Maastavedossa nousi pitkästä aikaa 240kg mutta 250kg on vieläkin itselleni liikaa

14.05.2017 - 12:33

Keskiviikkona tuli treenattua jalat eri tavalla kuin mitä nyt olen jalkoja treenannut. Tämän pohjalta minulla oli torstaina parempi mieli tai uskomus lähteä rakentamaan maastavetoa. Yleensä tässä on nyt tullut tehtyä kovat kyykyt ja mahdollisesti myös jalkaprässit edellisenä päivänä maastavedosta jolloin liikkeen tekeminen on tuntunut varsinkin takareisissä epämukavalta. Kun takareisiin oikeastaan jo sattuu kun menee maastavedossa ala-asentoon niin se ei ole kivaa. Ensinnäkin olen halunnut nopeasti päästä ylös kun alhaalla oleminen sattuu ja toiseksi kyllä se nostaminenkin tuntuu siellä jaloissa. Samalla kun se sattuu niin sitä voi miettiä miten on jaksamisen laita ja kestääkö ylipäätänsä jalat tätä?

Tällä kertaa kun takana oli erilainen jalkatreeni ilman raskaita painoja ja muutoinkin jalat olivat paremmassa kunnossa kuin edellisillä kerroilla niin usko tekemiseen oli erilaista. Tämä myös näkyi "tuloksissa" sillä sain nostettua 240kg kerran ja 250kg nousi jo hieman enemmän maasta kuin mitä se on ikinä. Silti 250kg jäi vielä kummittelemaan ja olisi varmaan sittenkin pitänyt yrittää nostaa 245kg joka olisi saattanut ehkä nousta. Sitä en tiedä enkä jää harmittelemaan sitä sillä olin tyytyväinen 240kg tulokseen vaikkakin pettymys oli kova kun 250kg ei noussut.

Maastaveto on ollut pidempään jo se liike mikä on jäänyt "laahaamaan" tuloksellisesti eniten paikoilleen. Se on ollut aina sellainen liike mikä on jäänyt takkuaan mutta penkin kehittyessä maastaveto on nykyään ainoa liike mikä ei ole oikein kehittynyt. Kyykky on myös liike joka ei hirveästi ole kehittynyt sinällään mutta se on liike mitä olen kehittänyt enemmän tekniikan kautta. Tämän johdosta saan parempia toistoja ja tekniikka pysyy paremmin kasassa jopa isommilla painoilla. Kyykyn painoihin olen kuitenkin pettynyt mutta parempi tehdä painoilla joilla saa tehtyä parempia toistoja kuin isommilla painoilla tehtyjä nytkytyksiä.

Maastavedon ennätys on 240kg minkä toisin saada nyt toisen kerran vai kolmannen kerran nostettua. En ole varma montako kertaa olen 240kg nostanut mutta määrä on alle viisi. Minulla oli pitkään maastavedon ennätys 220kg joten se ei ole tosiaan paljoakaan muuttunut vuosien aikana sillä tuo 220kg on noussut jo vuosia vuosia sitten. Kuitenkin tällä hetkellä 220kg painot ovat sellainen paino mikä nyt yleisillä tasolla nousee aina vähintään kerran kun silloin kun se oli ennätys. Silloin tarvitsin sen hyvän päivän jotta sain 220kg nostettua kerran kun tällä hetkellä saan nostettua 220kg kahdesta viiteen toistoon parhaina päivinä.

Maastavedossa minulla onkin kehittynyt 180kg - 210kg painoilla tehtyjen sarjojen tekemiset. Kyseisillä painoilla 180kg - 210kg saan tehtyä normaalina päivänä kolmesta - seitsemään toistoa useammin. Päivinä kun ennätykseni oli tuo 220kg niin en saanut tehtyä kuin maksimissaan kaksi toistoa 200kg painoilla kun nyt parhaimmillaan saan sen viisi - seitsemän kertaa nostettua. Tuon puolesta maastaveto on kyllä parantunut mutta olen siihen kuitenkin pettynyt kun maksimi ykkönen on silti vain 240kg minkä johdosta myöskään en saa tyyliin 200kg painoilla tehtyä kymmenen toiston sarjaa. Tosin oma maastaveto tyyli onkin tehdä vain kolmen - maksimissaan seitsemän toiston sarjoja joten kymmenen toistoa 200kg painoilla ei niinkään sovellu siihen mitä teen. Kuitenkaan en saa sitä tehtyä vaikka haluaisin sillä juurikin tuo kolme - seitsemän toiston akseli toistojen suhteen on mukautunut juurikin siihen miten saan tehtyä 180kg - 220kg painoilla sarjoja. Jos saisin tehtyä kymmenen toistoa 200kg painoilla niin tällöin varmaan tekisin kymmenen toiston sarjoja maastavedossa.

