Ensimmäinen jalkatreeni sitten viime viikon tupla tuplajalkatreenin

25.12.2016 - 17:30

Viime viikon perjantaina sekä lauantaina tuli siis tehtyä molempina päivinä tuplajalkatreenit. Oikeastaan koko hommassa ei ollut niinkään järkeä vaan lähinnä se oli päähän pisto testata miten pystyn tuon tekemään. Itseäni lähinnä kiinnosti se asia, että pystynkö oikeasti treenaamaan kaksi tuplajalkatreeniä putkeen. Iloikseni huomasin pystyväni tekemään tuon ja palautumaan treeneistä hyvin. Olin hieman epävarma lähinnä siitä millä tasolla pystyisin treenaamaan lauantain treenit eli jälkimmäisen päivän. Samalla mietin sitä kuinka tulen palautumaan molemmista treeneistä. Juurikin yksinkertaisin asia olikin siis vain kokeilla tehdä jaloille pari tuplatreeniä peräkkäisinä päivinä. Kuitenkin tuon jälkeen päätin seuraavan jalkatreenin olevan tämän viikon lopussa tai jopa vasta seuraavalla viikolla.

Vaikka olenkin palautunut mielestäni kyseisistä treeneistä hyvin niin silti minulle oli jäänyt mieleen pyörimään mitenköhän seuraava jalkatreeni menee? Olenko siis oikeasti palautunut treeneistä vai tuleeko minulle jotain kipuja ensimmäisen kyykyn, jalkaprässin tai hack-kyykyn jälkeen? Siksi aloitin hyvin varovasti perjantai-iltana jalkatreenin enkä mennyt itselleni ihan niihin raskaimpiin painoihin vaikka yleisellä tasolla tein todella raskaan jalkatreenin.

Oikeastaan kaikilta kenelle puhuin suunnitelmista tehdä tai tupla jalkatreenien jälkeen kun mainitsin asiasta että tein pari tuplajalkatreeniä peräkkäisinä päivinä niin sain kaikilta saman vastauksen. Yleinen vastaus oli miksi / ei tuossa ole mitään järkeä. Vastauksena kaikille olikin juuri se, että kunhan testasin. Yleisesti muutenkin saan palautetta aina välillä treeneistäni ettei niissä ole mitään järkeä. Samalla olen saanut kysymyksen tai vihjauksen siihen suuntaan, että onko pakko aina treenata "täysillä". Tähän olen hieman sanonut, että turhaan kuntosalille tulen "lässyttelemään". Itse pyrin treenaan aina "täysillä" mutta aina tuokaan ei tarkoita sitä, että vedän maksimi painoilla tai maksimimäärä toistoja.

Keskiviikkona olkapäätreeni ja torstaina jälleen välipäivä Mafia 3 parissa

Keskiviikkona tuli tehtyä olkapäätreeni missä käytin aikalailla käsipainoja ja niitä liikkeitä mitä olen nyt käyttänyt muutenkin lähiaikoina olkapäitä tehdessä. Treeni alkoi kiertäjien lämmittelyillä 2kg käsipainoilla minkä jälkeen tein takaolkapäitä vipunostoilla takaolkapäille. Tämän jälkeen siirryin pystypunnerrukseen missä tein neljä sarjaa 45kg käsipainoilla viimeisen sarjan ollessa pakkotoistoilla failureen.

Tätä seurasi kolme liikettä vipunostoja vinopenkissä eri penkin kulmilla. Jokaista kolmea kulmaa tuli tehtyä joku kolme - neljä sarjaa eli yhteensä joku 9 - 12 sarjaa vipunostoja sivuille vinopenkillä. Painot olivat joko 7,5kg tai 10kg eli tuntuman mukaan tein ja sarjat taisivat olla siinä kahdentoista - viidentoista välissä. Tämän jälkeen tein olankohautuksia sekä lisää erilaisia vipunostoja enemmän takaolkapäille suunnattuna.

Torstaina olikin sitten taas kolmas viikko putkeen välipäivä sillä perjantaina lähdin heti töiden jälkeen Vammalaan. Minun piti jättää aikaa tavaroiden pakkaamiseen, siivoomiseen sekä tiskikoneelle. Tämän takia en mennyt sitten kuntosalille vaikka lopulta meinasin. Olisin mennyt tekemään jonkin nopean käsitreenin jos olisin mennyt. Olisin lopulta voinut mennä aamulla ihan hyvin treenaamaan sillä menin kuitenkin töihin vasta kymmenen jälkeen sillä hain XXL:stä pari jääkiekko mailaa mitkä olin netistä ostanut. Tämän lisäksi hain r-kioskilta postipaketin missä tuli viimeinen black-friday ostos. Olisin siis ihan hyvin voinut mennä aamulla kuntosalille jos olisin vain miettinyt mutta ehkä oli parempi että pidin välipäivän. 

