Aamulla selkätreeni ja illalla jalkatreeni kolmella liikkeellä

16.11.2016 - 12:06

Keskiviikko oli epänormaali päivä ja keskiviikko oli pitkäpäivä. Käytännössä lähdin aamulla kuntosalille hieman jälkeen seitsemän ja pääsin kotiin takaisin puoli kymmeneltä illalla. Koko tämän aikaa olin joko kuntosalilla tai töissä. Aamulla lähtiessäni matkaan en ollut ihan ajatellut päivän rakennetta tuolla tavalla vaan päädyin siihen aamupäivän aikana. Minun oli tarkotus tehdä normaalin pituinen työpäivä minkä jälkeen palata kotiin ja tehdä illan työtehtävä kotoa käsin. Päädyin kuitenkin ratkaisuun olla töissä ilta seitsemään eli jatkaa toimistolla aina niin pitkään kun sain tehtyä tuon ilta homman. Olin tätä ratkaisua kyllä miettinyt, mutta olin kuitenkin jossain kohtia ajtellut olevan parempi mennä välilä kotiin.

Ainoa huonompi asia tässä oli se, että otin matkaan eväät sen mukaan, että olisin tullut ennen illan kuntosalia kotona käymään. Minun oli tarkoitus syödä kotona vielä kunnolla ennen ilan työasioita sekä kuntosalille menoa. Tämän johdosta kun olin kauemman aikaa toimistolla niin mitä pidemmälle päivää mentiin niin sitä vähemmän minulla oli syötävää. Mietin kyllä mahdollisuutta käytä hakea kaupasta jotain tai hakea alakerrasta kolmioleipää. Päädyin kuitenkin sellaiseen ratkaisuun, että venytin kello 14 "aterian" myöhemmäksi ja tämän tilalla söin muutamia riisikakkuja. Minulla kun sattuu olemaan pieni riisikakku varasto toimistolla niin tätä oli hyvä hyödyntää eikä näin ollen tarvinnut alkaa enempää miettimään mitä tässä söisi? Mikä nyt olisi sellainen mikä sopisi tämän oman dieettini kanssa?

Tietenkään riisikakut eivät ole mitään täyttäviä kun ne eivät sisällä mitään. Minulla oli käytännössä sanotaanko nyt iltaan saakka ainakin pienempi nälkä. Välillä huomasin tämän paremmin ja välillä en huomannut tätä ollenkaan. Esimerkiksi illan jalkatreenin aikana on huomannut mitään nälän tunnetta, mutta päivästä iltaan saakka toimistolla kyllä tunsin olevani nälässä enemmän tai vähemmän. Minun olisi pitänyt saada hieman suurempi ateria siinä 16 - 17 aikoihin, mutta ei niin ei. No ainakin tämä sopi sinällään ihan hyvin dieettini kanssa yhteen, että ei tullut syötyä mitään liian isoa tai sellaista mikä ei olisi sopinut dieettiin.

Kun saavuin lopulta illalla puoli kymmen jälkeen kotiin niin en tällöinkään jaksanut alkaa tekemään mitään suurempaa iltapalaa. Ajattelin aluksi tehdä munakkaan tain munakokkelia, mutta halusin nopeasti istumaan sohvalle ja katsomaan jotain. Mitään en ollut valmistellut valmiiksi eikä jääkaapissakaan ollut mitään ihmeellistä. Iltapalan valitseminen oli siis aika vaikeata tai oikeastaan helppoa sillä vaihtoehtoja ei jäänyt montaa jäljelle, Kun ei ole oikein mitään enkä jaksanut alkaa tekemään mitään suurempaa niin jouduin lopulta päätymään 200g raejuuston purkkiin sekä rahkaan minkä lisäksi otin vielä omenan. Halusin kuitenkin nyt saada suhteellisen "ison" aterian iltapaksi niin otin sitten monta pienempää purkkia sillä ei yksi raejuusto tai rahka olisi kylläkään riittänyt.

