Max 60 sekunnin tauot viikko päättyi perjantaina

16.11.2016 - 12:06

Max 60 sekuntia palautusviikko loppui tänään olkapää & hauistreeniin. Tällä viikon lopettavalla treenillä tein ilman mitään ajatuksia kolme ensimäistä liikettä viiden sarjoina, jonka jälkeen tajusin tämän ja päätin yrittää tehdä loput liikkeet myös viiden sarjoina. Tähän en ihan päässyt vain yksi liike jäi neljään sarjaan ja viimeinen jäi ihan tietoisesti kolmeen. Viimeisessä sarjassa olisi voinut tehdä pienemmillä painoilla niin olisin myös voinut koittaa viittä sarjaa, mutta minulle se oli ihan sama vaikka en viittä edes yrittänyt. Perjantaina tuli sekä onnitumisia sekä epäonnistumisia paino valinnoissa, mutta liian suuria painoja ei tullu otettua. Lähinnä yhdessä vai kahdessa liikkeessä taisi tulla otettua vähän liian pienet painot, mutta en ole tästä ihan varma.

Kuten olen aikaisemmin maininnut niin painojen valinta on vaikeaa jos ei ole tehnyt tällä tyylillä vähään aikaan. Olen myöskin pidättäytynyt paino valinnoissa joten en ole nostanut tai laskenut painoja kesken kaiken. Jos minulla on ollut liian suuret painot niin silloin minulla on ollut liian suuret painot ja jos on ollut liian pienet niin silloin on ollut liian pienet. Tämä on ollut alusta asti suunniteltu asia sekä olen toiminut aikaisemminkin näin kun olen tehnyt max x sekuntia tauoilla. Tämän kaltaisesta treenistä tulisi mielestäni helpompaa, kun alkaisi pienentään painoja jos ei jaksakkan nostaa liikkeen alotetuilla paino määrillä. Myöskin taukojen ollessa pienet niin taukoihin tulisi liikaa säätöä eikä pystyisi alkaa keskittymään seuraavaan sarjaan. Jos sarjojen välillä alkaisi nostaa painoja huomattuaan ottaneen liian vähän niin silloin nopeasti ottaakin liian paljon eikä jaksa tehdä niillä kuin sarjan pari. Tämän jälkeen pitäisi taas vaihtaa painot jopa niihin joilla on aloittanut liikkeen tekemisen.

En tiedä onko mitään etikettiä tai sääntöä kun tekee max x sekunnin tauoilla. En ole ikinä lukenut tämän tyyppisestä treenistä yhtäkään blogia tai artikkelia vaan olen tainnut tämän homman opppia Peltsiltä.
En tiedä treenataanko tällä tavalla paljon ja kuinka usein tälläin pitäisi tai kannattaisi treenata, mutta minä olen yleensä tehnyt kerralla koko viikon eli käynyt koko kropan läpi tällä tyylillä. Ennen olen tehnyt kyseistä treeniä siis max 45 sekunnin palautksilla ja nyt tuli tehtyä tuo max 60 sekuntia. Olen myös katsonut youtube videon missä tehdään 90 sekunnin palautuksilla vähintään kahdeksan toistoa ja ylärajaa ei ole määritetty. Tällöin painot ovat olleet juuri kahdeksan toiston sarjoille optimit jolloin kaikilla tai muutamalla sarjalla on saanut muutamia toistoja yli. Tämä on myös yksi tapa tehdä tämän kaltaista treeniä eli määrittää vaan sarjojen alaraja. Tällöin sarjojen toistomäärät ovat eri ja toistoja tehdään niin paljon kun jaksaa tehdä. Myös tässä painot ovat tärkeässä roolissa, koska suurilla painolla ei jaksa tehdä kuin muutaman ja pienillä painoilla toistomäärät menevät helposti yli. Kaksikymmentä toistoa on minun mielestäni ihan maksimi ja joku viisitoistakin on ihan hyvä määrä. Minulla on pieni muistikuva, että olisin joskus tehnyt max 45 sekunnin palautuksilla niin paljon toistoja kun olen vain jaksanut. Tästä asiasta en ole kyllä ihan 100% ja voi olla että en ole tehnyt näin.

