Iracing truck Daytona International Speedway

16.11.2016 - 12:06

Tämän viikon iRacing peluut jäivät Daytona 500 viikon kunniaksi Daytona International Speedwayhin. Tämän viikonlopun aikana ajetaan oikea Nascar Daytona 500 jonka kunniaksi iRacingin ovaalisajoissa ajetaan myös Daytona International Speedway. Loppuviikon ajan kun olen käymässä Vammalassa niin en pysty oikein ajamaan mitään, koska kisat osuivat viikonlopulle. Tiistaina kävin kuitenkin katsomassa mitä voisi ajaa ainakin testimieliksi. Huomasin Iracing NASCAR iRacing Class C Fixed sarjassa ajettavan myös Daytonaa Speedwaytä joten päätin lähteä tuota kokeilemaan kun en ole pitkään aikaan ajanut trukkia. Silverado aka trukki on sellainen auto mitä en ole ajanut vaihteeksi. Yhdessä vaiheessa ajattelin alkaa ajamaan trukkia aktiivisesti, mutta huomasin tason olevan korkea niin siirryin sarjasta pois. Iracing NASCAR iRacing Class C Fixed sarja taitaa olla iRacingin suosituin tai ainakin yksi suosituimmista sarjoista joten sarja on kovatasoinen.

Hieman treeniä jonka jälkeen aika-ajo ja tämän jälkeen kisaan. Olin jo aikaisemmin huomannut kuinka suosittu tämä viikko oli. Kyseessä oli viikon ensimmäinen päivä, mutta silti kisoihin osallistui reilusti yli 100 kuskia per kisa. Kisoja oli vielä tunnin välein ja koko tuntui ajajia olevan reilusti yli 100. Yksinkertainen selitys tälle asialle oli Daytona 500 ja kyseisen radan ollessa ajettavana. Daytona 500 taitaa olla Yhdysvalloissa todella suosittu kun tämä näkyy myös iRacingin puolella. Tämä kisa oli pitkästä aikaa ovaalikisa missä en ajanut indyCar DW12 autolla. Eron sarjojen välillä huomasi heti ja kisa oli ihan erilaista. Autot menivät jonoissa missä kyttäiltiin ohituspaikkoja ja toisten virheitä toisin kuin indyCar kisoissa joissa syntyy muutamien autojen ryhmiä joissa yritetään puskea vain ohi. Tämä kisa on mielestäni paljon parempi kuin mitä olen indyCarilla ajanut. Vielä kun kisa meni omasta puolestani hyvin vaikkakin itselläni kävi lopussa hyvin tuuria taino "taitoa". Ajattelin tämän kisan jälkeen ajaa muutaman kisan lisää, mutta sitten aloin miettimään sitä kuinka hyvän kisan jälkeen seuraava(t) ovat menneet heikommin kun olen ajanut saman viikon kisoja useita. Hyvän kisan jälkeen olen ajatellut nyt saa puhtaita kisa hyvin ja iRating nousee, mutta olenkin itse kämmännyt tai useasti jokin toinen on osunut minuun ja kisa on keskeytynyt. Tästä syystä en sitten "uskaltanut" ajaa uusia kisoja. Toisaalta onhan tässä vielä sunnuntaina sekä maanantaina aikaa ajaa kisoja.

[video:http://youtu.be/kRKH_bPezFM] 

Jatkan iRacingin ovaalisarjojen läpi käymistä ja nyt keskityn itsellenikin ajankohtaiseen C-lisenssiin. Minullahan ei ole vielä C-lisenssiä joten omaa kokemusta sarjoista ei ole. Olen vain tutkinut sarjoja sillä silmällä mitä alkaisin itse pelaamaan. Itseäni on kiinnostanut lähinnä kaksi sarjaa NASCAR iRacing Class C sekä NASCAR iRacing Series ja niistä Fixed sarjat joissa ei säädetä autoa itse. Myös pelaajamäärät ovat vaikuttamassa valintaani ja juuri Fixed

Ajattelin käydä läpi iRacigin ovaalipuolen sarjat läpi. Ajattelin kirjoittaa samantien kaikki läpi, mutta päädyinkin jakamaan ne osiin. Nyt käyn läpi rookie sarjan sekä D-lisenssin sarjat. En kirjoittele mitään mittavia romaaneita sarjoista vaan käyn ne nopeasti läpi. Jokainen sarja kestää 12 viikkoa ja D-lisenssistä alkaen kauden saa läpi ajamalla kahdeksana viikkona kisan josta palkitaan pelin crediteillä. Jokaisella kaudella radat vaihtuvat ja mahdollisesti

Iracingin perusjäsenyyteen kuuluu ovaalin puolella muutama ovaalirata. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rookie sarjan jälkeen on ostettava kasa ratoja jos haluaa ajaa ovaalia. Melkein jokaisessa sarjasssa kuitenkin ajetaan vähintään yksi rata joka kuuluu ilmaisratoihin. Toisin kuin road-puolella ovaalissa pitää ostaa nopeammin ratoja. Road-puolella voi pärjätä pidempään ilman hirveitä satsauksia ratojen ostoon. Tietenkin jos pelaa peliä aktiivisesti niin

Iracingissä päättyy ensimmäinen kausi maanantaina ja kun minulla ei ole polkimia tällä hetkellä ja en pääse enään tällä kaudella ajamaan niin nyt voisi kirjoitta yhteenvedon ensimmäisestä kaudesta. Aloitin iRacingin kun ensimmäisestä kaudesta oli taidettu ajaa pari viikkoa eli aloitin iRacingin pelaamisen ensimmäisen kauden kolmannen viikon lopulta. Ovaalissa ajoin ensimmäisen kilpailun viikolla kolme ja road-puolella viikolla 4. Road Road-puolella ajoin 13:sta

Kuten viimeksi kirjoittelin niin Thrustmasterin polkimet menivät rikki sunnuntaina. Tästä syystä minulla alkoi iRacingin pelaamisesta tauko. Taukoa on nyt kestänyt käytännössä neljä päivää, mutta minulla ei ole ollut mitään pakottavaa tunnetta päästä pelaamaan. Tietenkin olisin halunnut päästä tälläviikolla ajamaan vaikka en olisi ollut ihan varma mitä olisin ajanut. Mitä todennäköisemmin olisin ajanut ovaalia Peak stock autolla The PEAK Stock Car Dreams