Aamulla selkätreeni kolmella liikkeellä

Suunnittelin ja en suunnitellut aamun selkätreeniä. Olin jotain miettinyt tekeväni ja jotain syntyi vain mielijohteesta. Ajattelin tekeväni kolme - neljä liikettä riippuen hieman mitä olin tekemässä ja miten olin tekemässä. Päädyin lopulta helposti lukuun kolme liikemäärän kanssa sillä minulla meni ainakin kahteen ensimmäiseen liikkeeseen paljon aikaa. En edes ollut tajunnut miten paljon aikaa olin saanut kulumaan kahdessa ensimmäisessä liikkeessä. Se on vain välillä tuollain, että kun tekee ja tekee niin aika vain kuluu. Tällä kertaa se kohdistui lähinnä tekemiseen sillä tauot tuntuivat lyhkäsiltä.

En edes tiedä sarjamääriä kahden ensimmäisen liikkeen aikana. Isoja määriä ne kyllä olivat sillä en muuten olisi saanut kulutettua aikaa niin paljoa. T-soudulla tuli aloitettua aamun selkätreeni mistä päädyin sitten vaakasoudun jälkeen tekemään ylätaljaa seisten. Ylätaljaa tein sitten ajallisesti ainakin vähiten. Sarjamäärällisesti en osaa sanoa suhteutettuna mitä tein eniten, mutta vähiten taisin kuitenkin tehdä ylätaljaa sillä aloin tässä kohtaan katsomaan jo kelloa. En meinaan halunntu tässä vaiheessa venyttää treeniä ajallisesti sillä tuplapäivänä treenien kestot ovat tärkeässä roolissa.

Minulla on kokemuksia liian pitkistä aamutreeneistä tuplapäivinä jolloin illalla tekeminen on ollut väsyneempää. Kun käy tekemässä tuplatreenejä niint tarkoitus ei kuitenkaan ole tehdä kahta tunnin treeniä vaikka joskus se on mennyt siihen. Olen nyt yrittänyt pitää aamun kuntosalitreenin 30min - 50min välissä. Mieluiten alle tuon 50 minuutin, mutta juuri 50 minuuttia olen nyt pitänyt takarajana. Yleisesti yritän tähdätä aamun treenin olivan pitkä noin 35min - 45min. Illan treenissä puolestaan en pahemmin katso kelloa, mutta yritän kuitenkin välttää yli tunnin treenit. Yritän siis pitää aamutreenin lyhyempänä kuin illan ilatreenin ihan tietoisesti sillä iltatreeni on kuitekin se "päätreeni".

Aamu selkätreeni

  • T-soutu
  • Vaakasoutu
  • Ylätalja kahva seisten

Illalla jalkatreeni kolmella liikkeellä

En oikein tiennyt miten kymmenen tunnin työpäivä ja hieman heikko syöminen tulisi vaikuttamaan illan kuntosalitreeniin. Toivoin vain saavani tarpeeksi potkua ennen treeniä juotavasta proteiini + laturijuomasta. Tuntui jo varsinkin loppupäivästä että join suhteellista enemmän kahvia ja millä yritin pysyä hereillä ja varmaan hain jotenkin jotain nälän tunteen poistamistakin. Näin ainakin luulisin vaikka ei se sitä varmaankaan kyllä poista. En oikeastaan huomannut mitään ihmeellistä ensimmäisen liikkeen aikana, mutta sitten kahden jälkimmäisen liikkeen aikana päässä alkoi hieman huimata tai jotain. Ilmeisesti energia varastot alkoivat vain olemaan vähissä.

Sinällään sain itseni ihan hyvin iskuun kun treeni alkoi enkä huomannut mitään väsymystä treenin aikana. Ainoa asia oli vain tuo pieni huimaaminen tai ainakin huomaamisen alkaminen. En kyllä tiedä mitä olisi tapahtunut jos treenissä olisi ollut neljäkin liikettä, mutta onneksi ei nyt ollu. Kyykky, jalkaprässi sekä takareidet maaten liikkeet tuli tehtyä. Muuten tekeminen meni ihan normaalisti kymmenen toiston sarjoilla, mutta jalkaprässissä tuli tehtyä kaksi tiputussarjaa. Ensimmäinen lähti 300kg painoista ja jälkimmäinen 200kg painoista. 25kg kiekkoja otettiin vain pois kun siltä tuntui eli hyvinkin nopeasti. Kummatkin setit alkoivat hyvin eli sain niin 300kg kuin 200kg aloituksilla tehtyä kymmenen toistoa, mutta tämän jälkeen kun painoja alettiin ottamaan pois niin toistomäärät per paino oli alhaiset. Toisaalta halusin, että minulle ainakin pidettiin tahti pysyvän eli ei mitään varsinaisia pitoja alhaalla tai ylhäällä vaan kiekkoa pois lennosta.

