Viikon raskain 4x20 max 45 sekunnin tauot treeni

16.11.2016 - 12:06

Tänään selkätreeni oli niin raskas kuin sunnuntaina ajattelin aloittamalla tekemällä 4x20 settejä max 45 sekunnin tauoilla. En tietenkään tehnyt tänään maastavetoa 4x20 sarjoilla vaan puolitin toistot kymmeneen eli maastaveto meni tänään 4x10 sarjoilla ja max 45 sekunnin tauoilla. Treenin loput kolme liikettä meni 4x20 sarjoilla. Ei ollut ensimmäinen kerta kun tein maastavetoa max 45 sekunnin tauoilla, mutta oli ensimmäinen kerta kun tein näin sarja määrän ollessa neljä. Tein tänään pienen virheen painojen kanssa joita tuli käytännössä hieman liikaa. Tämä näkyi neljännellä sarjalla jolloin jouduin pitämäään pienet lepotauot käytännössä jokaisen toiston jälkeen. Kolmannen sarjan viimeisissä sarjoissa aloin huomaamaan  väsymystä joka jatkui viimeisen sarjan ensimmäisestä toistosta aina viimeiseen. Juuri tässä liikkeessä max 45 sekunnin tuntuivat menevän normaalia nopeammin. Vielä kun tähän lisää sen, että liikkeen aloittaminen piti aloittaa jo hyvissä ajoin reilusti ennen ajan täyttymistä niin tauot menivät hujauksessa. Hieman pienemmät ja liikkeen tekeminen olisi ollut yleisesti hieman kevyempää jolloin myös sarjojen aloittaminen olisi ollut helpompaa.

Maastavedon jälkeen muut liikkeet menivät väsyneesti ja maastavedon jälkeinen kulmasoutu vastaotteella oli todella raskas. Kulmasoudun raskauteen saattoi vaikuttaa liian lyhyt palautuminen maastavedosta sekä hieman suuret painot, jotka olisivat voineet olla 5kg - 10kg pienemmät. Palautumisaika maastavedostakin olisi voinut olla pidempi, mutta en tiedä kuinka paljon se olisi loppujenlopuksi asiaa muuttanut.

Kulmasoudun jälkeen tein vielä molemmat taljat joista ylätaljan tein tänään ennen alataljaa. Olin hieman ajatellut tekeväni ylätaljan sekä vaakasoudun, mutta päädyin alataljan tekemiseen. Näihin molempiin liikkeisiin osasin sitten valita oikean suuruiset painot jolloin molemmat liikkeet menivät hyvin jos niitä vertaa jaksamisen kannalta kulmasoutuun. Oikeastaan nämä kaksi viimeistä liikettä tuntuivat "todella" kevyelle verrattuna kahteen ensimmäiseen liikkeeseen. En sitten tiedä paljonko hieman pidempi palautumisaika vaikutti asiaan sillä kulmasoudun ja ylätaljan väliin tuli enemmän lepoaikaa kuin maastavedon ja kulmasoudun. Ylätaljan ja alataljan väliin jäi taas sitten samanverran lepoa kuin maastavedon ja kulmasoudun väliin. Tätä ei kuitenkaan voi verrata toisiinsa sillä maastaveto on paljon raskaampi liike kuin ylätalja.

Selkäpäivä oli ja on selvästi raskain treeni tälle viikkoo ja edes jalkatreeni ei tuntunut näin raskaalle vaikka raskas olikin. Jalkatreenin ja tämän päivän selkätreenin erona taisi kuitenkin olla se, että osasin valita jalkapäivänä paremmin painot jolloin treenistä ei tullut näin raskasta. Osasin siis ottaa pienemmät painot kuin tänään maastavetoon. Tein jalkapäivänä kuitenkin kyykyn sekä yhden jalan jalkaprässin joten kyllä sielläkin raskaita liikkeitä, mutta "oikeilla" painoilla tehtynä treeni meni yleisesti ottaen paremmin kuin tänään. Tänään voisi sanoa kaiken energian menneen maastavetoon jonka jälkeen muut liikkeet olivat vain taistelua väsymystä vastaan. Saa nyt nähdä kuinka hyvin ehdin palautua huomiseen mennessä eli miten treeniviikon viimeinen treeni tulee menemään. Huomisesta aamulenkistä en ole nyt varma vaikka olin sellaista miettinyt. Tämän illan kuntosalitreenin mennessä näin raskaasti asiaa pitää miettiä ihan sen kannalta, että jaksan mennä illalla kuntosalille. Asiaa pitää miettiä juuri illan kuntosalitreenin kannalta eikä sen kannalta, että saan vuoden juoksukilometrit kasaan.