Torstaina tuli sitten kun olin saanut muut hommat tehtyä niin pelattua vaihteeksi Mafia 3:sta. En tajua miksi Mafia 3 on saanut niin paljon haukkuja kun se on saanut. Minulla peli toimii ihan hyvin eikä mikään suurempia asia estä tai haittaa pelaamista. Pieniä bugeja pelissä on mutta eivät ne haittaa suuremmin ja kunhan ne osaa tiedostaa niin ne haittaavat vielä vähemmän. Itselleni torstain pelisessio oli kyllä jotain ihan kamalaa kun en meinannut päästä yhtä tehtävää sitten millään läpi. Lopulta sen pääsin läpi minkä jälkeen sain vielä pelattua muutaman muunkin. Vielä en mennyt testaamaan uutta sisältöä mitä peliin tuli torstaina 4,5gigan päivityksen yhteydessä. Ilmeisesti tällä viikolla tullut ilmainen päivitys toi peliin autokisoja sekä uusia autoja. 

Perjataina käsitreeni sekä jalkatreeni

Perjantaina oli vuorossa jalkatreeni, mutta halusin myös tehdä kädet sillä en ollut varma treenaanko tällä viikolla enään ja mitä teen jos treenaan. Minulla oli kuitenkin kädet treenaamatta ja halusin niitä hieman tehdä ja mielestäni se sopi ihan hyvin jalkatreenin kanssa. Ennen jalkatreeniä treenasin käsiä muutaman liikkeen minkä jälkeen tein sitten jalkatreenin. En siis treenannut käsiä ja jalkoja sekaisin vaan tein ennen jalkatreeniä käsitreenin.

Neljän liikkeen käsitreeni ennen jalkatreeniä sisälsi hauiskääntöä käsipainoilla, normaalilla suoralla tangolla, ojentajapunnerrusta narulla sekä kapean penkin smith-laitteessa. Hauiskääntö käsipainoilla, hauiskääntö suoralla tangola ja ojentajapunnerrus narulla tuli tehtyä pitkillä sarjoilla kun taas kapea penkki tuli tehtyä ihan kymmenen toiston sarjoilla 100kg painolla mikä oli juuri sopiva. Jaksoin tehdä juuri kymmenen toiston sarjoja kolme vai neljä ilman pakkotoistoja tai auttamisia niin sanoihin sen olleen juurikin sopiva.

 

#hacksquat #reversehacksquat #hacksquats #legday #legworkout #gym #gymlife

A photo posted by Tuomas Välimaa (@tvalimaa) on

Käsitreenin jälkeen teinkin sitten jalkatreenin mikä sisälsi pari hack-kyykky liikettä ja yhden jalan takareisiä. Otin aluksi hack-kyykyn varoen enkä ottanut tällä kertaa maksimi painoja ihan vain sen takia, että en ollut tehnyt hack-kyykkyä aikoihin ja olin epävarma jaksamisesta viime viikon jäljiltä. En tiedä mistä se johtu, mutta parin - kolmen ensimmäisen sarjan aikana minun jalkapohjat alkoivat kramppaamaan parin ensimmäisen toiston aikana. Tämä lopulta loppui kun pääsin painoihin joilla tein varsinaiset sarjat. Olin kuitenkin juonut koko käsitreenin ajan bcaa:ta joten ei sen mistään nestehukasta luulisi johtuneen. Voisiko viime viikon jalkatreenit vaikuttaneet tähän?

Yleisesti sain jalkatreenin osumaan todella hyvin takareisille ja ensimmäisen hack-kyykyn eli normaalin hack-kyykyn etureisille. Sanoihin treenin menneen hyvin enkä mielestäni huomannut minkäänlaisia ongelmia jaloissa joten olin kylläkin palautunut viime viikon jalkatreeneistä. Ainoa asia minkä huomasin ja tiesin oli se, että hack-kyykyn painot jouduin aloittaan "alusta". Se on vähän sellasta kun ei pääse normaalisti tekemään jotain liikettä tai ei yleisesti tee tiettyä liikettä vähään aikaan niin se näkyy. Joko tekniikan kanssa on hakemista tai painot ovat tippuneet siitä mihin joskus on päässyt. Tämän takia onkin hyvä ettei jätä liikettä ihan tekemättä jos haluaa pitää painot yllä. Tietenkin on niitä tapauksia joissa toisen liikkeen tekeminen saattaa auttaa jotain muuta liikettä jolloin voi käydä juuri toisin. Vaikka et olisikaan tehnyt tiettyä liikettä niin jonkin toisen liikkeen tekeminen on saattanut auttaa tämän toisen liikkeen kanssa.

