Mäkijuoksua ja käsitreeniä

16.11.2016 - 12:06

Mäkijuoksu on tehokas ja monipuolinen treenimuoto. OIkeastaan ainoa treenimuoto juoksun puolella mistä oikeastaan tykkään. Intervallit ovat toinen juoksumuoto mistä tykkään, mutta mäkijuoksu voittaa intervallit ihan olemalla raskaampaa. Vihaan mutta samalla tykkään mäkijuoksusta ihan raskuuden takia. Tietenkin mäkijuoksusta saa raskaamman tai kävyemmän ihan vain sillä miten sen suorittaa. Itse olen yrittänyt pitää mäkijuoksutreenit "pitkinä" tai aina siihen saakka kunnes hyydyn ihan täysin.

Itselleni puolituntia mäessä on jo ikuisuus ja aika mihin mennessä olen treenin jo suorittanut. Yleensä mäkijuoksutreenini ovat kestäneet varmaan sen 15 - 20 minuuttia. Varmaan ihan vain johtuen siitä, että en pidä oikeastaan minkäänlaisia taukoja. Omat mäkijuoksu treenini ovat käytännössä non-stop tekemistä pienillä tauoilla. Käytännössä teen x määrä juoksuja putkeen minkä jälkeen pidän pienen tauon minkä jälkeen teen jälleen x määrän juoksuja. Tällä tavalla teen siis normaalisti mäkijuoksutreenit mutta poikkeuksiakin on riippuen millä tavalla olen mäkijuoksut suorittanut. Mäkijuoksua kun voi tehdä monella eri tavalla ja olen myös itse treenannut mäkijuoksua monellla eri tavalla.

Olen tehnyt pidempiä vetoja matkallisesti, lyhyempiä vetoja, lähtenyt mäen alhaalta, lähtenyt mäen keskeltä sekä olen myöskin suorittanut treenin sykevyön avulla. Olen juossut mäkivedot non-stoppina, olen pitänyt pieniä taukoja vetojen välissä sekä olen tehnyt pienen juoksulenkin vetojen välillä. Mahdollisuuksia on siis useita eikä oikeaa tyyliä edes ole. Se kuinka raskaan treenin suorittaa määräytyy periaatteessa treenaajasta. Tietenkin mäen pituus ja jyrkkyys määrittää paljon ja saattaa rajata tietyn tyyppisiä vetoja, mutta suurin vaikeusaste syntyy miten vetoja tekee. Itse olen suorittanut mäkijuoksua monessa erilaisessa mäessä ja olen saanut mäkijuoksusta kuin mäkijuoksusta raskasta vaikka mäki oliskin pienempi tai loivempi. Esimerkiksi lauantainaamuna juoksemani mäkijuoksu tuli juostua hieman loivemmalla mäellä millä olen tottunut vetoja tekemään, mutta siitä huolimatta tekeminen oli raskasta.

Miksi treenaan mäkijuoksua?

Treenaan mäkijuoksua ihan sen takia, että varsinainen treeniaika ei tarvitse olla pitkä päästäkseen puhki. Jo 15 - 20 minuutin mäkijuoksutreenin jälkeen olen jo ihan puhki ja sykkeet korkealla. Mäkijuoksu on hyvä treeni saada sykkeet korkealle jolloin treeni polttaa hyvin kaloreita. Itselleni ei nyt ihan tärkeä ominaisuus ole juoksunopeus, mutta juoksunopeus kehittyy mäkijuoksussa. Samoin kuin yleinen ylämäkijuokseminen minkä olen huomannut hyvin normaaleilla lenkeillä. Pienemmät mäet tai oikeastaan nyppylät eivät hirveästi tunnu missään kun on tottunut juoksemaan pidempiä matkoja mäessä. Samalla kun juoksunopeus kasvaa mäkijuoksussa niin mielestäni myöskin jalat vahvistuvat ja tulevat kestävimmiksi. Polviin kohdituvan rasituksen seurauksena polvet kehittyvät ja muutoinkin jalat kestävät paremmin rasitusta.

En tiedä mäkijuoksusta oikeastaan montaa huonoa asiaa, mutta kyllä niitäkin on. Ensinnäkin pitää tietää hyvä paikka. Mieluiten rauhallinen ja hiekkainen mäki. Mitä paremmin mäki sopii omaan tarkoitukseen niin sitä parempi. Tietenkin kaikkiin mäkiin tottuu ja olisi hyvä olla vaihtoehtoisia mäkiä tai sitten vain vaihdella mäkijuoksussa käytettävää tyyliä. No oikeastaan tuon mäen löytäminen tai sinne meneminen on mielestäni ainoa huonompi asia. Tietenkin mäkijuoksu on raskasta, mutta raskaat treenit tuovat tuloksia. Sinällään treeniin raskautta ei voi sanoa huonoksia asiaksi. Yksi asia mikä on huono on se, että ainakin paikat missä minä olen treenannut mäkijuoksua on pienet itikat. Itikat kuin syövät ihoa ja treenin jälkeen kropassa kutiaa ties vaikka missä.