Jalkatreeni

  • Kyykky
  • Jalkaprässi
  • Takareidet maaten

Lauantaina kävin tekemässä kyykky- & jalkatreenin Tampereen PTVGYM:llä hieman extemporeen ja itselleni poikkeuksellisen aikaisin. Tulin hyvin nopeasti siihen lopputulokseen että en jaksa täällä Vammalassa mennä paikalliselle kuntosalille tekemään jalkatreeniä kun se ei oikein keskiviikkonakaan sujunut. Toisekseen minulla oli vain aikaa niin miksi en sitten lähtenyt Tampereelle treenaamaan? Tällä kertaa myöskin halusin käydä vaihteeksi Tampereen PTVGYM:llä vaikka minulla on vielä muutama kerta 10-korttia jäljellä Tampereen Loaded:lle.

Tämän viikon maanantaina tuli käytyä toista kertaa ikinä Tampereen PTVGYM:llä jossa tuli tehtyä ensimmäistä kertaa maastavetoa sekä selkätreeni. Minulla on vielä Tampereen Loaded:lla muutama kerta 10-kerran kortista jäljellä mutta ajattelin poiketa vaihteeksi Tampereen PTVGYM:lle kun en ole siellä kuin kerran aikaisemmin käynyt. Myöskin Tampereen PTVGYM:lle oli Helsingistä tullessa hieman helpompi tulla ja aikaakin säästyi hieman. Myöskin minulla oli tarkoitus tehdä maastavetoa sekä halusin katsoa Tampereen PTVGYM:n selkälaitteet läpi kun en ollut aikaisemmin tehnyt selkätreeniä siellä.

Piti jo kirjoitella viime viikonloppuna mutta en kerinnyt enkä myöskään jaksanut alkaa kirjoittelemaan. Viime viikolla minun oli alunperin tarkoitus käydä Pitäjänmäen PTVGYM:llä neljä kertaa mutta päädyin käymään kolme. Viime viikon keskiviikkona minun oli tarkoitus käydä tekemässä viikon ensimmäinen kyykky- / jalkatreeni PTVGYM:llä mutta päädyin lopulta menemään tekemään sen treenin toiselle lähisalille. Päätin lopulta mennä lähisalille kahdesta eri syystä jotka olivat että halusin hieman löysäillä kun ei tuntunut hyvälle päivälle ja muistaakseni toinen syy taisi olla yleisurheilun EM-kisojen viimeinen kisapäivä?

Kuudes sunnuntaina mutta tällä kertaa en lähtenyt tekemään pidempää kymmenen kilometrin juoksua mitä olen viimeisen viiden viikon sunnuntaisin tehnyt. Tällä kertaa halusin palautua niin treeneistä kuin hieronnasta sekä keskittyä tulevaan hierontaan. Jos palataan ajassa taaksepäin toissa viikolle niin silloin minulla oli hieronta ja tunsin että takareidet sekä pohkeet olisi ollut hyvä hieroa tuolloin. Kuitenkin pidättäydyin suunnitelmissa ottaa tuolloin hieronnassa rinnan sekä kädet. 

Tätä asiaa olen monesti täällä kirjoitellut ja salilla useiden ihmisten kanssa puhunut että kun syön puhtaasti läpi viikon niin jaksan paremmin treenata. Syön käytännössä koko viikon puhtaasti maanantaista sunnuntaihin paitsi sitten perjantaina ja tai lauantai-iltana syön jotain "parempaa" tai muuten ohi. Tietenkin sitten on myöskin päiviä ja ajanjaksoja kun myös muina päivinä tulee syötyä jotain "hyvää" tai ohi ruokavalion mutta sekin tapahtuu vain vasta treenin jälkeen. Kun syön ennen treeniä vain puhdasta ruokaa niin saan pidettyä energia tason ja jaksamisen hyvänä treeniin asti ja sitten treenin jälkeen kun on väsynyt niin silloin voi tarvittaessa herkutella jos haluaa.