Vähän uutta jalkatreeniin

16.11.2016 - 12:06

Aamulla juoksin loppujenlopuksi kuusi kilometriä ja se oli oikean pituinen matka. Ensimmäisen kilometrin aikana minun oikeaan polveen sattui, mutta jo kahden kilometrin kohdalla kipu oli jo hävinnyt. Alkumatkasta tihutti vettä ja puolen matkan kohdalla sade muuttui rännäksi. Puolen matkan kohdalla laitoin myös silmalasit taskuun sillä jo vesisateen aiheuttama lika haittasi näkyvyyttä joka paheni veden muuttuessa rännäksi. Silmälasit ovat yleensä pieni rasite +5 - -5 lämpötiloilla lasien mennessä huuruun sekä vesisateella veden jäädessä linsseihin. Piilolinssejä olen harkinnut lähinnä hiihtoa ja laskettelua varten missä huuruuntuminen on pahempi asia, mutta vielä en ole hankkinut niitä. Juoksemisessa tämä on vielä pientä, mutta pimeällä kelillä asia on vähän eri kun reitin näkäminen on vaikeaa, mutta juokseminen on suhteessa helpompaa ilman laseja kuin talvilajit.

Pimeässä juostessa piti olla vähän varovainen, mutta kun otin muutenkin vähän rennommin niin tämä ei haitannut. Kun pääsin illalla kuntosalille niin aamun lenkki ei painut oikeastaan yhtään joten sanoisin aamulenkin onnistuneen hyvin. Kokeilin kuntosalilla tänään muutamaa uutta asiaa eli supersarjana syväkyykky + askelkyykky jota olen tehnyt aikasemmin kyykky + askelkyykky yhdistelmänä sekä kokeilin uutta liikettä squad with plate mover. Syväkyykky + askelkyykky supersarja oli todella raskas ja sanoisin sen olevan raskain tai toiseksi raskain supersarja maastaveto + good morningin jälkeen. Tätä oli ihan kiva testata, mutta miksikään viikottaiseksi kuvioksi sitä en todellakaan ota.

Jalat on kyllä nyt siinä kunnossa, että huominen välipäivä tulee tarpeeseen. En ole nyt muutenkaan pitänyt välipäivää varmaan viikkoon joten huomenna saa nauttia vapaudesta. Päätin myös tänään, että laitan ruokavalioni uuteen uskoon ja kävinkin kuntosalin jälkeen kaupasta hakemassa omenoita, banaania, kananmunia sekä lisää jugurttia. Huomenna kun on aikaa niin voisin vielä miettiää tarkemmin koko asiaa...

Jalkatreeni

  • Supersarja syväkyykky 3x10 80kg + askelkyykky tangolla 3x10 50kg
  • Squad with plate mover 3x10 50kg
  • Pohkeet istuen 3x15 100kg
  • Yhden jalan takareisipotku etureisikoneessa 3x12 30kg
  • Yhden jalan etureidet 3x15 50kg

Hankin tuossa puolitoista viikkoa sitten Garmin HRM-Pro Plus sykevyön todella exemporeen Laatukorusta. En edes muista mistä sain idean edes alkaa katsomaan videoita Garmin HRM-Pro Plus sykevyöstä mutta parin videon jälkeen kävin Googlessa katsomassa mistä se kannattaisi ostaa? Idea sykevyöstä on kuitenkin lähtenyt liikkeelle noista minun aloittamista sykealuea 2 treeneistä ja siitä että Garmin Venu 2 rannemittaus ei ole ihan niin tarkka. Kuitenkin kun treeni perustuu sykkeeseen niin on paljon parempi saada tarkempaa tietoa kuin sinnepäin olevaa tietoa?

Olen tämän tekstin jo käytännössä kirjoittanut kun kirjoitin Garmin Venu 2 kokemuksia puolen vuoden käytön jälkeen. Minulla on ollut Garmin Venu 2 taas aktiivisessa käytössä parisen viikkoa aina siitä lähtien kun aloin miettimään uuden gps- / älykellon hankkmista. Kaikki tuo lähti liikkeelle siitä kun huomasin Hulluilla Päivillä olevan Apple Watch Ultra tarjouksessa. Tuostakin olen kirjoittanut pari kirjoitusta jo mutta tuolloin myös aktivoiduin käyttämään taas kerran Garmin Venu 2:sta aktiivisesti päivittäin.

Onko ylipaino ylivoimaa? Siinä vasta kysymys ja oikea vastaus on oikeasti vaikea. Mietin kuitenkin suhteellisen usein sitä että miten jaksan treenata sen miten jaksan treenata? Olenko vain tottunut siihen että treenaan usein vai enkö oikeasti sitten treenaa? Aikoinaan kävin juoksemassa aamuisin yhdestä kerrasta viiteen kertaan aktiivisesti minkä lisäksi kävin kuntosalilla neljästä kerrasta kuuteen kertaan. Vuosien varrella olen käynyt kuntosalilla eri tavalla mitä nykyään käyn ja en muista tarkalleen milloin ja miten treenasin kun kävin aktiivisesti juoksemassa. Yhdessä vaiheessa kävin jopa aamuisin ja iltaisin treenaamassa kuntosalilla eli tupla treenaamassa.

No niin eilen sitten mukavasti takatalvi yllätti mutta itselleni se ei tullut niin yllätyksenä kun olin sentään säätietoja katsonut. Se minulle tuli yllätyksenä että sitä lunta sitten oikeasti tuli ja niinkin paljon. Olin kuitenkin itse jo vaihtanut kesärenkaat alle parisen viikkoa sitten. Kun perjantaina lähdin PTVGYM:lle niin juuri silloin seitsemän tienoilla lunta alkoi höytyilemään niin kuin säätiedoista näki. Lunta kuitenkin vain höntyili hyvin vähän niin itse ajattelin että ei sitä nyt sinä aikana niin paljoa tulisi mitä sitä lopulta tuli. 

Kirjoittelin tuossa juuri kuinka kävin juoksemassa ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen. Tuon juoksun jälkeen katsoin kyseisen juoksun tietoja ja huomasin sen asian mikä ei minua tosiaankaan yllättänyt. Lähes koko juoksulenkki meni sykealueelle 5 mutta se tosiaan ei yllätä sillä en ole juossut enää aikoihin. Myöskin vaikka olen käynyt aktiivisesti kävelemässä sekä uimassa niin nuo kaksi asiaa ovat ihan eri asia kuin juokseminen niin se ei paljoakaan auta. Uinnissa olen mennyt käytännössä sykealueella 2 ja 3 sekä kävelyssä sykealueelle 1. Kävely ja uinti on auttanut siinä mielessä että tuo juokseminen oli edes noinkin hyvä kuin ilman että olisin käynyt kävelemässä tai uimassa.