Aamulenkki väsytti suhteellisen paljon sekä pari olkapäätreeniä

16.11.2016 - 12:06

Nyt perjantaiaamuna päätin jättää aamulenkin väliin mitä olin kylläkin suunnitellut. Maanantaiaamuna taistelyköysiä ja vatsoja, tiistaina oli vuorossa ihan perus maastavetotreeni, keskiviikkona aamulenkki sekä torstaiaamuna oli jälleen taisteluköysiä sekä vatsoja. Tällä samalla kaavalla perjantaina piti aamulla olla vuorossa aamulenkki, mutta päätin jättää sen välliin. Ajattelin sen olevan nyt hieman liikaa tässä vaiheessa. Keskiviikkoaamun aamulenkki vain taisi osoittaa sen, että ei nyt kannata alkaa tekemään ihan liikoja heti. En tiedä oliko keskiviikon aamulenki yksittäinen tekijä vai oliko se vain laukaisin minkä jälkeen tunsin olevani hieman tyhjempi ja väsyneempi.

Vaikka tunsin olevani keskiviikkona väsynyt aamulenkin jälkeen niin tästä huolimatta kävin illalla tekemässä olkapäätreenin kuntosalilla. Illalla en tuntenut enään mitään ihmeellistä väsymystä vaan sain tehtyä treenin ihan hyvin. Seuraavana aamuna aamutreeni meni siihen asti hyvin kunnes aloin tekemään vatsaliikkeitä. Torstaiaamuna taistelyköysitreeni meni vielä ilman ongelmia, mutta ongelmat alkoivat heti ensimmäisestä vatsaliike sarjasta. Huomasin heti etten ollut vieläkään palautunut maanantaiaamun vatsatreenistä. Yritin sitten millaista liikettä vain niin ei siinä meinannut tulla yhtään mitään joten päädyin hyvinkin nopeasti jättämään torstain aamutreenin siihen. Tostai-iltana oli vuorossa "jälleen" olkapäätreeni keskiviikon tapaan ja tämä treeni meni taas ilman mitään ihmeellisyyksiä.

[[{"fid":"543","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"Garmin connect 7km aamulenkki","field_file_image_title_text[und][0][value]":"Garmin connect 7km aamulenkki"},"type":"media","attributes":{"alt":"Garmin connect 7km aamulenkki","title":"Garmin connect 7km aamulenkki","height":756,"width":1060,"class":"media-element file-default"},"link_text":null}]]

Minulla on siis ollut nyt sinällään hieman vaikeuksia aerobisen treenin kanssa sekä vatsaliikkeiden kanssa. Ei aerobinen treeni sinällään tee mitään ihmeellistä, mutta tunnun olevan vain väsyneempi tämän jälkeen. Tämä oli kyllä hieman odotettavissa kun mietin miten pidempi aikainen aerobinen treeni vaikuttaa dieetin ollessa päällä? Ehkä tuo vain tarvitsisi hieman enemmän kevyitä lenkkejä alle jotta kroppa tottuisi enemmän pidempi aikaiseen rasitukseen. Kaikki on kuitenkin kiinni tottumuksesta.

Keskiviikkona sekä torstaina olkapäätreenit

Vaikka olin keskiviikkona väsynyt ja kropassa tuntui väsymys ja sellainen tyhjäolo niin siitä huolimatta suunnittelin lopulta meneväni illalla kuntosalille. Päivällä kyllä tulin miettineeksi kannattaako sinne mennä vai ei? Väsymys oli välillä sitä luokkaa, että meinasin päättää olla menemätä ja levätä hieman. Kuitenkin mitä pidemmälle päivä ja meni ja lähtö kuntosalille lähestyi niin olotila alkoi parantua ja virkeys alkoi löytyä. En sitten tiedä auttoiko pieni kävely ulkoilmassa niin paljon, mutta tämän jälkeen aloin olemaan virkeämpi. Ennen kuntosalille menoa otin vielä perus proteiinijuomani latureineen ja tämän jälkeen olo oli normaalimpi.

Minulla oli suunnitelmana treenata olkapäitä sekä ojentajia keskiviikkona, mutta päädyin lopulta tekemään kolme liikettä olkapäille. Lopulta sama suunnitelma oli myöskin torstaina mielessä, mutta tällöinkin päätyminen oli "vain" olkapäätreeni. Keskiviikkona kun olin kuitenkin ollut väsynyt päivän aikana niin ehkä tästä syystä jätin ojentajat tekemättä ja muutoinkin olkapäätreeni oli hieman "kevyempi". Torstaina tuli sitten tehtyä erilaisempi olkapäätreeni joten sain kaksi erilaista olkapäätreeniä kahden päivän aikana. Ojentajatreeni siirtyikin sitten varmaan perjantaille yhdessä jalkojen kanssa.

Keskiviikkona tuli tehtyä yksi liike enemmän etuolkapäille ja kaksi liikettä enemmän takaolkapäille kun torstaina tuli tehtyä aika tasaisesti koko olkapäätä.  Keskiviikkona tuli tehtyä erilaisia normaaleita sarjoja kuuden - kymmenen toiston sarjoilla. Torstaina meno oli muutoin samankaltainen, mutta treeni sisälsi yhden triplasetin sekä yhden supersarjan. Torstain olkapäätreenin kaava oli tehdä muutama liike "kovilla" kuuden - kahdeksan toiston sarjojoilla sekä tehdä näiden väliin hieman supersarjan tynkää. Näin ollen treeniin saa hyvin sekoitettua isoja ja pienempiä painoja. Olen vain huomannut, että treenissä vain väsyy niin nopeeta jos yrittää tehdä koko ajan raskailla painoilla lyhyitä sarjoja. Kun kuitenkin haluan niihin lyhyihin sarjoihin oikeasti isompaa painoa enkä vain isoa painoa.

