Vantaan Loaded:lla selkätreeni

01.10.2023 - 20:40

Viime vuonna ostin Vantaan Loaded:lle 10-kerran kortin samaan aikaan kun ostin 10-kerran kortin oikealle Tampereen Loaded:lle viime vuoden puolella kun ne olivat tarjouksessa. Kävin viime vuoden puolella Vantaan Loaded:lla varmaan 3 kertaa ja loput kerrat kymmenen kerran kortista aktivoiduin lopulta käyttämään keväällä ja alkukesästä. Kesäloman jälkeen kävin vielä kaksi kun minulle oli jäänyt kaksi kertaa kymmenen kerran kortista. Tuon jälkeen ajattelin että käynnit Vantaan Loaded:lla taisi olla siinä.

Vantaan Loaded on kaukana ja vaikka kuntosali on muuten ihan kiva ja hyvä niin se ei ole kuitenkaan oikea Tampereen Loaded. Jos Vantaan Loaded:in taso olisi yhtä hyvä kuin Tampereen Loaded:in niin kyllä siellä kävisi enemmänkin. Kuitenkin kun kesäloman jälkeen käytin kaksi viimeistä kertaa kymmenen kerran kortista niin tässä viime aikoina tuli kuitenkin pieni kaipuu Vantaan Loaded:lle. Nyt kun salikortissa ei ollut kertoja jäljellä ja olin muutenkin hieman siinä uskossa että käynnit taisi olla siinä niin kyllä takaraivossa oli pieni ajatus että olisin siellä Vantaan Loaded:lla joskus kiva käydä.

Minulle avautui eilen lauantaina loistava mahdollisuus käydä Vantaan Loaded:lla kun minun piti mennä Hyvinkäällä käymään illalla. Olin aluksi siinä ajatuksessa että pidän lauantaina vapaata treeneistä kun en halua treenata kelloa vastaan tai mennä liian aikaisin salille mihin olen tottunut. Kuitenkin sitten jossain vaiheessa tajusin että hetkinen. Mitäs jos menenkin Vantaan Loaded:lle treenaamaan kun sieltä vain puolen tunnin ajomatka Hyvinkäälle niin minun ei tarvitse mennä liian aikaisin kuntosalille.

Seuraava kysymys olikin sitten se kinkkinen. Teenkö jalka- vai selkätreenin? Vantaan Loaded:lla on kyseiset treenit paras tehdä sillä oikeasti Vantaan Loaded:in parhaimmat laitteet ja välineet ovat jalka- ja selkätreeniin. Minulla oli nyt poikkeusellisesti myös perjantai vapaa treeneistä niin nyt pystyin hyvin miettimään kumman treenin teen? Tulin siihen tulokseen että teen selkätreenin sillä olin juuri keskiviikkona tehnyt kovan jalkatreenin PTVGYM:llä ja en ollut tehnyt tällä viikolla maastavetoakaan.

Selkätreeni Vantaan Loaded:lla meni aikalailla siten miten selkätreenit siellä olen tehnyt. Aluksi maastavetoa minkä jälkeen käytin Arsenal Strengthin soutulaitteita lähinnä. Juurikin niitä ja sen kaltaisia laitteita joita ei ole lähisalilla eikä myöskään PTVGYM:llä. PTVGYM:llä pääsen tekemään muutamia laitteita joita en pääse lähisalilla ja Loaded:eilla olenkin sitten painottanut selkä- sekä jalkatreenit niihin laittaisiin joita en edes PTVGYM:llä pääse tekemään.

Sunnuntaina tuli käytyä kuntosalilla tekemässä aerobinen treeni mitä ennen pumppasin vähän olkapäitä ja käsiä. Olkapää- & käsitreenin puolella tuli tehtyä aika perustreenit joiden jälkeen vedin puolituntia crosstrainerillä kokonaisuudessaan. Alkuun viisi minuuttia lämpöä minkä jälkeen minuutti kovaa ja kaksi minuuttia rauhallisesti. Tätä tein siihen saakka kunnes puolituntia alkoi olemaan täynnä. Loppuun taisi jäädä kolme minuuttia, että puolituntia tuli

Nyt on menossa juuri sunnuntainaamupäivä ja vielä ei ole ihan tiedossa mitä tänään tulen treenaamaan. Tänään on tarkoitus mennä kuitenkin vetämään jonkinlainen treeni. Alkuperäinen ajatus oli mennä tekemään aerobinen treeni kuntosalille sillä nyt torstai - lauantai välisenä aikana on tullut vedettyä kerran päivään mättöruokaa. Näitä olisi tarkoitus mennä kuluttamaan. Kuitenkin minulle on nyt tänä aamuna tullut ajatus, että tekisin aerobisen treenin kanssa

Tämä viikko piti treenata käytännössä pelkillä suorilla sarjoilla. Hyvinhän se onnistui vielä maanantaiaamuna, mutta heti maanantai-iltana aloin hakemaan penkissä päivän maksimia. Tiistai-iltana olkapäätreenissä tulikin sitten jo käytettyä supersarjaa. Eipä siis onnistunut tuo pelkillä supersarjoilla treenaaminen ihan kokonaan. Lähinnä halusin hieman pitää väliä erikoistekniikoista kun niitä on nyt tullut viime viikkoina käytettyä. Ihan vain sen takia ettei

Suunnitelmat menivät perjantaina hieman uusiksi aamulla kun minun oli tarkoitus mennä tekemään perjantaiaamun rintatreeni Salmisaareen minne en lopulta päätynyt. Tuolla muutoksella ei käytännössä ollut mitään välilä vaikka olin suunnitellut hieman treeniä etukäteen Salmisaaren mahdollisuuksilla. Vastaavasti sain tehtyä sitten erilaisen treenin minkä olin suunnitellut vaikka osa asioista oli samaa mitä olin suunnitellut. Perjantaiaamun treeni meni

Tällä viikolla tein yleiseen ruokailuun ateria muutoksen mitä olen kyllä kerran jo kokeillut. Olen mennyt kesäloman jälkeen nämä kolme viikkoa samalla kaavalla ruokailujen osalta maanantaista - perjantaihin. Viikonloppuisin olen syönyt joko samankaltaisesti tai hieman "parempaa" eli lohta ja lihaa kun arkisin ruokailut ovat menneet salaatti, jauheliha ja kana linjalla. Sinällään varmaan voisi sanoa dieetti linjaa mutta käytännössä ei. Olen vain syönyt omasta