Uusi boxi kyykky ennätys 205kg plus ketjut

26.02.2023 - 10:37

Viikko sitten PTVGYM:llä tein ensimmäisen boxi kyykky treenin ketjuilla aikoihin ja samalla se oli myös ensimmäinen boxi kyykky treeni ylipäätänsä. Edellinen boxi kyykky treeni taisi olla viime kesänä Tampereen Loaded:lla missä tein boxi kyykky myös ketjuilla eikä se mennyt ihan niin hyvin kuin olisin halunnut. Viime vuonna kun aloin ja pääsin tekemään kyykkyä ketjuilla niin aloin myös aktiivisemmin tekemään myös boxi kyykkyä ketjuilla. Sain sillä tavalla vaihtelevaisuutta enemmän kyykky treeneihin vaikka jo ketjujen käyttäminen oli itselleni uusi asia.

En tiedä miksi miksi jätin boxi kyykyn tekemisen mutta se vain jäi. Yksi syy saattoi olla se että kesällä ja sen jälkeen kyykky alkoi sujumaan ja aloin hakemaan erilaisia omia ennätyksiä ja painoja joilla en ollut niin paljoa tehnyt. Toisaalta treenit alkoivat jo hieman toistamaan toisiaan mutta toisaalta toisaalta kyykkyni on ollut paremmassa tulos kunnossa ikinä sekä tekniikkani on vakaampaa. Niimpä siinä on hyvä perusta tehdä nyt paluu boxi kyykkyyn kun normaali kyykky on vakaassa ja hyvässä tulos kunnossa.

Viime viikolla tein ensimmäistä kertaa mielestäni 180kg painoilla plus ketjut mitä seurasi ainakin ensimmäistä kertaa ikinä 190kg plus ketjut sekä 200kg plus ketjut. Tein noilla kaikilla kolmella painoilla 180kg, 190kg sekä 200kg plus ketjut niin kaksi toistoa ja tuntui että olisin saanut jopa enemmän. Tuo 200kg plus ketjut kaksi toistoa tuntui tulleen aika kevyesti ja olisin ainakin saanut 205kg plus ketjut ja ehkä jopa 210kg plus ketjut. Olin kuitenkin jo päättänyt että teen tuon 200kg plus ketjut ja lopetan siihen niin sitten myös pidättäydyin siinä päätöksessä.

Tällä viikolla keskiviikkona tein boxi kyykkyä normaalilla tyylillä ja tein ensimmäistä kertaa ikinä varmaan 200kg boxi kyykkyä mitä seurasi sitten kolme kahden toiston sarjaa 210kg painoilla. Kuitenkin odotukset olivat hieman korkeammalla sillä 200kg plus ketjut on suhteessa enemmän kuin 210kg mutta toisaalta ei ihan niin paljoa. Toisaalta oli hyvä että painot olivat suhteessa lähelle toisiaan eli isoa eroa ollut treenien välillä.

Eilen en oikein tiennyt mitä odottaa kun tein boxi kyykkyä jälleen PTVGYM:llä ketjuilla. Minulla oli kuitenkin se ajatus että teen uuden ennätyksen mutta aluksi se ajatus oli 210kg plus ketjut mutta päätyi olemaan 205kg plus ketjut mikä oli jopa yläkanttiin. 180kg plus ketjut meni vielä helposti ja tein sillä kaksi toistoa mutta kun tein 200kg plus ketjuilla yhden toiston niin se oli paljon raskaamman oloinen kuin viikko sitten kumpikaan toisto kahden toiston sarjasta. Kuitenkin kun analysoin videolta tuon 200kg plus ketjut toiston niin päätin tehdä 205kg plus ketjuilla toiston. Jos olisin mennyt vain tuntemuksen mukaan niin en olisi lähtenyt kyseistä toistoa tekemään.

