Maastavetoa ja kyykkyä lyhyemmillä sarjoilla hieman eri syistä

12.02.2017 - 18:27

Tällä viikolla tuli tehtyä maastavedossa kuin kyykyssä lyhkäisiä sarjoja, mutta hieman eri syistä. Maastavedossa käytin kolmen toiston sarjoja ja kyykyssä kahdesta toistosta seitsemään toistoon. Keskiviikkona vai oliko se torstaina kun minulla oli selkätreeni vuorossa niin minulla oli alaselän kanssa hieman häikkää. Tämän johdosta ajattelin ottavan mahdollisimman suurella painolla lyhyitä sarjoja. Ajattelin pidempien sarjojen rasittavan enemmän selkää kuin lyhyempien sarjojen. Toiseksi ajattelin pidempien sarjojen johtavan selän väsymiseen minkä johdosta mahdollisiiin tekniikka virheisiin. Mitä pidempiä sarjoja tekee maastavedossa niin sitä helpompi on tehdä väsyneempänä tekniikka virheitä. Toisaalta suurilla painoilla on yhtälailla mahdollisuus tehdä tekniikka virheitä jo ensimmäisessä nostossa. Kun mennään oman tason rajoilla niin tällöin on helpompi tehdä virhe nostossa helpommin. Tästä syystä onkin hyvä hieman tietää omat "rajat" tai oikeastaan painot millä pitäisi saada x määrä toistoja joka kerta ja painot joilla saa tai ei saa toistoja tehtyä ihan joka kerta. Tällä tavalla osaa tehdä isoilla painoilla mutta hieman "turvallisemmin".

Muutoin tein selkätreenin alaselkää säästellen mikä oli hyvin yksinkertaista ja helppoa. Oikeastaan kulmasoudun tekeminen oli ainoa liike t-soudun ohella minkä jätin väliin tai oikeastaan tein toisella tapaa. Tein nimittäin kulmasoudun tuettuna vinopenkillä. Kun minulla ei ollut mahdollisuutta tehdä tuettua t-soutua niin päädyin tekemään kulmasoutua tuettuna vinopenkillä. Taljojen tekeminen ei tuottanut mitään ihmeellisiä vaikeuksia vaikkakin alataljan tekemistä piti hieman katsoa.

 

Some 140kg & 170kg #squats #squat #legday #legworkout #gym #gymlife

Video, jonka Tuomas Välimaa (@tvalimaa) julkaisi

Lauantaina puolestaan tein kyykkyä lyhyemmillä ja hieman pidemmillä sarjoilla. Tämä ihan siltä kannalta kun haluan saada tuntumaa isompiin painoihin. Olen tällä samalla tyylillä nostanut penkin painoja ja ennätyksiä niin nyt tietyllä tapaa yritän samaa kyykyssä. Tietenkin nyt hieman eri tavalla kuin penkissä mutta samalla kaavalla. Penkissä tuo isommilla painoilla yrittäminen nyt kun on "helpompaa" tai ainakin epäonnistumisen osalta helpompaa. Penkissä kun ei jaksa nostaa niin varmistajan avulla saa ainakin tehtyä pakkotoistoja kun puolestaan kyykyssä pakkotoistot ovat lähes mahdottomia. Kyykyssä vastaava epäonnistuminen onkin sitten hieman vaarallisempaa siinä mielessä, että tanko pitää kuitenkin jättää alas räkkiin. Tuo onkin sitten hieman vaikeampaa tai ainakin tangon alta voi olla vaikeaa lähteä. Tämän jälkeen tankoa pitää mahdollisesti hieman tyhjentää jotta sen saa nostettua oikealle korkeuteen räkissä. Tietenkin jos osaa tai uskaltaa heittää tangon niskalta alas niin kaikki on sinällään helpompaa. Tämä on kuitenkin aivan oma juttunsa mitä melkein pitäisi harjoitella.