Suosittelen koittamaan max 45, 60 tai 90 sekunnin palautuksilla treenaamista. Sarjojen määrinä kolmesta viiteen ja toistojen määrät vähintään kahdeksan. Paino ovat niin tärkeässä roolissa tämän tyyppisessä treenissä, että painojen valinta vaikuttaa siihen onnistuuko treeni vai epäonnistuuko se. Ensimmäisellä kerralla tämän tyyppinen treeni on varmasti hankala juuri painojen valintojen takia. Ota mielummin vähän liian pienet painot kuin liian isot. Jos toistomäärät jäävät viitoiseen tai alle niin silloin sinulla on ehdottomasti liian suuret painot. Älä kuitenkaan yritä mitään erikoista ja raskaammat / vaativammat liikkeet voi jättää väliin ja tehdä vastaavan liikkeen. Esimerkiksi kyykky ja maastaveto ovat liikkeitä mitä kannattaa miettiä tekeekö niitä vai tekeekö mielummin jonkun vastaavan liikkeen. Kun olet käynyt tämän tyyppisellä treenillä kropan läpi niin ota painot muistiin niin seuraavalla kerralla treenistä tulee vieläkin tehokkaampaa sekä mukavampaa.

Olkapää & hauistreeni

  • Pystypunnerrus 5x10 28kg
  • Hauiskääntö käsipainoilla istuen 5x10 12kg
  • Vipunosto sivulle 5x10 10kg
  • Hauiskääntö maaten alataljassa 5x10 25kg
  • Vipunostot takaolkapäille kaapelilla 4x10 7,5kg
  • Hauis ristitaljassa 5x10 15kg
  • Vipunusto eteen käsipainolla 5x10 12kg
  • Vipunostot takaolkapäille istuen 3x10 8kg

Eilen tuli käytyä tekemässä jalkatreeni Pitäjänmäen PTVGYM:llä ja tämä oli samalla viimeinen kerta 10-kerran kortista mikä tuli ostettua hieman yli kuukausi sitten. Olen nyt yhteensä käynyt Pitäjänmäen PTVGYM:llä 12 kertaa joista ensimmäinen kerta oli viime vuoden joulukuussa ja 11 kertaa tämän vuoden puolella. Ajattelin nyt kirjoittaa PTVGYM kokemuksia vaikka hieman sellaista olenkin tainnut jo kirjoittaa ensimmäisen tai toisen käynnin jälkeen. Nyt minulla on

Aktivoiduin ja sain itsestäni irti tänä vuonna kun ensiksi kävin tekemässä selkätreenin PTVGYM:llä minkä jälkeen hommasin 10-kerran kortin. Olen käynyt tänä vuonna seitsemän kertaa treenaamassa PTVGYM:llä joista jo kuusi kertaa tuosta 10-kerran kortista eli paljon aikaisemmin kuin kuvittelin. Luulin alunperin käyväni PTVGYM:llä kerran viikossa joskus kaksi mutta nyt olenkin käynyt pari kertaa viikossa. Tällä tahdilla tuo 10-kertaa tulee kalliimmaksi kuin

Nyt oikeasti ollaan menossa jo kohti kolmannen viikon loppua mutta olen ollut nyt laiska kirjoittamaan dieetin toisesta viikosta. Toisella viikolla sain "pudotettua" painoa puolisen kiloa kun ensimmäisellä viikolla paino tippui parisen kiloa. Viimeksi 30 päivän "hc" dieetti tuotti toisella viikolla painoa alas parisen kiloa eli tuohon verrattuna 1.5 kiloa vähemmän. Toisaalta nyt paino oli siinä 108kg luokassa kun kesällä olin siinä 116kg luokassa. Myöskään en

Viime viikolla kävin tekemässä maastaveto treenin sekä kyykky treenin PTVGYM:llä mikä tiesi maastavetoa sekä kyykky ketjuilla. Olin ennen tätä viidettä treeniä tehnyt kaksi kertaa maastavetoa sekä kaksi kertaa kyykkyä ketjuja käyttäen niin ajattelin penkin olevan nyt vuorossa. Oli se sitten PTVGYM tai Loaded Gym niin aina kun olen kyseisissä paikoissa käynyt treenaamassa niin tavoitteeni on tehdä asioita joita en normaalisti pääse tekemään. Miksi tehdä

Kirjoitus hetkellä eletään lauantaiaamuna eli ainakin yksi kunnon treeni on vielä edessä tällä viikolla mutta jo voi sanoa, että tämän viikon treenit ovat olleet kaksijakoiset. Pari treeniä on mennyt ihan hyvin ja olen yllättänyt itseni ihan totaalisesti mutta suurin osa tämän viikon treeneistä on mennyt alakuloisesti eikä niissä ole ollut intoa, energiaa tai voimia. Kuitenkin kaikki alkoi iloisesti maanantaina jolloin tein räkkivedossa ensiksi sarjaennätyksen