Tällä kertaa normaali hack-kyykky tuli tehtyä aluksi kymmenen toiston sarjoilla minkä jälkeen siirryin tekemään 15 - 25 toiston sarjoja. Aluksi menin korotuksien kera 20kg, 40kg, 60kg ja 80kg asti kymmenellä toistolla minkä jälkeen siirryin tekemään 15 - 25 toiston sarjoja. Aluksi tein lopussa pakkotoistolla sarjoja mutta tämän jälkeen siirryin tekemään alusta asti "pakkotoistoja" eli heti ensimmäisestä toistosta lähtien varmistaja oli mukana. Näin ollen minulle jäi enemmän voimia tehdä pidempi sarja ja sarja oli muutenkin "sulavampi". Mielestäni tuollainen kokoajan mukana on parempi pidempien sarjojen kannalta kuin tulla vasta sitten mukaan kun itse väsyy. Tietenkin se vaikuttaa mitä sarjalta haluaa mutta olen jo pidempään käyttänyt tätä kokoajan mukana tyyliä useammassa liikkeessä jolla olen hakenut joka "ylipitkää" sarjaa.

Jalkatreeni

  • Hack-kyykky
  • Reverse Hack-kyykky
  • Lantionnosto vapaatanko
  • Yhden jalan takareisilaite

Viime viikko sen jo näytti ja tämä viikko on sen vain vielä paremmin osoittanut. Treenien suunta on alaspäin ja kovaa. Samalla myöskin nyt parin viikon aikana oma painoni on noussut mutta tämä ei ole tullut yllätyksenä ja olenkin tuon nousun nähnyt jo salivyöstä jonkin aikaa. Tulokset siis ovat laskussa ja painoni on noussut. Tämä kertoo vain siitä että suunta on alaspäin ja kovaa alamäkeä. Se miten tästä tuo alaspäin meno ensiksi pysäytetään ja sitten saaadaan nostettua takaisin ylöspäin niin vain aika kertoo.

Joo o. Paluu kotiin ja samalla paluu pääkaupunkiseudulla kuntosalille. On se niin eri olla Tampereella tai Vammalassa kuntosalilla kun ihmiset osaavat käyttäytyä eivät ole siivottomia. Ensiksi kaveri laittoi viestiä että lähi ketjusalilla joku oli paskantanut suihkuun kun suihkussa haisi kamala paska. Ei yllätä yhtään kun paska ja kusi on haissut kyseisen salin suihkuissa ja saunassa jo lähes kymmeniä vuosia. Sitten kun tänään kävin Pitäjänmäen PTVGYM:llä ja pääsin pukuhuoneesen niin joku oli menossa pukuhuoneen ainoaan ehjään wc:hen niin kuuluu vain "HYI VITTU!

Tällä viikolla tuli tehtyä kaksi penkki treeniä mitkä molemmat meni vaihteeksi normaalia paremmin mitä penkki treenit ovat menneet viimeisien parin kuukauden aikana. Kyykyssä puolestaan tällä viikolla tekeminen oli ihan ok ja viikon toisen kyykky treenin pelasti vain treenin viimeinen sarja. Silti olen kyykkyyn pettynyt sillä nostelen käytännössä samoja painoja penkissä kuin kyykyssä. Tämä ei ole mitenkään uutta itselleni sillä minulla oli pitkään penkin ja kyykyn ennätykset samoja tai lähes samoja. Eihän niissä nytkään oli eroa kuin 15kg.

Maanantaina jollain teinille oli todella kova kiire PTVGYM:llä sluibaamaan. Kun ajoin maanantaina Kehä 2:sta PTVGYM:lle niin takanani tuli joku A-sarjan mersulla jotain 120km/h vaihtaen koko ajan kaistoja. Kunhan vain mersu pääsi sen yhden auton ohi ja sit toiselle kaistalle taas yhden auton ohi. Kun kiire on niin kiire on minkäs sille voi? Muutaman kerran mersu siinä kaistoja vaihteli että pääsi aina yhden auton ohi kiilaten ohitettavan eteen.

Kesällä kyykky kulki todella hyvin ja sain tehtyä erilaisia sarjaennätyksiä kuten nostamassa kymmenen toiston sarjaennätyksen aluksi 180kg ja lopulta 200kg. Tuota ennen kymmenen toiston sarjaennätykseni oli 170kg minkä olin tehnyt joskus vuosia sitten. Tuon jälkeen en vain sitten tehnyt pidempiä sarjoja ja aloinkin keskittymään enemmän suurempiin painoihin ja maksimi ennätyksen saamiseen. Tein sitten tähän muutoksen kun aloin varmaankin toukokuussa tekemään pidempiä sarjoja pitkästä aikaa.