Kolmen päivän Tukholman reissu

16.11.2016 - 12:06

Kolmen päivän Tukholman keikka takana. Noin kolme kuukautta sitten olin neljä päivää Tukholmassa ja nyt kolme. Kun olin jo käynyt Tukholmassa jo kerran niin paikat olivat tuttuja. Päätin käydä tekemässä treenit samoilla saleilla millä kävin viimeksi sekä päätin myös mennä samaan hotelliin kuin viimeksi. Muutoin tein asioita erilailla kuin viimeksi. Tein asioita käytännössä paljon paremmin, mutta tuo viime reissu auttoi asiaan paljon.

Viimeksi lähdin Tukholmaan Helsingistä ja tällä kertaa Turusta. Näin ollen laivat vaihtuivat mikä oli hyvä asia sillä olen nyt päässyt kaikille neljälle Viking Linen Ruotsin laivalle. Tällä kertaa pääsin lähtemään Tukholmaan uudehkolla Viking Grace laivalla ja täytyy sanoa, että laiva oli kerrassaan upea verrattuna muihin. Kun paluu matkan tulin Viking Amorellalla niin eron huomasi heti, mutta niin tuon pitäisikin kun laivoilla on eroa lähemmäksi 30 vuotta.

Viking Grace on vain mielestäni yleisesti väljempi kuin muut Viking Linen laivat. Tietenkin sitten kaikki on uudempaa ja trendikkäämpää, mutta juurikin tuo väljyys oli enemmän mieleeni. Varsinkin tax free myymälä oli suuri ja en tiedä olinko vain hiljaisella hetkellä käymässä, mutta tilaa oli. Itselläni ei ollut hirveästi aikaa kierrellä Gracella, mutta yritin tuossa ajassa niin paljon kuin mahdollista. Ilta laivalla kun lähti Turusta 21 aikoihin ja laivan ollessa 6.30 paikallista aikaa perillä niin ei siihen hirveästi aikaa jäänyt. Vielä kun aamulla menin treenaamaan niin untakin piti saada. En jaksanut käydä syömässä ja minulla oli hieman eväitä mukanani millä pärjäsin illan sekä hieman aamua. Tämän johdosta en osaa sanoa laivan ruokapalveluista sen enempää.

Viking Gracesta jäi vain mieleen lähinnä se, että haluan päästä laivalle uudestaan. Mahdollisesti enemmän ajan kanssa tai sitten vain käyttää muutamat tunnit hieman erilaisemmin kuin tällä kertaa tai sitten lähteä Ruotsista aamulla illan sijaan. Tällöin laivalle saisi enemmän aikaa kun ainakaan suurin aika ei menisi nukkumiseen.

Olin hieman epävarma herätyksen suhteen. Laiva oli perillä 6.30 paikallista aikaa eli 7.30 Suomen aikaa. Tiesin puhelimen vaihtavan aikavyöhykettä automaattisesti, mutta en oikein tiennyt miten herätyskello siihen sopeutuisi. Samoin en ollut ihan varma iPadin kellosta kun se ei ollut verkossa. Tämän johdosta tein asian hieman varman päälle ja laitoin herätyksen tarpeeksi aikaiseksi tai en ainakaan jättänyt sitä viimetippaan. Muistaakseni iPhone oli kyllä vaihtanut aikavyöhykettä, mutta herätyskello äpps (ei Applen) herätti Suomen aikaan. No jokatapauksessa heräsin kuitenkin sopivan aikaisin, että jäin Tukholmassa pois.

En tiedä paljonko ja miten nukuin, mutta sanoisin nukkuneeni enemmän tain vähemmän viisi kuusi tuntia. Perillä ollessa kävin ostamassa ICA Supermarketista Nocco aminohappojuomaa mikä sisälsi myös kofeiinia. Nocco toimi minulla laturina ja herätteenä aamun kuntosalitreeniin. Metrolla sitten loppujenlopuksi Odenplaniin kuntosalille ja treenaamaan. Tässä vaiheessa olin ollut perillä Tukholmassa varmaan tunnin tai puolitoista tuntia. Viisi kuusi tuntia jonkinlaista unta minkä jälkeen kevyellä aamupalalla ja oikeastaan ilman lisäravinteita treenaamaan. Ei siis ollut mikään ihanteellinen tapa aloittaa reissua.

