Raskas jalkatreeni tuplatreenien jälkeen

16.11.2016 - 12:06

Kuten olettaa saattaa kun aloittaa jotain uutta niin ensimmäisistä kerroista vasta oppii asioita. Kävin tekemässä tänään jalkatreenin kuntosalilla kun tulin järkiini jättää kolmen päivän putken väliin tuplatreeneistä. Kun aloitin tuplatreenien tekemisen tai ainakin testaamisen niin se ei tarkoittanut pakko tuplaa vaan mahdollisuutta improvisoida paremmin. Kun käy aamulla kuntosalilla niin tällöin voi katsoa kunnon mukaan ja ylipäätänsä mielen mukaan iltatreenille menemistä. Tämä ei siis tarkoita sitä, että illalla on pakko mennä tekemään vielä iltatreeni. Tänään oli vielä tälläinen erikoinen päivä kuten yleisestikkin viikonloppu jolloin tuplatreeni ei sovellu kunnolla. Tällöin aamutreeni olisi hieman myöhemmin ja näin ollen aamun ja illan treenien aikaero olisi pienempi. Vielä kun käy sellaisella kuntosalilla millä on ihan aukiolo-ajat eikä salille voi vain mennä kulkukortilla (mikä on perseestä). Normaalina arkipäivänä sopii tehdä tuplatreeni parhaiten, koska tällöin kuntosalille voi mennä ennen töitä ja illalla voi mennä kuntosalille uudestaan töiden jälkeen illlalla miettimättä mitä treenien välillä olevia aikaeroja. Tänään olisi ollut kyllä mahdollista tehdä tuplatreeni jolloin aamutreni olisi pitänyt aloittaa yhdeksältä ja iltatreeni joskus illalla. Tähän en kuitenkaan lähtenyt, koska halusin näin pyhäpäivänä herätä ilman herätyskelloa sekä asettaa päivän rytmin ilman varausta kahdelle treenille.

Lähdin tekemään jalkatreeniä tänään kympin sekä kahdenkymmenen toiston sekoituksina mikä ei ihan onnistunut. En ollut ottanut eilen huomioon palautumista treenistä mikä vaikutti tämän päivän treenin ainakin osittain. Suurin syy tämän päivän väsymykseen taisi kuitenkin olla treenin aloittaminen kovalla kyykyllä. Huomasin tänään, että eilinen tuplatreenin aloitus meni hieman yläkanttiin ja yleisestiottaen olisi kannattanut tehdä hieman kevyemmät treenit. Aamutreeniä ei olisi tarvinnut "tykittää" ihan niin kovaa miten aamulla treenasin. Iltapäivän treeniin liittyen tein kyllä kevyemmillä painoilla kaksikymppisiä, mutta osassa liikkeistä olisi ehkä voinut olla vielä hieman pienemmät painot ja näin ollen illan treeni olisi voinut olla yleisesti kevyempi. Näin kävi ihan samalla tavalla kuin viime kesänä aloitin tekemään yleisesti pidempien sarjojen treenejä. Tällöinkin aloitin ensimmäisen viikon hieman ylipainoilla ja mitä enemmän treenejä tuli alle niin sitä paremmin pääsin rytmiin.

Eiliset treenit tietenkin vaikuttivat pohjalla, mutta kyykyn tekeminen pitkästä aikaa suuremmilla painoilla vaikutti tämän päivän loppuihin liikkeisiin ja jouduinkin hieman katsomaan miten ja millä painoilla tein liikkeitä. Aloitin kyykyn tekemisen lämmittelyillä 60kg ja 100kg:lla, mutta ajattelin kyllä jo ensimmäisen 100kg:lla tehdyn sarjan jälkeen jättää painot 100kg. Näin en kuitenkaan tehnyt vaan nostin painot 120kg joilla ajattelin tehdä ainakin yhden sarjan ja katsoa sarjojen jälkeen jos painoja tarvitsi tiputtaa takaisin 100kg. Näin ei loppujenlopuksi tarvinnut tehdä vaan sain tehtyä kolme kymmenen toiston sarjaa 120kg:lla mikä hieman yllätti ja laittoin kropan koville. En ollut tehnyt kyykkyä kuin 60kg - 80kg:lla puoleen vuoteen niin 100kg ja 120kg sarjat olivat pitkästä aikaa ensimmäisiä noin suurilla painoilla. Kyllä se 100kg:lla lämmittelykin oli enemmän raskaampaa kuin kevyttä.

Tämän jälkeen vuorossa oli pohkeiden tekeminen seisten smith-laitteessa johon ei periaatteessa tullut yhtäsuurta korotusta kuin kyykyssä. Olihan painoissa mitattuna lopullinen korotus samaaluokkaa kuin kyykyn vastaava, mutta pidän painosuhteita erilaisina kyykyssä kuin pohkeissa. Esimerkiksi minulle 20kg korotus on kyykyssä raskaampi kuin pohkeissa vaikka näin ei yleisesti varmaan ole. Tein aluksi kymmenen toistoa 170kg:lla jonka jälkeen nostin painot 200kg ja olisin voinut kokeilla vielä 10kg tai 20kg nostoa, koska tein kumminkin kahdenkymmenen toiston sarjoja kyseisessä liikkeessä 150kg - 170kg:lla.

