Eri tyyppisiä treenejä eri lihasryhmille sekä pitkästä aikaa jalkatreeni joka ei ollut etureisipainotteinen

16.11.2016 - 12:06

Tuli tehtyä kolme hieman erilaista treeniä. Näitä treenejä ei tullut suunniteltua yhtään etukäteen niin tämä ei ollut mitenkään suunniteltu asia. Treenit kulkivat omia reittejään alusta loppuun saakka ihan vain sillä periaatteella mitä päähän juolahti mieleen.

Keskiviikkona tuli tehtyä olkapäätreeni mikä tuntui aika kevyeltä siinä mielessä, että mitään hirveää poltetta ei tuntunut. Tekeminen vain hiipui kokoajan alusta loppuun pikkuhiljaa. Alkuun supersarja millä hain hyvää alkulämpöä ja tämän jälkeen käytännössä normaaleita suoria sarjoja. Olisi pitänyt tehdä näin jälkikäteen ajateltua treeni läpi enemmän erikoistekniikoita käyttäen.

Torstain rintatreeni puolestaan meni kovemmilla lyhyemmillä sarjoilla minkä lisäksi alkuun ja loppuun tuli tehtyä pidempiä sarjoja. Torstain rintatreeni oli mielestäni samaa luokkaa kuin tiistain selkätreenit mutta olihan sarjojen pituudet samaa luokkaa. Tämän johdosta myöskin treeni otti ihan toisella tavalla perille kuin keskiviikon olkapäätreeni.

Rintatreeni alkoi penkillä missä otin päivän maksimi ykkösen mikä oli tällä kertaa 170kg. Yritin tämän jälkeen 165kg mutta se ei noussut minkä jälkeen laskin painot 130kg ja aloin tekemään kuuden toiston sarjoja. En laskenut sarja määriä mutta arvioisin niiden olleen viiden pintaan. Nämä kaikki sarjat tuli tehtyä pakkotoistoilla täyteen eli tein joka sarjan kuusi toistoa täyteen itse tai pakotettuna. Viimeinen sarja tuli tehtyä tiputussarjana missä tein pari tiputusta pakkotoistoja käyttäen. 

Perjantain jalkatreeni olikin sitten aikalailla erilainen jalkatreeni mitä olen tehnyt kuukausiin. Itse treenin aikana en tuntenut mitään ihmeellistä jaloissa. Tuntui välillä jopa etten olisi treenaamassa jalkoja kun pystyin kävelemään kokoajan kunnolla eikä mitään linkutusta tullut. Tämä oli kyllä hieman suunniteltu asia ennen treeniä hakea erilaista jalkatreeniä mitä olen pidempään tehnyt. Kuitenkin seuraavana päivänä treenistä varsinkin takareisissä tuntui treeni hyvin mikä oli taas parempi asia siltä kannalta että viimeiset jalkatreenit ovat olleet aikalailla etureisi painotteisia. Tietenkin kun en hakannut jalkatreenin alkuun hirveitä kyykky tai hack-kyykky sarjoja niin tällöin pystyin keskittymään paremmin takareisien tekemiin. Tämä oli ihan tarkoituksellista ja suunniteltua, mutta takareisien hyvään tuntuman ottamiseen pääsyy oli bulgarialainen askelkyykky smith-laitteessa tehtynä.

Bulgarilainen askelkyykky on raskas ja vaikea liike. Vastaavasti se ottaa takareisiin perille todella hyvin kunhan tekniikka on kunnossa. Väärällä tekniikalla tehtynä bulgarialainen askelkyykky ei ota takareisiin minne sen olisi tarkoitus ottaa. Tämän johdosta teen itse bulgarialaisen askelkyykyn smith-laitteessa sekä käsipainoilla pieniä painoja käyttäen. Tällöin saan pidettyä tekniikan kasassa ja liikkeen ottavan takareisiin. 