Selkätreeni

  • Maastaveto 4x10 115kg
  • Kulmasoutu vastaote 4x20 55kg
  • Ylätalja 4x20 40kg
  • Alatalja 4x20 40kg

Normaaliin tapaan minulla on nyt kesäloma taas heinäkuun puolesta välistä elokuun puoleen väliin niin laitoin lähisalin jäsenyyden jäädytykseen osan ajasta. Tällä kertaa valinta osui kesäloman alkupuoliskolle kun viime vuonna laitoin jäädytyksen jälkimmäiselle puoliskolle. Näin ollen jäädytys on nyt päällä kun loma on alkamassa kun taas viime vuonna jäädytys oli päällä kun palasin lomilta. Viime vuonna kävin lähisalilla aina siihen saakka kunnes lähdin lomille minkä jälkeen lomilta palattua kävin treenaamassa PTVGYM:llä. Nyt tein vaihtelun vuoksi päin vastoin ja olen nyt käynyt ennen lomaani treenaamassa PTVGYM:llä ja loman jälkeen pääsen sitten suoraan "arkeen".

Eilen minulle tuli vastaan Instagramissa jonkun suomalaisen pt:n Akin video koskien onko penkkipunnerrus hyvä liike rintalihasten kasvuun? Siinä käytiin läpi asioita penkkipunnerruksesta negatiivisessa muodossa niin hän ei tykkää penkkipunnerruksesta. Kutsutaan Akia nyt "Aki the PT" kun en sukunimeä muista niin hän kertoi alkuun rintalihasten säikeistä ja kuinka ne menevät ylhäältä alas, alhaalta ylös ja vielä poikittain ja penkkipunnerrus ei osu näihin kaikkiin säikeisiin. Tämän jälkeen hän keskittyi siihen kuinka olkapäät menevät rikki penkkipunnerruksessa ja kuinka käsipainopenkki tai peck-deck olisivat parempia liikkeitä.

Yllätin itseni tämän viikon keskiviikkona sekä torstaina siinä mielessä että tein viikon ensimmäisessä kyykky treenissä kyykkyä ilman vyötä ja tämän jälkeen torstaina viikon toisessa maastaveto treenissä maastavedon ilman vyötä. En edes muista koska viimeksi olen tehnyt kyykkyä ilman vyötä? Yhdessä vaiheessa aloitin aina kyykky treenin ilman vyötä ja kun pääsin yli 100kg painoihin niin otin vyön käyttöön. Näistä ajoista on todella kauan ja tuolloin kyykkyni ei ollut teknisesti ja painollisesti sitä tasoa mitä se on tällä hetkellä. Muistan että tein tuossa lähisalilla joskus mutta siitäkin on jo aikaa niin kyykkyä sukkasilleen ilman vyötä jostain kumman syystä. Muutoin en ole pahemmin kyykkyä tehnyt ilman vyötä.

Eilen lauantaina poikkesin Turun PTVGYM:in kautta kun palasin kotiin. Tämä oli nyt toinen kerta ikinä ja ensimmäinen jalkatreeni Turun PTVGYM:llä. Ensimmäisen kerran kävin Turun PTVGYM:llä pari vuotta sitten jolloin tein maastaveto & selkätreenin. Tuolloin minulle jäi hyvä muistikuva Turun PTGYM:stä mutta miten asian laita oli nyt toisella kerralla? Kuitenkin viime kerrasta oli pari vuotta aikaa niin mielipiteet ja kokemukset ovat muuttuneet kun olen käynyt tällä välin Tampereen PTVGYM:llä, Roihupellon PTVGYM:llä sekä Vantaan Loaded:lla tällä välin. 

Pitihän nyt Tampereen Loaded:lla käydä kun olen Vammalassa käymässä ja minulla on muutama kerta 10-kerran kortista jäljellä. Olin jo tätä aikaisemmin käynyt kaksi treeniä tekemässä Tampereella mutta päätin käydä vaihteeksi Tampereen PTVGYM:llä. Kun tulin Vammalaan niin ajattelin tulla Tampereen PTVGYM:in kautta kun se on paremmin siitä matkan varrella ja siistin ajassa sen vartin? Seuraavalla kerralla kun lähdin Tampereelle treenaamaan juhannus lauantaina niin ajattelin käydä myöskin Tampereen PTVGYM:llä ihan vain vaihtelun vuoksi.