Viikon reissun jälkeen takaisin treenien pariin

17.10.2018 - 18:55

Vietin viime viikolla väliviikon kokonaan treenaamisesta ollessani työmatkalla Espanjassa. Olin jo kauan sitten päättänyt pitäväni treeneistä tauon tuona aikana mutta kukaan ei tuntunut uskovan minua. Moni kysyi salilla sekä töissä enkö tule treenaamaan Espanjassa ja kun vastasin etten niin tämän jälkeen kysyttiin miksi? Sinne olisi helppo ottaa mukaan lenkkarit ja käydä juoksemassa tai ei ne treenivaatteet niin paljon tilaa vie. Kuitenkin tämä oli itselleni hyvä ajankohta pitää treeneistä taukoa ja olinkin tähän varautunut pitkään.

Myöskin tämä oli hyvä päätös monen asian kannalta. Ensinnäkin reissu meni paremmin kun ei tarvinnut miettiä treenejä ja koska menisi treenaamaan. Toiseksi ei tarvinnut ottaa treenivaatteita ja välineitä mukaan sekä kolmanneksi sain pitää rauhallisin mielin väliviikon. En sitä kyllä kiellä, etteikö meren rannalla olisi ollut mukava käydä juoksemassa mutta matkan ollessa työmatka eikä lomamatka niin pääsin tekemään aamulla heti töitä. En kuitenkaan ollut ihan "treenaamatta" jos pienet ja todella todella lyhyet uinnit lasketaan "treenaamiseksi", mutta en laskisi tuollaisia hotellin uima-altaassa oleskelua ja muutamia kauhomisia treeniksi mitenkään.

Reissu oli loppujenlopuksi paljon raskaampi kuin kuvittelin sillä otti muutaman päivän palautua reissusta. Siihen voi myös vaikuttaa sekin asia, että olin jo treenaamassa samana päivänä kun palasin Suomeen sekä seuraavana päivänä eli sunnuntaina. Lauantain treenissä ei ollut niinkään järkeä kun menin matkustamisen jälkeen treenaan mutta halusin vain päästä arkeen kiinni. Tämän johdosta kävin myöskin sunnuntaina tekemässä käsi- & olkapäätreenin jotta kroppa tottuisi edes hieman treeniin ennen uuden viikon alkua.

Nuo viikonlopun treenit olivat todella raskaita mutta en kylläkään tehnyt niissä mitään ihmeellisyyksiä ja otin aikalailla rennosti. Sunnuntainakin vielä tuntui sille, että kun alkoi enemmän yrittämään niin tämä tuntui kropassa heti. Näiden parin treenin perusteella en sitten tiennyt mitä odottaa maanantain treeniltä. Jaksanko tehdä normaalisti vai meneekö tämä viikko vielä "hakiessa". Tämän johdosta olenkin ottanut tämän viikon ihan rauhassa ja katsellen päivän kuntoa. Sen olen huomannut, että voimatasot ovat pysyneet mutta kun alan tekemään pidempiä sarjoja ja käyttämään lyhyempiä sarjoja niin tuntuu sille, että tekeminen on paljon raskaampaa. Tämän johdosta olen käyttänyt treeneissä suurempia painoja ja lyhempiä sarjoja.

Vaikka olenkin käyttänyt suurempia painoja niin siitä huolimatta olen katsonut ja yrittänyt tunnustella päivän kuntoa ja ottaa ihan maksimista hieman pois. Tietenkään tämä ei mennyt ihan näin maanantaina maastavedossa missä otin käyttöön 270kg painot ja millä sain sen yhden toiston. Kuitenkin tämän 270kg noston jälkeen lopetin maastavedon siihen paikkaan enkä lähtenyt tekemään enempää toistoja edes pienemmillä painoilla. Tämänkaltaisilla päätöksillä olen myöskin keventänyt treeniä, että suurien toistojen jälkeen en ole jatkanut treeniä vaikka normaalisti näin saattaisin tehdä. Pieniä säästelyitä siellä täällä vailla sen suurempaa logiikkaa.

Tällä hetkellä on menossa pienimuotoinen kokeilu sen osalta, etten käytä proteiini ja / tai malto lisäravinteita. Olen tällä kaavalla mennyt useampana viime kesänä ihan tarkoituksellisesti mutta nyt tämä on ihan tietoinen kokeilu. Yleensä loma-aikana olen jättänyt lisäravinne proteiinit sekä mahdolliset maltot pois ihan sen takia etten ole jaksanut kanniskella suuria lisäravinne pusseja ympäri ämpäri. Tällä kertaa tätä kokeilu alkoi ihan vain sillä, että

En tiedä tuntuuko treenit itselleni nykyisin helpommin "höpöhöpö" jumpilta sillä useasti tuntuu treenin aikana, että eihän tässä ole nyt tullut tehtyä mitään ihmeellistä. En tiedä onko oma taso tai siis odotusarvo treenejä kohtaan noussut vain niin korkeaksi, että "normaali" tekeminen tuntuu enemmänkin "höpöhöpö" jumpalta kuin treeniltä. Kun treeni ei sisällä niinkään suuria painoja tai mitään ihmeellistä erikoistekniikka tekemistä niin tuo "höpöhöpö" fiilis

Keskiviikko muuttui vaihteeksi ihan täydeksi välipäiväksi vaikka olin suunnitellut ihan muuta. Maanantaina tuli tehtyä tuplatreenit niinkuin tiistaina ja saman piti tapahtua myöskin keskiviikkona minkä jälkeen loppuviikosta yhden treenin päiviä. Olin ajatuksissa tehdä tuplatreenin pitkän aikaa mutta loppujenlopuksi tulin päätökseen olla tekemättä yhtään treeniä. Keskiviikolle oli aikataulussa mennä katsomaan Power Rangers elokuva minkä jälkeen oli tarkoitus

Viime aikoina on tullut treenannut enemmänkin "höpöhöpö" jumppaa kuin "oikeasti" treenaamista tai näin on ainakin välillä tuntunut treenin aikana. Treenin jälkeen asia onkin sitten ollut ihan toinen sillä treenit ovat menneet kuitenkin perille. Esimerkiksi jalkatreenien aikana tekeminen on tuntunut enemmänkin sille, että onko tässä nyt mitään järkeä mutta treenin jälkeen pienet tai suuremmat jalka särkemiset ovat iskeneet. Sama on ollut myöskin olkapäätreenien

Tämän viikon trendi salitreeneissä on ollut sama kuin viime viikolla eli "höpöhöpö" jumppa. Pienemmillä painolla ja vielä sillä tavalla, että välillä jopa itse mietin pitäisikö tässä oikeasti alkaa "treenaan". Varsinkin käsitreeni missä tuli tehtyä hauis sekä ojentajat ja olkapäätreeni ovat olleet tällä viikolla sivusta katsottua ja tietoisesti myöskin "kevyitä". Kevyitä siinä mielessä, että olen miettinyt sarjojen välissä pitäiskö tässä oikeasti lisätä painoja