Hyvin perus selkätreeni

Muutoin torstaina tehtyä selkätreeni oli aika perus tekemistä. Aluksi siis maastavetoa minkä jälkeen tein puolituntia ylä- & alataljaa. Aluksi tein leveällä tangolla ylätaljaa x-määrää y-määrää toistoja w-määrän ajan minkä jälkeen tein saman alataljassa normaalilla kahvalla. Otin kumpaankin liikkeeseen maksimimäärän painoja nousevalla trendillä sitten, että sain tehtyä kahdeksan - viisitoista toistoa per sarja. Näitä tein sitten painoja joko lisäten vai vähentäen aina siihen pisteeseen saakka kun tekemisen taso laski liikaa. Kuitenkin näihin pariin taljaa meni aikaa puolisen tuntia eikä sarjojen välillä olleet tauot olleet mitään pitkiä vai pikemminkin lyhyempiä. Tämän jälkeen treeni olikin hyvä lopettaa kulmasoutuun käsipainoilla missä tein enemmän painot edellä kuin tekniikalla. Olin tässä vaiheessa kuitenkin jo niin väsynyt niin katsoin olevan vain parempi runtata kuin hakea sitä tekniikalla. Väsyneenä kun tekniikan hakeminen on niin vaikeaa ja tällöin pitää käyttää todella pieniä painoja joilla kuitenkin liikkeen saanti selkään on itselleni enemmänkin mahdotonta kuin hyvä ratkaisu.

Selkätreeni

  • Maastaveto
  • Ylätalja leveätanko
  • Alatalja kahva
  • Kulmasoutu käsipainolla

Sain viime viikolla suunnitelman että mitä jos kävisin Mayors Gym:llä penkkaamassa 200kg? Tämä ajatus lähti liikkeelle siitä että olen ollut nyt hyvässä tuloskunnossa penkissä vaikkakin olen nyt penkkaillut lähinnä slingshotilla. Myöskin ensimmäisen Mayors Gym:llä käynnin jälkeen olen hieman ajatellut käyväni siellä toisenkin kerran mutta että saisin penkattua 200kg Mayors Gym:llä. Olenhan nyt vuosien varrella nähnyt niin monia kovia penkki videoita Mayors Gym:ltä niin olisihan se nyt hieno itsekin penkata 200kg Mayorsilla?

Olen nyt viime aikoina taas aktivoitunut tekemään penkki treeneissä "yli pitkiä" sarjoja. Näitä "yli pitkiä" sarjoja olen tehnyt aina silloin tällöin ja yleensä olen yrittänyt tehdä jollain painolla uuden toistomäärä ennätyksen. Kaikki tämä on lähtenyt vuosia sitten liikkeelle siitä että olen yrittänyt saada omalla painolla niin monta toistoa penkissä kuin vain olen saanut. Aikoinaan tuo lähti hieman yli paristakymmenestä toistosta aina tämän hetkiseen 52 toistoon. Tein tuossa kolme - neljä viikkoa sitten omalla painolla 110kg niin 52 toistoa mikä oli ensimmäistä kertaa ikinä yli 50 toistoa.

Eilen kun tulin PTVGYM:ltä ja ajoin Turunväylää niin pääsin ilmeisesti Skoda kuskin päänsisään hyvin paljon. Skoda kuski oli vaihteeksi näitä perus suomalais autoilijoita kenellä meni hermot siihen että hänet ohitettiin. Ajoin pitkään Helsingin päästä yhden Skoda kuskin perässä ja mietin siinä pitkään menenkö ohitse vai en mutta en mennyt. Sitten siinä Leppävaaran kohdalla kun on niitä ylikulkusiltoja niin hän alkoi ajamaan yhtäkkiä hiljempaa. Niimpä sitten lähdin ohi ja kun olin hetken aikaa ajanut niin huomasin peileistä että kyseinen Skoda paahtoi hirveää ylinopeutta vasenta kaistaa ohitse ja jatkoi myös kaikkien muiden ohittamista. Toisilla ihmisillä vain menee siihen hermot ja pää ei kestä että heidän ohitetaan.

Eilen PTVGYM:llä oli pari teiniä ja en tiedä yhtään että saivatko he tehtyä penkissä yhtään toistoa? Huomasin vain että pari teiniä meni yhdelle penkille "tekemään" penkkiä ja sitten yhdessä vaiheessa vain alkoi kuulumaan hirveä kilinä ja kolina mikä sitten loppui vasta kun teinit lähtivät penkistä. Ainoa asia mitä kuulin oli tosiaan hirveä kilinä ja kolina minkä jälkeen VITUN huutamista perä jälkeen. Ensiksi toinen minkä jälkeen vähän painoja viskottiin lattialle ja sen jälkeen toinen toinen.

Viimein, siis viimein sain kyykyssä 250kg nostettua vuosien sen jälkeen kun sain sen ensimmäisen kerran. Se oli se ensimmäinen korona vuosi ja jotain huhti- / toukokuuta kun sain ensimmäisen kerran ikinä kyykyssä 250kg. Sen jälkeen tapahtui jotain mutta en nyt muista ja tiedä mitä mutta kyykyn tulokset lähti laskuun. Näin kävin kunnes sain taas joku puolitoista - kaksi vuotta sitten kyykyn palaamaan raiteilleen ja viime vuosi oli paras kyykky vuosi kokonaisuutena.