Olin viikko sitten paremmassa tulos kunnossa ja jos vertaa tuloksia tämän kertaiseen treeniin niin viikko sitten olisin kyllä saanut jopa 210kg plus ketjut. Tällä kertaa tuo 205kg plus ketjut oli ihan maksimi mitä sain tehtyä ja myös tuohon toistoon oli hyvä lopettaa kyseinen kyykky treeni. Tämän jälkeen tuli tehtyä vyökyykkyä mikä tuntui yllättävän kevyelle verrattuna niihin treeneihin kun olen tehnyt normaalia kyykkyä ketjuilla. Tuohon saattoi myös vaikuttaa se että tein kyykyssä vähemmän toistoja yhteensä mitä olen tehnyt kun lähinnä hain tuota uutta ennätystä. Vyökyykyn jälkeen vähän vaaka jalkaprässiä takareisille sekä takareidet seisten laitetta ja pohkeita. 

Maanantaina minulla ei ollut oikein treeni fiilistä eikä tekemisen meininkiä kun tein selkä- ja maastaveto treeniä. Muutenkin maanantaina tein asioita normaalilla tavalla miten niitä olen nyt muutenkin pidemmän aikaa tehnyt. Tiistai ei tarjonnut hirveästi mitään ihmeellisyyksiä fiilikseen tai tekemisen meininkiin sillä se oli aikalailla samaa tasoa kuin maanantaina mutta se mitä aloitin tekemään tiistaina muutti koko tämän viikon treenit.

En taas voinutkaan kuvitella mitä tämä viikko tuo tullessaan maastavedossa enkä sitä kyllä yhtään suunnitellutkaan. Tämä viikko suorastaan sisälsi erilaisia päähänpistoja sillä mitään suunnitelmia ne eivät kyllä olleet. Molemmat maastaveto treenit maanantaina sekä perjantaina olivat samanlaisia mutta kuitenkin erilaisia. Maanantaina en taas tuntenut treeni fiilistä enkä muutenkaan huokunut mitään vedetäämpäs isoilla painoilla treeniä asennetta. Eilen perjantaina kävin tekemässä maastaveto & selkätreenin Vantaan Loaded:lla ja tällä kertaa en käyttänyt ketjuja mikä on sinänsä ihme kun tämä taisi olla ensimmäinen treeni Vantaan Loaded:lla ilman ketjuja.

Torstaina maastavetoa ketjuilla Pitäjänmäen PTVGYM:llä ja lauantaina kyykkyä ketjuilla Vantaan Loaded:lla. Treenejä yhdisti eräällä tapaa sama asia mutta hoidin sen eri tavalla kummassakin treenissä. Alkuviikon treenit maanantaista keskiviikkoon sujui todella hyvin kun taas sitten nämä PTVGYM ja Vantaan Loaded käynnit eivät menneet jos vertaa treenejä painollisesti tuloksiin. En ollut vain palautunut alkuviikon treeneistä eikä siin toisaalta ollut mitään ihmeellistä.

Tämän viikon keskiviikkona tein kyykyssä 230kg painoilla uuden sarja ennätyksen vaikka alunperin ei ollut edes tarkoitus mennä noin suuriin painoihin koko kyykky treenissä. Maanantaina tein maastaveto sekä räkkiveto treenin vastustusnauhoja käyttäen mikä myös sujui. Tiistaina oli vuorossa penkki treeni vastustusnauhoilla mikä kanssa sujui hyvin. Sitten keskiviikkona oli vuorossa jalkatreeni ja kyykky niin siinä ei ollut tarkoitus tehdä mitään vastustusnauha treeniä koska en niitä ole koskaan tehnyt ja muutenkin aloin ajatteleen.

Maanantaina tuli tehtyä maastavetoa sekä räkkivetoja vastustusnauhoilla pitkästä aikaa. Sitten kun olin päässyt vauhtiin niin eilen tiistaina tuli tehtyä penkkiä vastustusnauhoilla. Yhdessä vaiheessa tuli käytettyä vastustusnauhoja enemmänkin mutta sitten se jostain syystä jäi taas. Viimeksi taisin käyttää vastustusnauhoja maastavedossa jollain tämän vuoden Tampereen Loaded:lla käynnin yhteydessä. Tampereen Loaded:lla kun on hyvät maastavetoalustat mihin saa vastustusnauhat kiinni toisin kuin mitä esimerkiksi PTVGYM:llä ei ole.