Tidal

No niin. Se tapahtui viimein kun tänään tuli Roon Labs vuoden lisenssin kuitti. Otin pari viikkoa sitten jälleen kerran Roon Labs palvelun kahden viikon testijakson käyttööni ties monennettako kertaa? Kaikki taisi alkaa siitä kun sain kolmen kuukauden Roon Labs testijakson Dragon Fly Cobaltin mukana. Tuon ensimmäisen kolmen kuukauden aikana käytin Roon Labs palvelua todella aktiivisesti ja lähestulkoon myöskin ostin palvelun tuolloin. Tuolloin hankintaa esti vain yksi kysymys, hinta.

Tidal musiikkipalvelulta tuli vähän aika sitten viestiä. Viesti koski hintaa joten ajattelin hinnan nousevan. Päin vastoin hintani nyt tippuu sillä Tidal HIFI Plus tulee jatkossa maksamaan 10.99€ kun olen siitä nyt maksanut 19.99€ kuukaudessa. Tidal siis yhdistää HIFI ja HIFI Plus jäsynyydet maksamaan saman verran eli 10.99€. Minulle tämä tarkoittaa hinnan alennusta kun taas toisille tämä tarkoittaa Plus jäsenyyden saamista eli parempaa musiikin laatua.

En osaa sanoa mitä Tidalissa on tapahtunut tämän vuoden puolella mutta yleinen taso on heikentynyt. Huomattavin asia oli alkuvuodesta tullut uusi Tidal äppsin uudistus. Tuo uudistus ei ollut omaan mieleen yhtään ja on heikentänyt Tidal äppsin käyttöä sillä perus asiat eivät toimi niin kuin ennen. Painikkeet ja toiminnot vaihtoivat paikkoja ja ainakin isolla ruudulla kuten Iphone 12 Pro Max:lla Tidalin käyttäminen yhdellä kädellä ei enää onnistu. Toinen painike

Olen nyt käyttänyt Bluesound Node 2i suotatoistolaitetta nyt päivittäin BluOS sovelluksella kun en "uusinut" tai oikeastaan tilannut Roon palvelua 60-päivän kokeilujakson päätyttyä. Roon palvelun 60-päivän kokeilujakso oli vielä käynnissä kun hankin Bluesound Node 2i suotatoistolaitteen niin BluOS sovellusta ei tullut aluksi hirveästi käytettyä muuhun kuin Bluesound Node 2i laitteen asetuksien muuttamiseen. Kuitenkin kun Roon palvelun 60-päivän kokeilujakso oli

Olen nyt päässyt käyttämään BluOS sovellusta millä voidaan hallita BlueSound Node 2i suoratoistolaitetta. Hankin BlueSound Node 2i suoratoistolaitteen kuukausi - pari kuukautta sitten saadakseni nauttia Tidalin MqA äänenlaadusta ja erityisesti hallita Tidalia langattomasti. Saadessani BlueSound Node 2i viimein itselleni kuukauden odottelun jälkeen kytkin Node 2i kiinni Denon X3600H vahvistimeen aluksi paketissa tulleilla RCA-kaapeleilla. Hetken ajan päästä

Hankin parisen kuukautta sitten BlueSound Node 2i suoratoistolaitteen minkä sain lopulta tuossa kuukausi sitten. Kun olen tälläinen hifisti ja tämä on yksi harrastuksistani niin aloin tutkimaan ja lukemaan millaisia järjestelmiä muilla BlueSound Node 2i käyttäjillä on sekä miten Node 2i:sta enemmän irti? Itse ehdin jo kokeilemaan ja vertailemaan rca-kaapeleita mitkä tulivat laitteen mukana ja vanhaa digitaalista coax-kaapelia mikä minulla on ollut ylimääräisenä

Sain tänään Roon Labsiltä viestin, että 60-päivän Roon koejakso päättyy kolmen päivän kuluttua ja palvelu jatkuu automaattisesti normaalilla kuukauden kuukausimaksulla ellen peruuta palvelua. Olen ollut nyt vähemmän kotona ja sitä kautta käyttänyt vähemmän Roon palvelua niin en ole seurannut aktiivisesti koejakson päättymistä. Onneksi Roon Labs lähetti viestin koskien koejakson päättymistä sekä painotti hyvin selvästi ellen halua jatkaa palvelua niin käy

Laitoin Bluesound Node 2i suoratoistolaitteen tilaukseen helmikuun puolella ja sain sen lopulta parisen viikkoa sitten toimitus vaikeuksien jälkeen. Olin ennen Bluesound Node 2i tilaamista lukenut arvioista sekä nähnyt Youtube-videoista kuinka Bluesound Node 2i voidaan hallita BluOS sovelluksella. Ymmärsin BluOS sovelluksen tukevan Tidalin MqA äänenlaatua joten latasin BluOS sovelluksen puhelimeen hyvissä ajoin ennen Bluesound Node 2i laitteen saamista. Varmaan

Kirjoittelin tuossa yli kuukausi sitten että laitoin Bluesound Node 2i musiikki suoratoistolaite hankintaan. Sillä hetkellä kun tilasin Bluesound Node 2i Hifistudion verkkosivuilta niin varastosaldo näytti vihreää ja ajattelin noutaa sen oliko nyt samana päivänä tai seuraavana päivänä kun minulla oli muutenkin keskustaan asiaa. Kuitenkin pari tuntia tilauksen laittamiseen jälkeen sain puhelun Hifistudiolta missä sanottiin verkkosivuilla olleen väärää tietoa ja

Tidalin musiikki tarjonta on laajentunut enkä ole varma milloin tämä on tapahtunut. Huomasin tämän ihan sattumoisin kun minulle tuli eteen vanhaa 90 danceä sekä sitä kautta löysin myöskin uutta ja vanhempaa trancea. Sitten tuossa kuukausi - pari takaperin katsoin löytyykö Tidalista vielä mitään suomalaista musiikkia ja yllätyksekseni löytyi ja vielä masters laadulla. Tämä on auttanut nyt itseäni siinä mielessä, että olen saanut kuunneltua treenatessa tranceä

Gigantin jäsenillä on nyt mahdollisuus ottaa Tidal musiikki suoratoistopalvelu 3kk ilmaiseksi sekä 10% alennus 12kk jäsenyydestä. En tiedä miten tarjous toimii sillä kyseisestä Tidal 3kk ilmaiseksi tarjouksesta ei ole mainintaa Gigantin sivuilla. Ei edes silloinkaan kun kirjautuu sisään. Myöskin sähköpostissa tullut osoite osoite johtaa https://offer.tidal.com/voucher osoitteeseen mihin on tarkoitus syöttää alekoodi. En siis tiedä tarkalleen ottaen miten tuo