Meni nukkumiset miten meni ja aamupalat kevyesti niin tämä ei sinällään vaikuttanut treenin tasoon. Tietenkään en tuohon aikaan aamulla jaksanut millään kamalan suurilla painoilla vääntää vaikka yritin, mutta tein niin suurilla painoilla vain kun pystyin. Aamun treeni kun sisälsi pidempien sarjojen lisäksi ”kovia” kuuden toiston sarjoja. Tällä tavalla myöskin treenasin kaikki treenit läpi Tukholmassa. Pidempiä kymmenen - kahdenkymmenen toiston sarjoja, kuuden toiston kovia sarjoja sekä erikoistekniikoita kuten supersarjoja ja tiputussarjoja.

Kolme päivää kuusi treeniä, mutta päätin jättää jalkatreenit väliin. Tämän johdosta asioita piti hieman miettiä. Meinasin kyllä tehdä jalkatreenin mitä en sitten tehnyt sillä suunnitelmissa oli tehdä Vammalassa jalkatreeni heti perjantaina reissulta palattuani. Tämän johdosta jouduin tekemään päätöksen miten ja mitä treenaisin. Lopulta päätöksien tekeminen oli suhteellisen helppoa sillä päätin sekoittaa treeniviikon ihan kokonaan. Treeniviikko meni jo muutenkin tuplatreenien takia ”sekaisin” niin ajattelin sekoittaa tekeminen entisestään.

Tukholman treenit lyhykäisuudessään

Tiistaina aamulla selkätreeni ja illalla rintatreeni. Keskiviikkona aamulla olkapäätreeni ja illalla käsitreeni. Torstaina aamulla rintatreeni ja illalla selkätreeni. Mielestäni ihan järkevä yhdistelmä kun jalat jäivät väliin ja en kuitenkaan halunnut tehdä liian pitkiä treenejä liian monella lihasryhmällä. Tämän takia päädyin tekemään kaksi selkätreeniä sekä rintatreeniä. Samalla kun päätin tehdä olkapäätreenin ja käsitreenin samana päivänä niin päädyin tekemään olkapäätreenin aamulla sillä illalla oli parempi tehdä käsitreeni. Aamulla tehty käsitreeni olisi vaikuttanut liian negatiivisesti illalla tehtyyn olkapäätreeniin niin päädyin tekemään olkapäätreenin aamulla. Priorisoin olkapäätreenin tärkeämmäksi kuin käsitreenin.

Selkätreeniin tein sen päätöksen, että jätin maastavedon väliin. Samalla päätin tehdä selkätreenit mahdollisimman erilaisiksi vaikka loppujenlopuksi niihin aika samankaltaista tulikin. Ellei liikkeet vaihtunut niin sitten vaihdoin käytettävää kahvaa / tankoa tai sitten tyyliä. Rintatreenin puolella päätin jättää väliin penkkiliikkeiden tekemisen tangolla. Tämän johdosta teinkin penkin sekä vinopenkin käsipainoilla. Sain tällä tavalla vaihtelevaisuutta sekä yksin tehtynä käsipainot ovat turvallisempi kuin tanko.

Olkapäätreeni ja käsitreeni menivät sitten aikalailla perustyylillä. Tein muutamia asioita joko pitkästä aikaa tai sitten kokeilin ihan uudella tyylillä. Olkapäätreenin sekä käsitreenin aloitin eri tavalla kuin selkätreenin tai rintatreenin. Aloitin olkapäätreenin ja käsitreenin kahdella liikkeellä tekien pidempiä vähintään viidentoista toiston sarjoja. Kun yleisesti aloitin jokaisen treenin ainakin alkupään liikkeen pidemmillä sarjoilla niin olkapäätreenin sekä käsitreenin pari ensimmäistä liikettä tein kokonaan pienemmillä painoilla sekä pidemmillä sarjoilla.