Yleisesti treeniin saa muutenkin vaihtelevaisuutta kun tekee muutakin kuin kovia kuuden toiston sarjoja. Tämän kaltaisia treenejä on tullut tässä muutamien viikkojen aikana tullut jo tehtyä ja niitä on tarkoitus tehdä hieman lisää vielä jonkin aikaa. Kroppa ei kuitenkaan jaksa tehdä ihan samalla volyymillä koko aikaa joten välissä on parempi tehdä jotain muutakin kuin niitä kovia sarjoja. Olen kuitenkin nyt huomannut, että kyllä maksimitulokset ovat vain näillä kovilla kuuden toiston sarjoilla nousseet mistä kertoo tällä viikolla noussut 180kg penkki.

Keskiviikon olkapäätreeni

  • Pystypunnerrus eteen smith
  • Vipunostot takaa talja
  • Takaolkapäälaite

Torstain olkapäätreeni

  • Pystypunnerrus käsipainoilla Arnold
  • Triplasarja Vipunostot sivulle istuen + Vipunostot eteen istuen + Vipunostot sivulle seisten
  • Supersarja Vipunostot takaolkapäille pää tuettuna penkissä + Vipunostot takaolkapäille istuen
  • Vipunostot vinottain vinopenkissä
  • Pystypunnerrus tanko eteen seisten
  • Takaolkapäälaite

 

Olen jo pidempään huomannut sen asian että kun on kuntosalilta pois viikkoja tai kuukauden verran missä normaalisti käy päivittäin niin silloin huomaa eräitä asioita todella helposti. Kun käy tietyssä paikassa aktiivisesti ja useasti niin silloin tiettyihin asioihin ja ihmisiin tottuu ja tietyistä asioista tulee rutiineita ja tottumuksia. Kun sitten tuosta arjesta tai aktiivisesti käynnistä tietyssä paikassa muuttuu harvempaan tai tulee vain taukoa niin silloin asioita vain näkee uudella silmällä. Hieman sama asia kuin söisi tiettyä ruokaa päivittäin niin hyvin nopeasti siihen tottuu eikä siitä esimerkiksi enää nauti samalla tavalla tai se vain on sitä mitä aina ennenkin. Kuitenkin kun kyseisestä ruuasta pitää taukoa ja kun sitä alkaa taas syömään niin siitä nauttii taas eri tavalla.

PTVatasen some on näköjään toiminut. Kävin nyt ensimmäiset kerrat Pitäjänmäen PTVGYM:llä loppiaisen jälkeen ja voi pojat sillä perjantai- sekä lauantai-iltana PTVGYM oli ihan täynnä teinejä. Varsinkin kun ottaa huomioon Pitäjänmäen PTVGYM:in koon niin siihen nähden aivan liikaa. En niinkään nähnyt hirveästi vanhempaa uutta väkeä mutta kyllä sieltäkin puolelta uusia naamoja oli hieman. Suhteutettuna teinejä oli varmaan se 80% kun taas lähiketjusalilla prosentit menevät toiseen suuntaan. Tämä vain kertoo ketkä katsovat PTVatasen videoita ja somea. Teinit.

Tuskaset muutamat viikot ovat nyt kuntosaleilla kun uuden vuoden lupaajat ovat löytäneet jälleen kuntosalille vajaaksi kuukaudeksi. Uusi vuosi aloitetaan morkkisella ja pahalla omalla tunnolla kun jouluna sekä uutena vuotena on tullut syötyä ja joutua aivan liikaa. Tämän johdosta paino on noussut ja kunto on laskenut. Valitettavasti olen nähnyt tämän trendin jo lähes kaksikymmentä vuotta eikä se tule tuosta yhtään muuttumaan ikinä. Aluksi siis innolla aloitetaan käymään kuntosalilla niin kuin ihan mitä tahansa muuta harrastusta kohtaan. Viikon parin päästä innostus on loppunut ja salikortista maksetaan vaikka siellä ei edes käydä.

Tein tällä viikolla kaksi erilaista penkkipunnerrus treeniä mutta kummassakin niin kuin yleensä lähes kaikissa penkki treeneissäni menen tekniikka edellä. Viikon ensimmäisessä treenissä tiistaina menin 200kg ja 205kg painoihin joilla tein kahden toiston sarjat kun taas perjantaina otin 180kg painoilla kaksi kahden toiston sarjaa. Nämä kaksi treeniä ovat eräällä tapaa sitä samaa jatkumoa mitä olen yrittänyt ylläpitää jo pidempään. Älä ala hakkaa päätä seinään.

Niin ne päivät näköjään vaihtelevat vain todella paljon. Viimeksi kun minulla oli lauantaina viime vuoden viimeinen treeni ja tein kyykky treenin niin jaksoin tehdä vain 205kg painoilla viisi toistoa. Odotukset tuota treeniä kohtaan olivat suuremmat mutta jo hyvissä ajoin huomasin tangon vain painavan selässä. Minun oli tarkoitus tehdä ihan erilainen treeni mitä lopulta tein sillä minun oli tarkoitus tehdä 220kg - 230kg painoilla paria toistoa. Lopulta kun huomasin että nyt ei vain kulje niin päädyin sitten vieläkin kovempaan ajatukseen. Tekisin 205kg painoilla kymmenen toistoa.