Kyykkyä ja maastavetoa lukuunottamatta muutoin käytin pidempiä sarjoja vähintään kymmenen - kahdentoista toiston suorilla sarjoilla tai erikoistekniikoilla. Ihan sitä samaa kuin normaalisti olen nyt tehnyt. Muutoinkin tekeminen on ollut aikalailla samanlaista tämän ainakin tämän vuoden treeneissä. Välillä tietenkin yritän ottaa liikkeitä mitä en ole tehnyt vähään aikaa ja välillä käytän erikoistekniikoita eri liikkeissä. Yleinen runko on yleensä sama tai sitten treeni noudattaa jotain tiettyä kaavaa mikä voi olla suuremmat painot, vähemmän käytetyt liikkeet, erikoistekniikat tai jotkin tietyt liikkeet.

Kirjoittelin tuossa vähän aika sitten kuinka toiset ihmiset vain haisevat pahalle kuntosalilla ja täytyy kyllä taas hieman kertoa eilisestä. Sama ihminen oli taas kyseessä mistä tuo kyseinen toiset ihmiset vain haisevat pahalle kuntosalille sai alkunsa. Ensinnäkin tällä viikolla maanantaina kuntosalilla niin menin räkkivedon tekemisen jälkeen yläkertaan niin tietenkin tämä kyseinen ihminen tuli jostain pukuhuoneesta / wc:stä juuri siihen minun eteeni portaisiin. Halusin suosiolla jättää hieman eroa häneen etten nyt ihan perässä kävellyt portaita mutta siitäkin huolimatta vaikka kävelin perässä niin haju oli valtaisa. Siis kun ihminen kävelee portaita toiseen kerrokseen ja niihin portaisiin jää hetkeksi sellainen yököttävältä haiseva hajuvana minkä läpi pitää mennä niin ei se mukavaa ole.

Perjantaina kun bussit ei ilmeiseti kulkenut niin PTVGYM:llä ei teinejä illalla näkynyt ja muutenkin perjantai-ilta oli muutenkin rauhallisempi kuin normaalisti. Oli kyllä ihan mukava olla PTVGYM:llä kun sitä huutoa ja varsinkaan vitun huutamista ei kuulunut. Lauantai-iltana huomasi että bussit olivat taas kulkeneet ja teinit olivat palanneet PTVGYM:lle. Tämän huomasi siis siitä että roskikset ja niiden vierustat olivat täynnä tyhjiä energiajuomia sekä laitteet ja painot olivat ihan sekaisin.

Viikko sitten lauantaina tuli käytyä ensimmäistä kertaa ikinä Mayors Gym:llä ja nyt eilen tuli käytyä Pitäjänmäen PTVGYM:llä tekemässä jalkatreenit. Mayors Gym:llä tuli siis käytyä ensimmäistä kertaa ikinä ja nyt PTVGYM:llä tuli tehtyä kyykkyä pitkästä aikaa ketjuja käyttäen. Kummankin jalkatreenin trendi oli sama vaikka olosuhteet ja ympäriöstöt olivat eri. Kumpikin jalkatreeni sujui todella hyvin sillä sain kyykättyä kummassakin treenissä joko ennätyksen tai lähelle ennätystä vaikka viikolla ensimmäinen jalkatreeni meni heikosti tai ollut muuten odotukset korkealla.

Eilen tuli käytyä ensimmäistä kertaa ikinä Mayors gym:llä treenaamassa. Tämä käynti Mayorssilla on ollut varmaan pisin ikinä suunnitelmissa ollut kuntosalilla käynti. Varmaan siitä asti kun muutin pääkaupunkiseudulle niin vähemmän tai hieman enemmän vähemmän käynti Mayorssilla on ollut ajatuksissa. Kuitenkaan mitään sellaista hinkua tai oikeasti suunnittelua Mayorssille menoon ei ikinä ole ollut ja varsinkaan alkuvuosina kun muutin pääkaupunkiseudulle niin en edes harrastanut saliturismia.

Eilen vaihteeksi kun kävin PTVGYM:llä treenaamassa niin ihmettelin jälleen kerran sitä samaa asiaa mitä usein pukuhuoneessa näen ja koen. Olin juuri tullut salin puolelta pukuhuoneeseen ja olin siinä ottamassa vaatteita pois ja menossa suihkuun niin parin teinin oli pakko sitten tulla viereisiin kaappeihin. Eihän siellä toisella puolella olisi ollut kuin vain tyhjiä kaappeja. Oli siis pakko tulla siihen ihan viereen kun olin riisumassa vaatteita ja menossa suihkuun?