Selkätreeni

  • Ylätalja leveä
  • Kulmasoutu smith leveä
  • Vaakasoutu
  • Kulmasoutu vastaote
  • Pullover

Rintatreeni

  • Penkki käsipainoilla
  • Vinopenkki käsipainoilla
  • Pysäytyspenkki smith
  • Ristikkäistalja

Olkapäätreeni

  • Pystypunnerruslaite
  • Takaolkapäälaite
  • Pystypunnerrus vapaatanko
  • Supersarja viparit istuten tuettu ja istuen
  • Facepull
  • Viparit talja takaa
  • Vipunostot eteen talja tanko maaten
  • Takaviparit pää tuettu

Käsitreeni

  • Ojentajapunnerrus naru
  • Hauiskääntö talja tanko
  • Onentajalaite
  • Supersarja hauiskääntö vastaote + hammer
  • Ranskalainen punnerrus
  • Hauiskääntö z-tanko tuettuna vinopenkissä
  • Dippilaite

Rintatreeni

  • Rintaprässi
  • Viparit
  • Alaristikkäistalja

Selkätreeni

  • Ylätalja kapea
  • Kulmasoutu tanko myötäote
  • Alatalja leveä
  • Low row

Vertailua viime kerran reissuun 

Viime reissulla kävin kolmella kuntosalilla joissa kävin vähintään kerran. Tällä kertaa kävin kahdella kuntosalilla ja sillä jolla viimeksi kävin vähemmän niin nyt kävin enemmän. Tällä reisulla kävin kuudesta treenistä neljä Odenplanissa sekä kaksi Medborgarplatsenilla mikä oli käytännössä hotellin vieressä. Olin tällä kertaa samassa hotellissa Medborgarplatsenilla kuin viimeksi vaikka ajattelin vaihtaa hotellia. Scandic Malmen on vain mielestäni hyvällä paikalla ja ainakin silloin kun Vikingillä matkustaa sekä edullinen vastaaviin verrattuna. Satamasta hotelliin on joku vartin kävelymatka varmaan ja metrolla pääsee kätevästi keskustaan hyvinkin nopeasti.

Se mitä tein tällä matkalla erilailla oli yleisesti syöminen sekä liikkuminen. Tällä kertaa en sortunut kertaakaan Mcdonaldsiin vaan kävin kunnon paikoissa syömässä. Tämän lisäksi hain ahkerasti rahkaa sekä ProPud puddingia ICA Supermarketista joista sain proteiinia kun lisäravinteita ei ollut mukana. Illalla en jaksanut mennä syömään toista kertaa mihinkään kunnon paikkaan vaan päädyin käyttämään ICA Supermarketin hyvää salaattipöytää. Salaattipöydässä oli vaikka tarjolla ja kippoon sai sulloa tavaraa kun hinta oli kiinteä. Aikalailla kananmunia, raejuustoa sekä avokadoa tuli käytettyä salaatissa. Noccoa meni viime tyyliin pari tölkkiä päivässä kun käytin Noccoa käytännössä laturina kofeiinin takia ja saihan siitä myöskin aminohappoja.

Tällä kertaa osasin kulkea jos Tukholman keskustassa joten se auttoi. Tällä kertaa kuitenkin vain lähdin kiertelemään paikkoihin ihan vain kävelläkseni ja katsoakseni mitä missäkin on. En tiedä paljonko kävelin ja missä oikeasti kävin, mutta paljon ja pitkiä matkoja menin. Olisi ollut varmaan hauska katsoa kartasta gps jälkiä jos olisi ollut joku seuranta päällä. Yhdessä vaiheessa ainakin tiistaina meinaan tuli käveltyä pientä ympyrää.

Kävin tällä kertaa vanhassa kaupunkissa missä viimeksi en jaksanut. Minulle siellä ei ollut oikeastaan mitään. Kävin siellä linnan päin mutta lähdin nopeasti pois. Metrolta linnalle päin kävelin ”turistikatuja” jotka olivat täynnä turistikrääsää ja ruokapaikkoja. Huomasin ja tajusin vain ettei tämän kaltainen ole oikein minulle vaan tykkään normaalista ja normaaleista kaupoista. Myöskin kesän ollessa ajankohtana niin tällä kertaa myöskin Tukholmasta löytyi paljon turisteja ja erityisesti Aasialaisia joita tuli jo laivalla paljon. Arvelisin että he olivat Japanilaisia, mutta voin olla väärässä.