Lauantai-iltapäivällä käsitreeni

Aamulla tuli tehtyä mäkijuoksua ja iltapäivällä oli vuorossa käsitreeni kuntosalilla. Tällä kertaa jatkoin käytännössä viikon trendiä tekemällä liikkeen teknisemmin. Otin joka liikkeeseen pienet painot ja hain vain kontrolloituja toistoja. Käsitreenissä tämä erottuu hyvin sillä käytin todella pieniä painoja käytännössä joka liikkeessä. Hauiskääntöä käsipainoillakin tuli tehtyä kymmenen kilon käsipainoilla, mutta siitä huolimatta sarjan aikana sai jopa irvistää. Tosin tein kyllä supersarjaa eli käytännössä kaksikymmentä toistoa putkeen, mutta siitä huolimatta. 

Käsitreeni

  • Supersarja Hauiskääntö ylätalja + Hauiskääntö alatalja
  • Ranskalainen punnerrus istuen scott-penkki
  • Ranskalainen punnerrus talja maaten lattialla
  • Ojentajapunnerrus pidempi naru
  • Supersarja Hauiskääntö käsipainoilla vastaote + Hauiskääntö käsipainoilla hammer

 

Viime viikolla kun julkaistiin Hullut Päivät tarjoukset ja kun huomasin että siellä olisi Apple Watch Ultra tarjouksessa niin aloin miettimään pitäisikö minun ostaa Apple Watch Ultra? En muista mikä versio silloin oli Apple Watchista menossa kun mietin sen ostamista oikeasti kunnolla ja kävin niitä liikkeessäkin katsomassa. Tuon silloisen innostuksen jälkeen en Apple Watchia ole miettinyt hankkivani ja elokuussa 2021 hankin tämän nykyisen Garmin Venu 2:sen. Kuitenkin kun näin Apple Watch Ultra Hullut Päivät tarjouksen niin sen jälkeen asiaa aloin miettimään ja mitä lähemmäksi Hullut Päivät tuli niin sitä enemmän asiaa mietin.

Keskiviikkona oli viikon ensimminen jalkatreeni ja täytyy sanoa että en odottanut kyykyltä sen pahemmin yhtään mitään. Olinhan juuri lauantaina kyykännyt 230kg kaksi toistoa ja 240kg yhden toiston. Kuitenkin kun katsoo viime viikkoa muutenkin niin keskiviikon ensimmäinen kyykky treeni meni heikosti kun sain kaksi kertaa yhden toiston 200kg. Viikon toinen kyykky treeni lauantailta menikin sitten todella hyvin. Tämän pohjalta en sitten tiennyt oikein mitä odottaa mutta olenkin päättänyt että nyt keskityn viemään kyykyn mielummin hyvin alas kuin lähteä hakemaan yli 200kg painoja.

Mennään ajassa taakse päinä vuoteen 2013 jolloin menin juoksemaan ensimmäisen puolimaratonin. Tuohon aikaan juoksin todella paljon ja varsinkin aamuisin sillä kävin yleensä aamulla juoksemassa ja illalla kuntosalilla. Olin jo muutaman vuoden käynyt tosiaan aamulla ennen töihin menoa tai ennen toimistolle menemistä käynyt juoksemassa noin kymmen kilometrin lenkin kolmesta viiteen kertaan viikkoon. Tämän lisäksi menin sitten illalla kuntosalille tekemään ihan normaalisti voimaharjoittelua mikä ei silloin eronnut kyllä yhtään siihen nähden mitä nykyään teen.

Minun oli tarkoitus kirjoittaa eilen tämän viikon penkki treeneistä ja siitä kuinka suosittelen tekemään erilaisia treenejä. Kuitenkin nyt päätin kirjoittaa eilisestä kyykky treenistä ja siitä kuinka tämän viikon ensimmäinen kyykky treeni keskiviikkona ja jälkimmäinen nyt eilen lauantaina erosivat toisistaan. Niin kyllä erosivat myöskin tämän viikon penkki treenit mutta eri tavalla sillä tein viikon molemmat penkki treenit eri tavalla. Voisikin siis olla ehkä parempi että kirjoitan tässä nyt tämän viikon penkki ja kyykky treeneistä mitkä erosivat toisistaan eri syistä.

Eilen maaanantaina tuli käytyä kolmannen kerran Tampereen Loaded:lla treenaamassa kun minun oli alun perin tarkoitus palata kotiin reissulta keskiviikkona. Minulla oli Vammalan kuntosalille yksi kerta jäljellä ja ajattelin sen käyttää tiistaina kun minun oli alun perin tarkoitus palata kotiin keskiviikkona. Kuitenkin kun nyt eletään tiistaita niin olenkin jo takaisin kotona. Taas vaihteeksi suunnitelmat muuttuivat extemporeen ja siinä tiistaiaamuna kun olin herännyt niin lähes saman tien aloin pakkaamaan kamoja kasaan että pääsin lähteen mahdollisimman pian.