Syy miksi Tampereella on mukavampi treenata kuin Espoossa ja Helsingissä

01.04.2024 - 00:31

Sunnuntai on juuri vaihtumassa maanantaihin kun aloin kirjoittamaan tätä kirjoitusta mitä olen tässä nyt jo suunnitellut kirjoittavani monet illat kuitenkaan saamatta sitä aikaiseksi. Eräällä tapaa tämä tulee olemaan saman asian kirjoittamista mistä olen jo kirjoittanut niin moneen kertaan mutta tämä viikko osoitti jälleen kerran sen että tästä vain pitää kirjoittaa lisää. En tule tällä kirjoittamisella saamaan asiaan mitään korjausta vaikka kyllä haluaisinkin mutta kuitenkin haluan täällä nyt taas purkaa ajatuksiani koska olen näistä asioista jo niin moneen kertaan ja vuoteen puhunut.

Yksinkertaisuudessaan olen niin kateellinen Tampereelle että haluaisin muuttaa sinne pelkästään kuntosalien takia. Yksin omaan Tampereen Loaded on jo niin loistava kuntosali että jo sen takia Tampereelle voisi muuttaa mutta Loaded:in lisäksi Tampereelta löytyy nykyään myös PTVGYM mikä yhden käynnin jälkeen on itselleni parempi paikka kuin Helsingin Pitäjänmäen PTVGYM tai Roihupellon PTVGYM.

Ei siinä ettenkö nyt tykkäisi käydä Pitäjänmäen PTVGYM:llä missä käyn tekemässä kahdesta kolmeen treeniä viikkoon mutta kun käyn Tampereen Loaded:lla tai jopa Tampereen PTVGYM:llä niin ero on niin merkittävä. Sen huomasin taas tällä viikolla kun kävin pitkästä aikaa treenaamassa Tampereen Loaded:lla. Varmaan sitten viime kesän kun viimeisin Tampereen treeni tapahtui Tampereen PTVGYM:llä.

Kaksi suurta asiaa erottavat Tampereen Loaded:in ja PTVGYM:n Helsingin PTVGYM:eistä sekä muutenkin Espoon ketjusaleista. Tässä siis vertaan Helsingin ja Espoon saleja joilla käyn viikottain ja tämä ei yksin omaan kohdistu yhteen Helsingin saliin vaan yleisesti Helsingin saleihin. Helsingin Mayors Gym ei näytä kuuluvan tähän parin käynnin perusteella eikä Vantaan Loaded jossa olen käynyt hieman yli kymmenen kertaa.

Kaksi suurta asiaa saattaa olla yksi isompi ongelma mutta en tätä asiaa tiedä mutta siltä se voisi vaikuttaa. Kaksi asiaa kuitenkin ovat eri asian yhteydessä vaikka samaan asiaan se kylläkin liittyy. Tämä asia on teinit jotka eivät osaa käyttäytyä yleisesti eivätkä osaa olla siististi yleisissä tiloissa. Mayors Gymin takia olen rajannut näitä kahta ongelmaa yhdeksi suuremmaksi ongelmaksi Helsingissä ja Espoossa sillä Mayors Gym:llä en hirveästi teinejä ole nähnyt.

Ei tarvitse mennä vertailussa kuin viime tiistaihin kuin menin Pitäjänmäen PTVGYM:lle ja nyt keskiviikkoon kun kävin Tampereen Loaded:lla. Tiistaina kun kävin treenaamassa Pitäjänmäen PTVGYM:llä niin minun piti mennä wc:hen ennen treeniä. Tämä oli virhe sillä wc:n lattia oli puoliksi kusen peitossa. Minun oli pakko hoitaa asiani wc pytyn toiselta puolelta kun minulla ei ollut edes kenkiä jalassa mikä oli omaa tyhmyyttäni. Helsingin ja Espoon kuntosaleilla ei kannata mennä wc:hen ilman kenkiä.

Tätä samaa ei ollut odotettavissa eikä ollutkaan Tampereen Loaded:lla kun tietenkin yli kahden tunnin ajon jälkeen minun piti mennä wc:hen perille päästyäni. Olisi ollut todella järkyttävää jos olisin ajanut hieman yli kaksi tuntia Pitäjänmäen PTVGYM:lle ja minun olisi pitänyt mennä wc:hen minkä lattia oli puoliksi täynnä kusta. Tampereen Loaded:lla on jopa pisulaari eikä siellä vain ole kusta lattioilla. 