Kävelin paljon. Näin paljon. Kävin monessa paikassa ja monta paikkaa jäi näkemättä. En käynyt turistibusseilla tai veneillä sillä kuitenkin tämäkin reissu oli sinällään enemmän treeniä varten. Sinällään treenit olivat suuriosa tätä matkaa, mutta käytännössä treenit olivat pieniosa matkaa. Kyllä minulla meni siltikin päivästä enemmän muuhun kuin treenaamiseen ja kävin paljon kaikkialla eli en vain ollut salilla ja hotellilla. Mielenkiintoinen matka ja tämä meni paremmin kuin ensimmäinen Tukholman matka, mutta tuo auttoi niin paljon kun tiesi paikkoja etukäteen. Saa nyt nähdä mihin menen seuraavaksi ja koska palaan Tukholmaan tälläiselle reissulle sillä josain muualla olisi tarkoitus käydä.

Lauantaina kävin tekemässä kyykky- & jalkatreenin Tampereen PTVGYM:llä hieman extemporeen ja itselleni poikkeuksellisen aikaisin. Tulin hyvin nopeasti siihen lopputulokseen että en jaksa täällä Vammalassa mennä paikalliselle kuntosalille tekemään jalkatreeniä kun se ei oikein keskiviikkonakaan sujunut. Toisekseen minulla oli vain aikaa niin miksi en sitten lähtenyt Tampereelle treenaamaan? Tällä kertaa myöskin halusin käydä vaihteeksi Tampereen PTVGYM:llä vaikka minulla on vielä muutama kerta 10-korttia jäljellä Tampereen Loaded:lle.

Tämän viikon maanantaina tuli käytyä toista kertaa ikinä Tampereen PTVGYM:llä jossa tuli tehtyä ensimmäistä kertaa maastavetoa sekä selkätreeni. Minulla on vielä Tampereen Loaded:lla muutama kerta 10-kerran kortista jäljellä mutta ajattelin poiketa vaihteeksi Tampereen PTVGYM:lle kun en ole siellä kuin kerran aikaisemmin käynyt. Myöskin Tampereen PTVGYM:lle oli Helsingistä tullessa hieman helpompi tulla ja aikaakin säästyi hieman. Myöskin minulla oli tarkoitus tehdä maastavetoa sekä halusin katsoa Tampereen PTVGYM:n selkälaitteet läpi kun en ollut aikaisemmin tehnyt selkätreeniä siellä.

Piti jo kirjoitella viime viikonloppuna mutta en kerinnyt enkä myöskään jaksanut alkaa kirjoittelemaan. Viime viikolla minun oli alunperin tarkoitus käydä Pitäjänmäen PTVGYM:llä neljä kertaa mutta päädyin käymään kolme. Viime viikon keskiviikkona minun oli tarkoitus käydä tekemässä viikon ensimmäinen kyykky- / jalkatreeni PTVGYM:llä mutta päädyin lopulta menemään tekemään sen treenin toiselle lähisalille. Päätin lopulta mennä lähisalille kahdesta eri syystä jotka olivat että halusin hieman löysäillä kun ei tuntunut hyvälle päivälle ja muistaakseni toinen syy taisi olla yleisurheilun EM-kisojen viimeinen kisapäivä?

Kuudes sunnuntaina mutta tällä kertaa en lähtenyt tekemään pidempää kymmenen kilometrin juoksua mitä olen viimeisen viiden viikon sunnuntaisin tehnyt. Tällä kertaa halusin palautua niin treeneistä kuin hieronnasta sekä keskittyä tulevaan hierontaan. Jos palataan ajassa taaksepäin toissa viikolle niin silloin minulla oli hieronta ja tunsin että takareidet sekä pohkeet olisi ollut hyvä hieroa tuolloin. Kuitenkin pidättäydyin suunnitelmissa ottaa tuolloin hieronnassa rinnan sekä kädet. 

Tätä asiaa olen monesti täällä kirjoitellut ja salilla useiden ihmisten kanssa puhunut että kun syön puhtaasti läpi viikon niin jaksan paremmin treenata. Syön käytännössä koko viikon puhtaasti maanantaista sunnuntaihin paitsi sitten perjantaina ja tai lauantai-iltana syön jotain "parempaa" tai muuten ohi. Tietenkin sitten on myöskin päiviä ja ajanjaksoja kun myös muina päivinä tulee syötyä jotain "hyvää" tai ohi ruokavalion mutta sekin tapahtuu vain vasta treenin jälkeen. Kun syön ennen treeniä vain puhdasta ruokaa niin saan pidettyä energia tason ja jaksamisen hyvänä treeniin asti ja sitten treenin jälkeen kun on väsynyt niin silloin voi tarvittaessa herkutella jos haluaa.