Tämän jälkeen suunnittelin tekeväni aluksi jalkaprässiä, mutta jatkoinkin smiht-laitteessa askelkyykkyä. Olin jättänyt pohkeiden tekemisestä laitteeseen 20kg kiekot kumpaankin päähän ja ajatellut tekeväni kymppejä. Ennen ensimmäistäkään toistoa vaihdoin suunnitelmaa laskea painoa 10kg:lla per puoli eli 10kg keikot päihin ja tehdä kahdenkymmenen toiston sarjoja. Tämä kuitenkin epäonnistui, koska jo kymmenen toiston sarjat tekivät hieman tiukkaa. Tästä johtuen en edes lähtenyt yrittämään pidempiä sarjoja vaan jätin sarjat kymmeneen toistoon.

Tämän jälkeen teinkin vielä kaksi liikettä etureisikoneessa aloittaen takareisipotkulla. Takareisipotkun tein sitten kahdenkymmenen toiston sarjoilla kun olin kuitenkin tänään suunnitellut tekeväni molempia lyhyempiä ja pidempiä sarjoja. Vielä kun minulla ei ollut edes yhtään pidempää sarjaa alla niin nyt oli jo vähän "pakko" tehdä pidempiä sarjoja. Tämä jäikin ainoaksi liikkeeksi missä tein pidempiä sarjoja ellei viimeisen liikkeen etureiden korotus- & tiputussarjaa lasketa. Hieman suunnitelma siis petti, mutta tämä meni puhtaasti jaksamisen piikkiin. Takareisipotkun jälkeen lopetin treenin siis etureisien korotus- & tiputussarjaan millä olen jo pidemmän aikaa lopettanut jalkatreenit.

Jalkatreeni

  • Kyykky 60kg x10, 100kg x10, 3x10 120kg
  • Pohkeet seisten smith 170kg x10, 3x10 200kg
  • Askelkyykky smith 3x10 40kg
  • Takareisipotku 3x20 40kg
  • Etureidet: 5kg korotukset 7 toistoja, tiputus 10kg 7 toistoa alkaen 30kg päättyen 100kg

Vietin viime viikolla väliviikon kokonaan treenaamisesta ollessani työmatkalla Espanjassa. Olin jo kauan sitten päättänyt pitäväni treeneistä tauon tuona aikana mutta kukaan ei tuntunut uskovan minua. Moni kysyi salilla sekä töissä enkö tule treenaamaan Espanjassa ja kun vastasin etten niin tämän jälkeen kysyttiin miksi? Sinne olisi helppo ottaa mukaan lenkkarit ja käydä juoksemassa tai ei ne treenivaatteet niin paljon tilaa vie. Kuitenkin tämä oli itselleni

Viime viikolla kävi sitten taas aikalailla perus asia että kolmen hyvin menneen treenin jälkeen torstaina oli se viikon kevyin treeni minkä jälkeen olin kaikista väsynein. En ole ihan varma oliko vain neljäs päivä putkeen yleisellä tasolla liikaa vai tuliko torstaina oikeasti tehtyä raskaampi treeni. Kun priorisointi on alhaisin ja käytän suhteessa pienempiä painoja enkä tee raskaita punnerruksia niin treeni tuntuu olevan kevyempi. Muutoinkin kun treenaa käsiä

Viikon sisällä kyykyssä sarjaennätys 210kg painoilla, uusi maksimi ennätys sekä sarjaennätys 200kg painoilla. Tuossa välissä tuli tehtyä vielä lyhyempiä sarjoja penkissä 220kg & 230kg painoilla sekä maastavedossa 240kg & 250kg painoilla. Näin ollen viikon sisällä tuli tehtyä jokaista suurta liikettä penkkiä, maastavetoa ja kyykkyä kakkosella alkavilla lukemilla mitkä eivät kuitenkaan ole itselleni ihan jokapäiväisiä saavutuksia maastavetoa lukuunottamatta. Tämä

Puolentoista viikon tauon jälkeen sain tehtyä kyykyssä uuden sarjaennätyksen 210kg painoilla saadessani viisi toistoa. Viime viikolla tein maastavetoa hieman säästellen minkä lisäksi jätin viime viikolla kokonaan jalkatreeneissä kyykyn väliin sillä minulla oli hieman alaselän kanssa ongelmia. Ei mitään pahoja mutta halusin välttää alaselkää rasittavien liikkeiden tekemistä sillä halusin saada selän kuntoon. Tämän johdosta minulle tuli kyykkyyn puolen toista

Olen todella pitkän tauon jälkeen treenannut ilman kuulokkeita ja olen huomannut muutamia asoita verrattuna kuulokkeiden kanssa treenaamiseen. Käytännössä se on ihan sama käyttääkö kuulokkeita treenin aikana vai ei. Toisaalta treenaaminen on helpompaa ilman kuulokkeita mutta toisaalta treenaaminen on helpompaa kuulokkeiden kanssa. Molemmissa tapauksissa on puolensa ja käyn niitä tässä hieman läpi. Itse olen suurimman osan treenivuosistani treenannut