Kusisien wc:hen lisäksi ero Tampereen ja Helsingin välillä on teinit niin pukuhuoneen kuin kuntosalin puolella. Helsingissä ja Espoossa teinit lääppivät tai lyövät toisiaan pyyhkeillä boxereissa pukuhuoneessa "treenien" jälkeen. Miten oikeasti "treenin" jälkeen on energiaa lääppiä ja lyödä toisia pyyhkeillä? Sitten siellä salin puolella tarvii huutaa puhuen kun jostain syystä ei voi niin kuin normaalisti puhua? Sitten vielä kun joka toinen sana on vittu. Vittu sitä, vittu tätä, vittu, vittu ja vittu. Miksi siis koko ajan täytyy huutaa vittua? Minua ei myöskään yksinkertaisesti kiinnosta kuunnella kuntosalilla teinien ongelmia siitä kuka seurustelee kenenkin kanssa, kuka on pettänyt ja ketä sekä kuka on valehdellut ja kenelle?

Siis tuo teinidraama on niin helppo kuulla kun teinit huutavat eikä puhu keskenään ja myöskin tuo vittu pitää huutaa koko ajan. Tätä samaa en ole huomannut missään välissä Tampereella treenatessa niin Tampereen Loaded:lla kuin Tampereen PTVGYM:llä. Se oli oikeasti niin mukavaa ja teki Tampereen Loaded:lla käynnistä vieläkin paremman. Tampereen Loaded on minulle jo laitteiltaan Suomen parhain ja siihen vielä kun lisää sen että Tampereella ihmiset osaavat käyttäytyä niin tekee Tampereen Loaded:sta ja PTVGYM:stä vieläkin mieluisampia paikkoja treenata. 

Kuudes viikko kun jatkoin kolme penkkiä treeniä viikkoon alkoi ja jatkui viimeisillä treeneillä Elixialla missä minun 12 vuoden jäsenyys tuli päätökseen. Minun oli alunperin tarkoitus käydä Elixialla treenaamassa maanantaina penkki treeni ja tiistaina kyykky treeni mutta tiistain treenin mennessä hieman heikommin niin ajattelin että voisin vielä keskiviikkona käydä Elixialla kun en sinne enää ole menemässä. Se miksi päätin vihdoin Elixian jäsenyyden niin niistä asioista löytyy täältä blogista useampia kirjoituksia.

Viime viikon sunnuntaina tuli käytyä "viimein" FitTammistossa eli nykyään FitVantaa - Iron Paradise? Ensimmäisen kerran FitVantaa - Iron Paradiseen piti mennä joku kuukausi sitten mutta päädyttiin kaverin kanssa menemään "vain" PTVGYM Tiksiin kun sinne sai ilmaisen käyntikerran. Ajateltiin että nyt kun pääsee ilmaiseksi PTVGYM Tiksiin vaikka olimme siellä jo käyneet niin seuraavalla kerralla sitten FitVantaa - Iron Paradiseen. Tuossa parisen viikkoa sitten minun oli tarkoitus mennä yhden toisen kanssa FitVantaa - Iron Paradiseen mutta ei niin vähemmän yllättäen hän perui menon / tulos (ei ollut ensimmäinen). No tuosta meni se viikko pari niin nyt sitten päädyttiin oikeasti FitVantaa - Iron Paradiseen.

Viides viikko kolmen penkki treenin viikolla toi taas jälleen kerran ennätyksiä sekä tuloksia joita en ole saanut pitkään aikaa tehtyä. Viikko alkoi maanantaina normaalilla lattia penkillä missä sain tehtyä kaksi sarja ennätystä. Tämän jälkeen keskiviikkona sain tehtyä pitkästä aikaa pysäytys penkkiä 190kg painoilla ja perjantaina vastustusnauhojen kanssa 160kg painoilla. Viides viikko piti siis sisällään lattia penkkiä, pysäytys penkkiä sekä vastustusnauha penkkiä.

Ompas vaikea muistella mitä teki pari viikkoa sitten kun olen vielä kaksi viikkoa jäljessä kirjoituksissa verrattuna missä oikeasti mennään. Olen nyt tehnyt oikeasti tehnyt kuusi viikkoa kolme penkki treeniä viikkoon ja kirjoituksissa on vuorossa neljäs viikko. Onneksi olen tehnyt jokaisesti viikosta Youtube videon ja videoiden kuvauksiin kirjoittanut mitä tuli tehtyä. Nyt kun kävin katsomassa mitä sitä sitä tulikaan tehtyä pari viikkoa sitten niin kyllä tuo viikko muistui mieliin.

Kesällä tulee noin 12 vuotta kun muutin Espooseen ja otin tuohon lähi Elixiaan jäsenyyden mikä oli silloin vieläkin lähempänä. Tuohon aikaan vaihtoehtoja ei ollut niin kuin mitä nyt on tarjolla ja esimerkiksi tässä Ison Omenan lähettyvillä on lähes kaikki ketjusalit mitä voi olla. Elixia oli 200m päässä ulko-ovelta ja silloin mukavasti sattui olemaan vielä avoimet ovet niin sinne pääsi kokeilemaan pari päivää. Lisäksi olin juuri muuttanut maalta kaupunkiin niin en tiennyt mistään mitään. Ainoa kuntosali minkä tiesin etukäteen pääkaupunkiseudulta oli Ruoholahden Mayors Gym.