Jalkatreeniä käsipainoilla ja reisilaittella isommilla painoilla lyhyempiä sarjoja

16.11.2016 - 12:06

Minun treeneistä puuttuu sinällään punainenlanka, mutta sinällään se on. Lähinnä kun ajattelee minun treenien yleiskuvaa pidemmällä aikavälillä niin punainenlanka on hieman kateissa. Sinällään omasta mielestäni treeneissäni on punainenlanka. Oman näkemykseni puolesta treenien tarkoitus on vain ottaa hyvin perille erilaisilla tekniikoilla / liikkeillä ja sarjoilla. Sinällään treenien punainenlanka on hieman kadoksissa kun viikkojen välissä toistomäärät saattavat vaihdella "radikaalisesti" ja tämän pohjalta myöskin sarjapainot. Tämän takia punainenlanka voi näyttää olevan kadonnut. En treenaa kokoajan tai siis jaksoissa lyhyemmillä tai pidemmillä sarjoilla vaan sekoittelen näitä keskenään. Lyhyemmillä sarjoilla haetaan pääsääntöisesti voimaa ja pidemmillä sarjoilla kestävyyttä ja timmiyttä.

Keho menee aina sen mukaan millä tavalla treenaa ja tämän vuoksi pitäisi tehdä jaksotuksia. Hieman pidempiä jaksoja lyhyemmillä sarjoilla tai pidemmillä sarjoilla eikä ihan näin ristiin kuten olen hieman tehnyt. Tällöin kroppa ei ehdi reakoida paihoin ja toistomääriin jolloin tulokset vaihtevat kamalasti. Kun tekee hieman pidemmän jakson lyhyemmillä sarjoilla ja isommilla painoilla niin samaan aikaan maksimipainotkin nousisivat. Tällä tavalla kun välillä teen suurilla painoilla ja välillä pienemmillä painoilla niin ainakaan maksipainot eivät nouse vaan päin vastoin ne laskevat.

Itse haen vain tällä hetkellä sitä, että treeni menee hyvin perille. Se millä tavalla niin ei ole väliä. Samalla kun vaihtelen sarjojen pituuksia ja tekniikoita niin pidän treenin myöskin erilaisena jolloin minulle ei tule mitään motivaation katoamisia joita on joskus tullut. En vain aina tykkää tehdä sillä samalla kaavalla treenejä vaan haluan vaihdella liikkeitä, sarjamääriä ja tekniikoita. Tällä ei ole myöskään väliä kun en hae mitään tuloksia eikä minun pitä olla missään tietyssä kunnossa tiettyinä aikoina. Ehkä jos minun tarvitsisi olla jossain tuloskunnossa tai jotain niin osaisin kyllä muuttaa treenisuunnitelmaa tämän mukaan. Minulla on siis kyllä tieto mitä olen itse tekemässä ja miksi treenaan siten kun treenaan.

Jalkatreeniä käsipainoilla ja reisikoneilla

Perjantaina käytin omaa tyyliä vaihtaa viime viikkoisesta treeniä ihan toiseen suuntaan. VIimeksi tein pidempiä sarjoja pyramiideillä ja lähinnä reisikoneilla. Tällä kertaa lähdin rakentamaan jalkatreeniä käsipainoilla ja lyhyemmillä sarjoilla. En tiedä mistä lyhyemmät sarjat päätyivät treeniin, mutta käsipainot olivat se suunniteltu asia. Päätin ensimmäistä sarjaa tehdessä tehdä tällä kertaa lyhyempiä sarjoja. Tällöin sain käyttööni hieman isommat painot. Ihan erilalinen treeni kuin viimeksi tuli tehtyä. Myöskin tein viimeksi jalkatreenin kahdessa osassa jolloin tein etureidet aamulla ja takareidet sekä pohkeet illalla.

Treenin pääpaino oli kahdessa ensimmäisessä liikkeessä jotka tein käsipainoilla. Bulgarilainen askelykyykky sekä askelkyykky olivat tämän treenin pääliikkeet mitkä tein seitsemän toiston sarjoilla. Sarjamääriä en laskenut vaan tein ja tein ilman, että mietin montako olen tehnyt. Yritin kuitenkin sinällään pitää jotenkin sarjamääriä laskuissa, että tein vähintään viisi sarjaa per liike. Kun lähden tekemään alle kymmenen toiston sarjoja niin silloin haluan tehdä enemmän sarjoja kuin kolme. Vähintään neljä sarjaa jos toistomäärä on jokin kuusi per sarja. Ehkä kahdeksan toistoa per sarja voi mennä vielä kolmella sarjalla, mutta kuusi on mielestäni vähintään neljän sarjan veroinen.