Olkapäätreeni

  • Supersarja Vipunostot sivuille + Vipunostot sivuille istuen
  • Vipunostot sivuille vinottain vinopenkissä
  • Ristikkäistalja takaolkapäille
  • Facepull tuettuna
  • Vipunostot eteen tuettuna vinopenkissä vuorotahtiin
  • Vipunostot takaolkapäille tuettuna vinopenkissä

Rintatreeni

  • Penkki
  • Vinopenkki smith
  • Ristikkäistalja

Jalkatreeni

  • Kyykky
  • Hack-kyykky
  • Bulgarialainen askelkyykky smith
  • Yhden jalan takareisipotku
  • Pohkeet istuen smith

Viikko toisensa jälkeen kuntosalille on itsensä löytänyt vähemmän ja vähemmän treenaajia. Tämä on normaali merkki siitä että uuden vuoden lupaajat luovuttavat. Toisaalta tämä on hyvä asia itselleni ja niille monille muille ketkä eivät oikein välitä näistä lupaajista vaan tykkäävät olla hieman rauhallisemmalla salilla treenaamassa. Tammikuussa kun kuntosalille on sinällään ei niin mukava aina mennä kun se voi olla niin täynnä ettei siellä mahdu tekemään mitään tai voi joutua odottamaan todella pitkäänkin.

Viime viikon lauantaina tuli käytyä ensimmäistä kertaa ikinä Helsingin Mayors Gym:llä mistä tuli kirjoitettua Mayors Gym kokemuksia. Se että mainitsin että en ole varma tulenko Mayorssilla enään käymään niin ei johdu itse salista vaan enemminkin siitä miten sinne pääsen. Lauantaina menin metrolla kun tulin siihen tulokseen että en nyt ala tutkimaan mihin sitä autoa saisi. Siellä lähellä on parkkihalli mutta en kyllä ala maksamaan parkista kun menen kuntosalille. Sitten siellä on ilmeisesti jotain parkkipaikkoja jossain mutta alue on niin outoa minulle että siihen oikeasti pitäisi käyttää aikaa ja tutkia asiaa.

Eilen tuli käytyä ensimmäistä kertaa ikinä Mayors gym:llä treenaamassa. Tämä käynti Mayorssilla on ollut varmaan pisin ikinä suunnitelmissa ollut kuntosalilla käynti. Varmaan siitä asti kun muutin pääkaupunkiseudulle niin vähemmän tai hieman enemmän vähemmän käynti Mayorssilla on ollut ajatuksissa. Kuitenkaan mitään sellaista hinkua tai oikeasti suunnittelua Mayorssille menoon ei ikinä ole ollut ja varsinkaan alkuvuosina kun muutin pääkaupunkiseudulle niin en edes harrastanut saliturismia.

En ole nyt yhtään varma milloin aloin tuntemaan kipuja oikeassa kädessä kun tein penkkiä. Yhtenä päivänä en tuntenut kipuja ja seuraavana tunsin. Myöskin kivut alkoivat tuntua vasta silloin kun olin saanut tankoon painoja sen 160kg tai 180kg. Välillä tosiaan ei tuntunut mitään ja välillä sitten hieman jotain kun tein penkkiä 180kg tai yritin nostaa 200kg. Sitten yhdessä välissä taas kaikki kivut lähti kunnes siinä joskus marraskuun lopulla huomasin treenistä toiseen kipuja oikeassa kädessä. Ja kun on tälläinen jäärä niin penkkiähän ei jätetä tekemättä vaikka pieniä kipuja tuntuisikin. Ainoa niin silloin ei mennä niihin ihan maksimipainoihin ja katsotaan hieman tarkemmin sitä tekemistä.

Eilen vaihteeksi kun kävin PTVGYM:llä treenaamassa niin ihmettelin jälleen kerran sitä samaa asiaa mitä usein pukuhuoneessa näen ja koen. Olin juuri tullut salin puolelta pukuhuoneeseen ja olin siinä ottamassa vaatteita pois ja menossa suihkuun niin parin teinin oli pakko sitten tulla viereisiin kaappeihin. Eihän siellä toisella puolella olisi ollut kuin vain tyhjiä kaappeja. Oli siis pakko tulla siihen ihan viereen kun olin riisumassa vaatteita ja menossa suihkuun?