mutta tiedän itse mitä olen tekemässä.

[video:http://www.youtube.com/watch?v=cNT9nqfUqaM]

Kirjoitin tekstiä jo perjantaina ja juuri kun se oli lähestymässä loppuaan niiin selain päivitti sivua itsekseen ja teksti hävisi. Yritin kirjoitella mahdollisimman paljon samaa, mutta tästä tekstistä tuli erilainen sekä jätin yhden aiheen kokonaan pois josta tulen kirjoittamaan varmaankin huomenna.

Selkätreeni

  • Supersarja maastaveto 3x5 150kg + good morning 3x10 50kg
  • Supersarja t-kulmasoutu 1x10 20kg, 1x10 30kg, 3x10 40kg + yhden käden t-kulmasoutuu 5x10 10kg
  • Supersarja shotgun row 3x10 13.75kg + yhden käden ylätalja polvilteen 3x10 13.75kg

Tuli tuossa reilu viikko sitten sunnuntaina tehtyä räkkivedossa uusi maksimiennätys ja samalla sarjaennätys kun 290kg nousi kaksi kertaa. Räkkivedo on minulle itselleni sellainen liike mitä en ole oikein ikinä tehnyt useasti tai pitkäjänteisesti. Räkkiveto on sellainen liike mitä satun tekemään sitten kun sitä satun tekemään. Tämän johdosta tuloskehitys ja tekniikka ei oikein pääse kehittymään sillä maastaveto ja räkkiveto ovat kuitenkin eri liikkeet

Jos dieetti ei ole oikein kulkenut missään vaiheessa tätä vuotta niin treenit puolestaan ovat. Jos tämän vuoden treenejä vertaa viime vuoden puolella pidettyyn massakauteen niin ero dieetin / puhtaan syömisen eduksi. Voi myös olla, että asetin viime vuoden puolella treeneille liian kovat tavoitteet mutta tämän vuoden puolella olen kuitenkin tehnyt penkissä uuden ennätyksen sekä maastavedossa useita sarjaennätyksiä. Kuitenkaan en ole saanut kohotettua tästä

Joululomalla tein parin viikon aikana jalkatreenin jokatoinen päivä ja nyt talvilomalla tämä sama tuli käytännössä uusittua. Jouluna tämä oli suunniteltu asia tehdä jalkatreeni jokatoinen päivä mutta tällä kertaa treenit vain muodostuivat näin. Ensimmäisellä kerralla eli jouluna vaikka asia oli "suunniteltu" niin en ollut suunnitellut sitä ihan kunnolla ja huomasin erilaisia asioita joita en tajunnut ottaa huomioon. Tuolloin jo toisessa jalkatreenissä alkoivat

Homma näyttää menneen "taas" joululoman tapaan siihen, että treenaan jalat jokatoinen päivä. Tämä ei ollut suunnitelma ja tämä oli asia mitä yritin välttää tällä kerralla tällä talvilomalla. Kuitenkin moni asia ja päätös on taas kerran johtanut siihen, että jalkatreenejä tulee nyt tehtyä jokatoinen päivä. Tämä ei päätynyt viimeksi hyvin, mutta tämä ei ole myöskään alkanut yhtä huonosti kuin viimeksi. Viimeksi se taisi olla toinen jalkatreeni kyseessä ja

Olen nyt tehnyt parin viime viikon aikana hieman sillä tavalla miten en "normaalisti" treenaa ja mikä sotii hieman sitä ajatusmaailmaa mistä olen puhunut. Oikeastaan ensimmäinen poikkeus oli hieman suunniteltu asia jo etukäteen, mutta jälkimmäinen tapahtui treenin aikana pienen harkinnan jälkeen. Molempien poikkeusten jälkeen seuraavat treenit menivät yleisesti heikosti treenistä riippumatta. Toisaalta poikkeuksiakin löytyy eikä tarvitse mennä kuin kolme