Ajattelen kuitenkin yhteismäärää toistomäärissä treenien aikana. Vaikka tekisin isommilla painoilla lyhyempiä sarjoja tai treeniin tulisi tehtyä maksimi ykkösiä niin tästä huolimatta tasapainoitan yleensä jolloin tapaan treenin yhteistoistomäärää. En nyt ihan alkuaikoina miettinyt tälläisiä yhteistoistomääriä kun tein isoilla painoilla lyhyempiä sarjoja, mutta nykyään ajattelen asioita hieman eri tavalla kuin alkuvuosia. En kuitenkaan ihan ajattele asiaa määrä on laatu periaatteella vaikka yritänkin saada mahdollisimman paljon toistoja. Jos teen lyhyempiä sarjoja nini silloin sarja määrä on vain suurempi ja jos väsymys painaa ja toistot alkavat menevään päin sitä niin tällöin tehdään vain lyhyempiä sarjoja.

Käsipainno tehtävissä bulgarialaisessa askelkyykyssä ja askelkyykyssä toistomäärät olivat seitsemän per sarja, mutta näiden jälkeen takareisi istuen sekä etureisilaite tuli tehtyä ihan kuuden toiston sarjoilla. Näiden jälkeen pohkeet tuli kylläkin tehtyä ihan kolme kertaa kymmenen toistoa. 

Jalkatreeni

  • Bulgarialainen askelkyykky käsipainoilla
  • Askkelkyykky käsipainoilla
  • Takareidet istuen
  • Etureidet 
  • Pohkeet vapaatanko

Kyykky on kulkenut tämän vuoden puolella kummallesin hyvin siihen nähden kun muistissa on vain viime vuoden viimeinen treeni missä tein kyykkyä ja se treeni päin persettä. Lähdin tuolloin jopa heti kyykyn jälkeen pois kuntosalilta kun tuntui sille että mitä järkeä jatkaa jalkatreeniä kun kerran kyykkykään ei edes kulje. Tuohon surkeaan jalka- & kyykkytreeniin päätin viime vuoden treenit mutta jotenkin sitten tänä vuonna ainakin näin alkuvuodesta kyykky on kulkenut. Kyykky on kulkenut jopa paremmin kuin ikinä vaikka mitään ennätyksiä ei ole tullut tehtyä enkä ole vielä kyllä toistanut viime vuotisia loistavia kyykky treenejä.

Tänään tuli vastaan HS:ssä juttu Peseytyminen on haaste Itäkeskuksen uimahallissa, mutta esimies tietää ratkaisun mutta itse olen nähnyt tätä jo kymmenisen vuotta kuntosalilla. Toisaalta tuo ei kyllä vian jää peseytymiseen vaan myös yleiseen sivistykseen. Tällä tarkoitan sitä kun teineillä on kuntosalin pukuhuoneessa vähän liikaa energiaa vielä "treenin" jälkeen kun he ovat toistensa kimpussa boxeireissa tai lätkivät toisiaan pyyhkeillä. Sitten on tietenkin tuo että alusvaatteilla suihkuun ja pahimmassa tapauksessa mennään vaatteet päällä saunaan. Tätä on joutunut katsomaan jo kymmenisen vuotta ja varsinkin tuo toisten lääppiminen ja pyyhkeillä huitominen ei vain miellytä itseäni yhtään.

Tämän viikon keskiviikkona onnistuin viimein siinä mitä jouluna parin viikon ajan metsästin. Tälläkin kertaa en oikein siihen uskonut sillä maanantaina oli Super bowl yö ja pääsin viimein illalla vasta nukkumaan. Maanantaina sain kyllä penkissä tehtyä 200kg painoilla mutta muuten en oikein jaksanut tehdä muuta. Tiistaina oli vuorossa sitten laskettelua ja normaaliin tapaan olin todella väsynyt. Näin ollen keskiviikkona ei ollut mikään paras päivä lähteä tekemään kyykky treeniä näin unen ja palautuksen kannalta.

Tällä viikolla tuli taas käytyä pari kertaa laskettelemassa Ellivuoressa. Tämän viikon suunnitelmat muuttuivat moneen kertaan kun en ollut ihan varma minä päivänä tulen ja minä päivänä tulen lähtemään. Alunperin minun oli tarkoitus tulla viime viikon torstaina mutta päädyin lopulta tulemaan sunnuntaina mikä oli yhdessä vaiheessa se suunnitelma. Myöskin jossain vaiheessa mietin lauantaina tulemista mutta siinä vaiheessa kun mietin lauantaita niin sunnuntai kuulosti paljon paremmalle. Minulla oli siis "normaaliin" tapaan hieman erilaisia suunnitelmia milloin tulen ja milloin lähden.

Eilen kun tulin PTVGYM:ltä niin jollain Audilla oli taas kiire mutta eipä se yllätä. Ensiksi hän meni minun ohi työmaa-alueella missä oli 30km/h rajoitus ajamalla 60-70km/h. Eipä mennyt kauaa kun kuitenkin pian ajoin hänen perässään kun hän joutuin ajamaan jonkun perässä hiljaa. Eipä siis auttanut hänen ylinopeutensa yhtään mitään. Lopulta hän sitten kääntyi samasta risteyksestä kun minä ja tuli samaan parkkihalliin.